Kun tiistai-iltapäivä sitten koitti, tein minä radikaalin tempun ja lähdin töistä puoltuntia aikaisemmin jotta ehtisin Helsingin-junaan (Pendolino) joka lähti asemalta 16.02. Asemalle ehdinkin hyvissä ajoin, kiitos työkaverin joka heitti minut sinne. Siis ei kirjaimellisesti heittänyt vaan kyyditsi minut aseman pihalle Volkswagen Transporter autolla. Junaan ehdittyäni (menolipun olinkin ostanut jo aikaisemmin asemalta) olikin sitten aikaa funtsia mitä tuleman pitää.
Matkan aikana mielessä pyöri moninaisia ajatuksia. Tulisiko paikalle kaikki jotka olivat sinne lupautuneet tulla vai kusetettiinko maalaispoikaa (huom ei kepulainen) från Ylivieska taas stadilaisten toimesta. Huolestumisen aihetta ilmeni myös siitä pääsisikö jaskan neuvoilla mööttepaikalle vai ei, mutta toisaalta kyllä törppö aina toiseen törppöön sen verran luottaa. Pelonsekaisia tuntemuksia aiheutti myös se kuinka monta ählämijengiä ehtisi ryövätä ja piestä minut henkihieveriin ennenkuin olisin taas turvallisesti kotona.
Noh, parin tunnin matkaamisen jälkeen (taisi olla itseasiassa 1h57min) juna lähestyikin jo pääkaupunkiamme. Vältin kiusauksen (vanhasta muistista) jäädä pois jo Pasilan asemalla mutta jaska terävöitti nimenomaan että Helsingin Rautatieasemalla vasta on juna jätettävä. Asemalle päästyäni tarkistin kävelyohjeet Public Corneriin Ace17:an lähettämästä (kun pyysin hahmoa lähettämään ohjeet minulle SMS:nä koska puupäänä unohdin kirjoittaa ne muistiini ennen lähtöä) viestistä. Ohjeet olivat aika selkeät loppujen lopuksi. Asemalta ulos päästyäni osuikin heti vastapäisestä talosta "Corner" teksti silmään joten ohjeet saatoinkin hyljätä samantien ja suunnistaa kohti tätä mööttepaikkaa.
Mööttepaikalle tultuani unohdin terassin samantien ja suunnistin sisätiloihin. Varasin siitä itselleni sellaisen isohkon pöydän ja kävin ostamassa lonkeroa. Koska kello oli tapahtumahetkellä vasta 18.10 ja möötte oli alkava virallisesti vasta 18.30 oli siinä minulla aikaa nautiskella tuopposesta lonkeroani. Laitoin muutaman tekstiviestin Acelle ja Dominicille sekä jaskalle jolle ilmoitin päässeeni jo paikanpäälle. Kun kännykkäni kello löi jo 18.30 eikä kukaan ollut tullut minua puhuttelemaan aloin jo huolestumaan tilanteesta! Totuushan oli että ulkonäöltä olisin tunnistanut vain jaskan ja Yrjölän (ovathan hekin julkkishahmoja foorumilla) ja heidän oli määrä ilmaantua paikalle vasta myöhemmin.
Muutamaa minuuttia yli puolseitsemän alkoi sitten tapahtumaan. Olin juuri ensimmäisen lonkeron saanut kulautettua ahnaiseen kurkkuuni kun nuori nainen tuli hymyillen pyödän viereen ja sanoi jotain (jota en kyllä enää muista, menee shokin piikkiin!) josta tunnistin sitten että tässä lienee sitten perhe-Juskanen paikalla. Esittelyn jälkeen näin ilmenikin ja kohta tiskiltä tulikin olut-tuopposen ja lonkeron kanssa mies joka oli siis F1_arnold -hahmo. Ja se kyllä täytyy tunnustaa että arnold hahmo olikin luonnossa tyystin erinnäköinen kuin mitä olin hänet mielessäni kuvitellut. Juskasesta olin jonku vanhahkon huonon kuvan nähnyt jo aikaisemminkin ja oli jonkinlainen käsitys suurinpiirtein minkännäköinen hahmo siellä on. Olin kyllä kuvitullut Juskasen hieman tukevampirakenteiseksi hahmoksi mutta mikäs siinä.
Välittömästi esittelyjen jälkeen poistuin toviksi paikalta ostamaan uuden tuopposen lonkeroa koska ensimmäinen tyhjeni jo muita odotellessa. Siinä sitten tovin aikaa juteltiin jotain niitä näitä arnoldin ja Juskasen kanssa. Ilmi tuli ainakin se että arnold oli alkanut harrastamaan jonglööräystä, Juskanen oli nähnyt painaisia viime yönä ja heränyt kun kirja oli olohuoneessa tippunut hyllystä (epäilen kyllä että kirjan tiputtamisen takana on Yrjölän asettama kyttääjä) sekä myös se että Juskanen ei osaa jonglöörätä ollenkaan. En muista enää mitä ilmanaikuista itsestäni kerroin.
