Lancer
Realisti
Sytytät papatin ja nielet sen ajoissa. Eiköhän lähde pala kurkusta.
Viimeksi muokattu:
Tästä kommentista ei taatusti ole mitään apua, mutta mun ois mitä ilmeisimmin pitäny jättää tää ketju lukematta, koska nyt musta tuntuu että mun kurkussa on karva, tosin ei palloa.
Kyllä, kuten myös kaikkia muita mahdollisia ruokakombinaatioita eri tavalla kokkareisista samettisiin.Kai olet myös koittanu syödä jotain karkeaa niinku näkkileipää vaikkei sitä ratkaisuissa mainitakaan?
Mutta siis hengittäminen, nieleminen tai puhuminen ei satu, tunne on vain ärsyttävä (kutittava?) ja että jotain ylimääräistä on nielussa?
Allergia voisi olla järkevä selitys, kun vastaavia oireitakin oli viimeksi aamulla silmien kirvelyn ja vuotamisen muodossa. Olen viime aikoina alkanut ahtaa naamaani tomaatteja, joka on kai suht yleinen allergeeni ja sikäli hyvä selitys. Kurkunpään syövän yleisin oire näkyy olevan käheys, ja tenorini on yhtä kirkas kuin tavallisesti. Ei silti suljeta sitäkään pois aivan vielä.Luin tuolta noin, että jollain oli ollut karvapallo kurkussa ensioireena pahentuvasta allergiasta. Tässä tapauksessa oireen sytyttimenä toimi maapähkinä.
Myöhemmin oireet pahenivat siten, että nykyään adrenaliiniruisku on oltava aina mukana, jottei tukehdu kuoliaaksi kun kokki on laittanut ruokaan maapähkinäöljyä.
Toisaalla joku oli vuonna 2005 varma, että oire on merkki kurkunpääsyövästä. Toinen kehotti menemään kiireen vilkkaa lääkäriin.
Ei ole palannut näemmä toikkiin kertomaan oliko vai eikö ollut.
Hahmo Bobakin ei pidä postauksestani ottaa itseensä. Kunhan kerroin erään muistamani jutun kurkkuun liittyvistä tapauksista takavuosilta.
Google on ystävä - palantunne kurkussa on yleinen luulosairauden ilmentymä. En ota itseeni, kyseinen mahdollisuushan on jo huomioitu.
Et ole tuota mun ehdotusta vielä kokeillu , sarjassamme ehkä toimivat neuvot .
En pidä käsillä eukalyptusnamuskoja tällaisten hätätilanteiden varalta etupäässä siksi, että kaltaiseni herkkuperse olisi ahminut ne ostopäivänä, enkä myöskään omista pönikkää, jossa on suuaukko henkäilyä varten. Lisäksi en usko kurkkukipuun normaalisti tepsivien ratkaisujen tehoon, kun kyse on vähän erilaisesta vaivasta.