Talavisää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
5 astetta pakkaista ja vesisade, auton tuulilasiin muodostui Finlandia-vodka pullon kaltainen pinta. Vähän haasteellinen ajokeli!
 
Talavisää heitti Rekka-Pekan taas skuttaan Hirvaskankaan kohdalla.:thumbfh:
 
-18. Kävin pelaamassa. Oli filposta.

Mahtia kun ei tarvitse väkisin joulua viettää, niin voi tehdä kaikkea kivaa ja naattia!🤗
 
Parhaillaan oli +4 ja taivaalta tuli vettä, ei lunta. Ei erityisen kehuttava keli kun torstai-illaksi onkin -13 lupailtu. Tietäähän sitä, miten tuolle kaikelle hulevedelle käy.
 
Lunta on satanut jo tähän mennessä vähintään 20 senttiä ja lisää tulee koko ajan.

Merialueilla ainakin uutisten mukaan myrskyää aika lailla, koska siellä tuuli on pahimmillaan puhaltanut hirmumyrskyn voimalla ja samalla on mitattu ennätyksellisiä tuulen nopeuksia.
 
Nyt on aika moni lirissä lumen ja tuiskun takia. Pitää vielä ajella Ouluun, saattaa olla haastava ajokeli.
 
Nyt oli kyllä haastavaa päästä autolla töihin. Ensin sai kaivaa autoa esiin lumihangesta ja sitten tehdä sen verran lumitöitä että pääsi pois pihasta :rolleyes:
Kun pääsi liikenteeseen niin ei kyllä ole mikään paras mahdollinen ajokeli.... Kesää odotellessa :D
 
Ylös