Tästä ei mennytkään kauaa aikaa kun näin tutunnäköisen hahmon suunnistavan ovesta pöytäämme kohti ja sieltähän tulikin jaska. Välittömästi jaskan perään tuli hahmo jonka nimeä en heti kuullut mutta kun jaska jutteli Finnairista hänen kanssaan hokasin että kyseessä täytyy olla Suomen suurin Minardi-fani eli Bobbis. Arvaukseni osuikin oikeaan. Tästä hetkestä ei mennyt enää kuin tovin aikaa kun tuli mies tuoppi kädessä ja sanoi rehdisti : "moro mä oon KnowHow". Koska KnowHow hahmo on pitänyt vähän sapattivapaata foorumilta ja minä olen ollut aktiivinen vasta vuoden verran niin en ollut ehtinyt muodostaa hahmosta minkäänlaista mielikuvaa joten reality iski heti. Tästäkään joukon laajentumisesta ei mennyt kuin hetki kun Charlie ilmaantui paikalle. Tämän hahmon kuvan olin nähnyt edellisissä mööttekuvissa jo joten mitään uutta ei tullut. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu että jaska, Bobbis, KnowHow ja Charlie tulivat varmaan 5-10 minuutin sisään kaikki paikalle. Epäilen että todellisuudessa nämä hahmot tulivat samalla kyydillä paikalle!
Koska joukkiomme oli kasvanut jo kiitettävän suureksi, eli minä, Juskanen, arnold, jaska, Bobbis, KnowHow, Charlie ja tiesimme Yrjölän kohta leihahtavan paikalle vaihdoimme pöytää jotta kaikki mahtuisivat istuutumaan. Pöydässä jatkoimme keskustelua ja aluksi äänessä olikin minä, jaska, Juskanen ja KnowHow. Bobbis, Charlie ja arnold pitivät matalaa profiilia. Keskustelu aaltoili vähän laidasta laitaan enkä tässä nyt voi puuttua siihen sen kummemin siitäkin syystä etten yksinkertaisesti muista enää mitä kaikkea keskusteltiin. Ainakin raamattutoikki tuli käsiteltyä, asia josta eniten keskustelua kävi KnowHow ja Juskanen. Ja mainittakoon se että tässä Bobbis sai Juskaselta aivan syyttäsuotta syytöksen. Mene ja tiedä mistä sekin johtui!
En muista kuinka kauan siinä keskusteltiin, muutamille se aika oli liian pitkä kiusausta vastustaakseen ja he kävivät nauttimassa saniteettitilojen shamppanjaa. Jonkinajan kuluttua paikalle tuli kuiten itse Yrjölä. Hahmo esittäytyi kaikille paikallaolijoille oikein kättäpäivää sanomalla, kuten toki kaikki muutkin olivat tähän mennessä aina tehneet. Antoipa tämä myös minulle kaukomatkalaiselle muiston stadista nimittäin Helsinki 450vuotta muovikassin. Keltainen väriltään. Kerrassaan hieno ele joka osoittanee sen että eivät kaikki kehä 3:sen sisäpuolella olijat olekkaan muokkia!
Siinä se aika meni rattoisasti jutellessa politiikasta, horisonteista ööö enkä kyllä enää muista mistä kaikista. Hauskaa ainakin piisas se oli varmaa. Liian nopeaan kuitenkin (varmaan tunti tai puolitoista) paikalletulonsa jälkeen Yrjölä ilmoitti joutuvansa jättämään joukkion tällä erää. Toki ennen pois menoa ottettin ryhmäkuva joka onkin jo foorumille ilmestynyt. Vähän Yrjölän jälkeen, ehkäpä 30minuuttia, oli myös perhe-Juskasen aika poistua. Arnold-pojulla oli väsy. Porukka väheni mutta pidot parani. Tämän jälkeen juteltiin varmaan tunnin ajan formuloista (!) ja analysoitiin nykykuskeja, varsinkin erästä Mika Häkkistä (joka tosin, kuten tunnettua, ei ole aktiivi enää) ja tultiin siihen tulokseen että Mika oli tosiiankin nopein. Niin ja pirun tarkkaa työtä tekevä... niin ja että Erja määrää sielläpäin kaapinpaikan.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tuli aika Bobbiksen siirtyä työpaikallensa. Jaska pummas kyydin Bobbikselta joten samalla koko möötteporukka löi pillit pussiin. Asemalta bongasin illan viimeisen Turkuun menevän junan joka lähtikin sopivasta puolen tunnin odottelun jälkeen (klo 23.03) kohti Turkua. Perillä, muutaman tapahtuman jälkeen, Turussa olin hieman klo 01.00 jälkeen ja kämpillä olin sitten puolituntia myöhemmin.
Kaikenkaikkiaan reissu oli erittäin mukava ja tulihan sitä muutama uusi naamakin nähtyä. Nyt tullee kyllä lähdettyä möötteihin aina jos se vain suinkin on mahdollista. Mukavaa sakkia ihan noin siviilissäkin.
Illan kustannukset :
Junalippu (x2) : 11,8 euroa
Vesipullo (Pendolinosta) : 1,9 euroa
Lonkero (x3) : 4,7 euroa
Taksimatka asemalta työpaikalle : 9,6 euroa
YHTEENSÄ : 49,2 euroa