Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol XI

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Pertti Alaja istui samassa koneessa Kööpenhaminasta Wroclawiin. Miehen fyysinen preesens vihjasi vahvasti, että eilen oli otettu muutakin kuin vaapukkamehua ja että viimeöiset demonit olivat vieläkin kintereillä.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
88 vuotiaan karjalaismummon vieraanvaraisuus kahvitarjoilun osalta yhdistettynä kuulokojeettomuuteen oli sellaista, että olisin sokerihumalan lisäksi oikeastikin humalassa, jollen olisi lähtenyt tunnin jälkeen jo ja kieltäytynyt sinä aikana lisätarjoiluista sen 107 kertaa.
 
Pakokaasu

Banned
Liittynyt
29.3.2015
Viestit
454
Pertti Alaja istui samassa koneessa Kööpenhaminasta Wroclawiin. Miehen fyysinen preesens vihjasi vahvasti, että eilen oli otettu muutakin kuin vaapukkamehua ja että viimeöiset demonit olivat vieläkin kintereillä.
Tästä muistui mieleeni, että torstaina 10. maaliskuuta 2016 Helsingin lentokentällä Hotelli Hiltonin aulan vessasta poistuessani oven aukaistessani vastaan tuli Kalervo Kummola. Edellisen kerran kun tapasin Kalervon, hän tupakoi ruokaravintolassa Jyrki Kataisen kanssa.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
TUTO - Hokki päättyi tänään 0 - 2. Kokonaistilanne 3 - 3. Ratkaiseva ottelu Kajjaanissa.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Muikkeli tuli kadulla vastaan, puhui kännykkään ja talutti ankkaa. Linnulla oli valjaat joihin kuului kakkapussikin pyrstön alla. Koiraansa ulkoiluttanut toinen muikkeli yritti ottaa elukoista yhteiskuvaa mut hauva tärisi pelosta eikä uskaltanu mennä metriä lähemmäs ankkaa. Kynnet vaan raapi maata kun yrittivät koiraa siirtää.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala

:D Onko tosi juttu?
 
yussi

Virallisesti teini
Liittynyt
14.1.2007
Viestit
1572
Sijainti
Suomussalmi
TUTO - Hokki päättyi tänään 0 - 2. Kokonaistilanne 3 - 3. Ratkaiseva ottelu Kajjaanissa.
Siinä itsellä Mika Salo -mallin kommentaattorikeikka. Puhun vähän, mutta asian vierestä. Tosin viime pelistä sain jopa positiivista palautetta.

Myös Kiekko-Vantaan venyminen tuo jännitystä elämään.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
:D Onko tosi juttu?
Kyl, ankasta ja ulkoiluttajastaan mulla on kuva. Postaan maanantaina.

Melkein yhtä yllättävä kohtaaminen kuin Unkarissa junaan astunut äijä jolla oli haukka olkapäällään.
 
Örfil

Guest
No jopas, tuon haluan nähdä!

Tapahtuiko tämä Hvitforssissa?
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Kyl, ankasta ja ulkoiluttajastaan mulla on kuva. Postaan maanantaina.

Melkein yhtä yllättävä kohtaaminen kuin Unkarissa junaan astunut äijä jolla oli haukka olkapäällään.
Foto ois kiva. Asiasta viidenteen: kävin Malagassa katsomassa euroliigan korismatsia paikalliset vs. Belgradin Punainen Tähti. Oli hieno kokemus, meteliä riitti ja poliisi viskoi porukkaa pihalle ensiminuuteista lähtien.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Foto ois kiva. Asiasta viidenteen: kävin Malagassa katsomassa euroliigan korismatsia paikalliset vs. Belgradin Punainen Tähti. Oli hieno kokemus, meteliä riitti ja poliisi viskoi porukkaa pihalle ensiminuuteista lähtien.
Suunnittelinkin pääsiäisen jälkeen tiedustelevani siitä ottelusta. Foto ois kiva siitäkin. Vierasjoukkueen faneista ei ihan säyseää mielikuvaa ole.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Suunnittelinkin pääsiäisen jälkeen tiedustelevani siitä ottelusta. Foto ois kiva siitäkin. Vierasjoukkueen faneista ei ihan säyseää mielikuvaa ole.
Huomenna panen jonkun kuvan. Videoita en viitsi. Oli puhetta että Belgradin paikalliskamppailuihin ei ole hinku, jos 11 000 kuumakallea vastakkain. Nytkin katselivat ihmeissään, kun en ollut kunnolla kummankaan joukkueen puolella. Valmentajia oli hauska seurailla, hiukan lämpöisiä.
 
Ylös