Täällä keskustellaan Areenan moderointilinjasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Niin, noista asioistahan ei suinkaan ole mainittu jo tuhanteen ja yhteen kertaan aiemmin. Sama levy pyörii vaan. No jaa, mitäpä muutakaan teiltä voisi odottaa...

Jaa, no nyt joudun häpeäkseni tunnustamaan että en ollut huomannut, että Singaporen ennakon puuttumisesta olisi jo huomautettu. :frown: Oon tosi bäädisti sori. Ja Quiq, ei tarvii vieläkään teititellä! Mäkin olen ihan omana yksikkönäni tässä liikenteessä.
 
Jaa, no nyt joudun häpeäkseni tunnustamaan että en ollut huomannut, että Singaporen ennakon puuttumisesta olisi jo huomautettu.

Aivan. Enhän suinkaan tarkoittanut saman levyn pyörimistä minkään sortin yleisellä tasolla, vaan toki tarkoitin juuri sitä, että Singaporen ennakon puuttumisesta on nillitetty aprillipäivästä asti. Jes. Näillä jatketaan.
 
Älkää saatana pilatk hyvää tyyppiä.

KKWCS:llä ja Vapaalla nyt ei muutenkaan ole järin paljoa tekemistä keskenään, joten ilmeisestä sietämättömyydestäni täällä ei voi vetää yhteyksiä esimerkiksi käytökseeni kisatapahtumissa.

Juu, nyt oli ihan suora vastaus suoraan kysymykseen.
 
Tämän voisi hinata foorumin kattoon. Kuikka vastasi kysymykseen suoraan.

Tosin..."kenkä" tietää, että KKWCS sai varmasti alkunsa vapaalta. (siis ennen kuin oma alue perustettiin jne.)
 
Tämän voisi hinata foorumin kattoon. Kuikka vastasi kysymykseen suoraan.

Tosin..."kenkä" tietää, että KKWCS sai varmasti alkunsa vapaalta. (siis ennen kuin oma alue perustettiin jne.)

Se niistä kisanalennusmaksuista. :(

Onneks voi vielä mennä yleisöksi hurraamaan Team 107 suorituksille.
 
KKWCS:llä ja Vapaalla nyt ei muutenkaan ole järin paljoa tekemistä keskenään, joten ilmeisestä sietämättömyydestäni täällä ei voi vetää yhteyksiä esimerkiksi käytökseeni kisatapahtumissa.

Juu, nyt oli ihan suora vastaus suoraan kysymykseen.

Jäbä pysty vastaa suorilta suoraan kysymykseen vaikka en ees esittäny kysymystä. Huikeeta!

Viestinihän ei kysellyt sulta mitään vaan sen ainoa pointti oli tuoda ilmi ikiaikainen mielipiteeni, että ihmisellä on ihmisarvoa vain niin pitkään kunnes on KKSCW-aktiivi.
 
Oonks mä vielä aktiivi vai oonki jo passivoitunut riittävästi ihmisarvonpalauttamiseksikseni?

Hankoon oon menossa, mut mul on SIELLÄ MUUTAKIN! IHAN VARMASTI ON!
 
Jotenkin tuntuu sydämessä hyvältä, että näinkin iralliseen asiaan kuin F1-Areenan moderointi, sain sotkettua KKWCS:n. :D

Ai saatana, niinkuin hyvä punaviini kun lämmittää rintakehästä. Huh, huh!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös