SyySää -16

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Sun täytyy nyt vaan tykätä siitä kun me sanotaan niin.
 
Mutku eihän täällä hämeen Linnassa oikeastaan edes sada enää.
 
Eilen illalla sateli aika rapsakkaasti. 12mm tunnissa paikallisen virallisen mittausaseman mukaan.

Tuulikin vielä.
 
Olipas kaunis syysilta. Ajelin kotiin Hattulasta ja ihastelin laskevaa aurinkoa ja syksyn väriloistoa sen säteissä, sen mitä punavihervärisokeudeltani pystyn.
No, keltainen ainakin loistaa silmääni kuin hälytysvalot!
 
Nollassa oli aamulla. Nyt se jääkausi alkaa.

Eilen piti fillarillakin ajella varjopaikoissa mutkatiellä varovasti, vaikkei se toki jäätä ollut, mutta mustana kosteudesta asfaltti ja kun on kylmä keli = kylmät renkaat, voi käydä kuten Alpulle käy paremmissakin olosuhteissa kartingradalla = metsän poika tahdon olla ma!
 
Totta törisee kumpikin. Australiassa pukkaa par'aikaa kevättä ja meillä uusi kevät on vain puolen vuoden päässä :ahem:

Kesä on siis vain lokaatiokysymys armaalla planeetallamme!
 
Aaamun kelin voisi kuvailla Dallaramaisesti ja heittää sukispukiksena eli "Puissa huurretta - huussissa puurretaan"
 
Ainakin firman piha-asvaltti on ollut jo kahtena aamuna kuurassa/jäässä -> liukas.

Kesiksillä silti jatketaan.
 
Eilen aamulla pyörätiellä pelästyin et joku tulee takaa autolla pitkät päällä. Mut se olikin vaan joku himomankeloija joka oli hiukan liioitellu valonheittimien kanssa.
 
Paljonko on donitseissa kilo lakua?

Mietin vaan että kumpi tulee halvemmaksi maksaa velka.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös