Tällä jarnataan etiikasta ja moraalista (vuoden fortumilainen -otsikosta eriytettyä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Menee varsin vaikeaksi. :)

Eiköhän monellakin alalla ole löydettävissä eri koulukuntia. Ei tosin ihan alkeissa, joissa riittää pitkälti se että selitetään mitä tietyllä - opettavalla alalla - tarkoitetaan.
 
Juuri sen nään nyt ongelmana, että voiko arvoja opettaa? Arvot tulevat erilaisista lähteistä, olivat ne sitten vanhemmat, vallitseva kulttuuri tai vaikkapa media.
Tai kouluopetus.

Vallitsevia arvoja voi toki opettaa siinä kuin kertoa siitä, että muualla vallitsevat toisenlaiset arvot. Ei se poikkea vallitsevien lakien tai vallitsevien uskontokäsitysten opettamisesta. Kenellekään ei voi tietenkään arvoja päähän pakottaa, eikä siitä etiikanopetuksessa ole kysekään. Ei matematiikanopetuksessakaan pysty ketään aivopesemään osaamaan trigonometriaa, vaan opetuksesta huolimatta asia voi jäädä omaksumatta.
 
Käytöstapoja ja muiden huomioimista olisi syytä opettaa nykyistä paremmin, mutta suuntaus menee jatkuvasti huonompaan suuntaan. Toki tässä on ensisijaisessa vastuussa vanhemmat ja vasta sen jälkeen muu yhteiskunnallinen vaikutus.
 
Väitän että ihmisen moraalikäsitys ei synny muuten kuin uskonnon kautta.
Joko "äidinmaidosta" = vanhemmat, tai omakohtaisesta oppimisesta.

Tuosta remmistä olen eri mieltä...

Mutta hei, toikki kun toikki alkaa kääntyä Raamattu- tai Svedutoikiksi :D

Väitän, ihan täällä lukemani perusteella, että mulla on suhun verrattuna aika helvetin paljon korkeampi moraali kun sulla esim. sukupuolisessa kanssakäymisessä.
 
Väitän, ihan täällä lukemani perusteella, että mulla on suhun verrattuna aika helvetin paljon korkeampi moraali kun sulla esim. sukupuolisessa kanssakäymisessä.

Kenen moraalisäännöillä?
 
Lukematta aiempia viestejä lainkaan sanon näin:

Koulun tehtävä ei ole kertoa Jumalasta, sen sijaan eri uskontojen piirteistä ja niiden vaikutuksista ym. asioista sen pitäisi kertoa. Ala-asteella on tällä hetkellä aivan liikaa vallallansa Raamatun kertaaminen erilaisin tarinoin, samalla kun ET:ssä väritellään Nalle Puheja. Onko tämä tasa-arvoa?

Raamatun opetuksen kertaaminen on kirkon asia, erilaisista kulttuureista ja uskonnoista kertominen ja valistaminen on taas koulun tehtävä.

Tietenkin etiikassa voitaisiin kertoa yleisesti suomalaisesta moraalikäsityksestä, eli mikä on Suomessa oikein ja mikä väärin. Se on nykyään väärin, että tämäkin on pitänyt mennä sekoittamaan yhteen uskonnon kanssa, ja etiikka kumpuaakin siis omasta uskonnosta... :thumbfh:
 
Uskonnon opetuksessa nakersi jo pentuna se, että nimenomaan syötettiin yksi totuus ja opeteltiin ulkoa Jaakobin poikien nimiä sen sijaan, että olisi edes jollain tasolla haastettu ajattelemaan. En usko, että edes yhden opettajan omista etiikkakäsityksistä kumpuava opetus on yhtä kaavamaista kuin uskonnon pakkosyöttö. Minä näen jutun jujuna sen, että itse kukin saisi kipinän miettiä näitä asioita itse sen sijaan, että annetaan yksi totuus, joka ainakin minua vain hämmensi.

Tummennetun voisi laajentaa käsittämään muutakin koulussa annettavaa opetusta kuin pelkästään uskontoa. Filosofian ja psykologian opettaja Arno Kotro on kirjoittanut erinomaisen aiheeseen liittyvän kolumnin:

Koulu ei kasvata huuhaa-kriittisyyteen
Jos haluamme koulun rakentavan maailmankuvaa, joka pohjaa perustelluille uskomuksille todellisuudesta, luonnontieteiden tuntimäärien lisääminen tuskin on paras ratkaisu. Sen sijaan opetukseen pitäisi sisällyttää enemmän ajattelutaitojen harjoittelua, tieteenfilosofian alkeita ja pätevän argumentoinnin perusteita. Opetustapojen tulee rohkaista keskusteluun, kriittiseen pohtimiseen ja itsereflektioon: koulun pitää herätellä miettimään, miksi uskon niin kuin uskon. Myöhempää elämää ajatellen näistä taidoista on pysyvämpää hyötyä kuin nopeasti unohtuvista luonnontieteellisistä irtofaktoista.
 
Tummennetun voisi laajentaa käsittämään muutakin koulussa annettavaa opetusta kuin pelkästään uskontoa. Filosofian ja psykologian opettaja Arno Kotro on kirjoittanut erinomaisen aiheeseen liittyvän kolumnin:

Noinhan se on. Maailmankuva, kutsui sitä uskonnoksi, moraaliksi taikka oikeustajuksi opitaan todellisuudessa aivan muualla kuin koulussa. Koulun taas pitäisi antaa avaimet tämän maailmankuvan kriittiseen käsittelyyn.

Edit: Lisätään nyt vielä, että mikä se on joka on noin.
koulun pitää herätellä miettimään, miksi uskon niin kuin uskon.
 
Tummennetun voisi laajentaa käsittämään muutakin koulussa annettavaa opetusta kuin pelkästään uskontoa. Filosofian ja psykologian opettaja Arno Kotro on kirjoittanut erinomaisen aiheeseen liittyvän kolumnin:

Koulu ei kasvata huuhaa-kriittisyyteen

Tavallaan ymmärrän vastarinnan asiassa. Itsenäisesti ajattelevia ihmisiä on vaikeampi hallita niin yhteiskunnan kuin kirkonkin suunnasta.
 
Lukematta aiempia viestejä lainkaan sanon näin:

Tietenkin etiikassa voitaisiin kertoa yleisesti suomalaisesta moraalikäsityksestä, eli mikä on Suomessa oikein ja mikä väärin. Se on nykyään väärin, että tämäkin on pitänyt mennä sekoittamaan yhteen uskonnon kanssa, ja etiikka kumpuaakin siis omasta uskonnosta... :thumbfh:

Kuten jo aiemmin jarnattua, uskonnosta ja kulttuuristahan se tulee mikä missäkin maassa luokitellaan oikeutetuksi. Jos olisit asunut ja käynyt koulun esimerkiksi Yhdysvalloissa tai vaikkapa Jemenissä, olisi käsityksesi oikeasta ja väärästä varmasti hyvin erilainen.

Ja jos opetat etiikkaa perustuen siihen mikä Suomessa on oikein ja väärin, olet uskonnon tunnilla, joka on nimetty eri tavalla, sillä Suomen lait pohjautuvat pitkälti ev. lut. kirkon opetuksiin.
 
Ja jos opetat etiikkaa perustuen siihen mikä Suomessa on oikein ja väärin, olet uskonnon tunnilla, joka on nimetty eri tavalla, sillä Suomen lait pohjautuvat pitkälti ev. lut. kirkon opetuksiin.

Juurikin näin. Jos etiikkaa aletaan opettamaan selvästi luterilaisesta käsityksestä poikkeavasti, täytyy maamme lait miettiä myös uudestaan.
 
Ylös