Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Perinteisesti kesällä alkavat huhut ensi kauden tallipaikoista, joten voisi olla aika perustaa keskustelua aiheesta. Sopimuksia myös julkistetaan usein kesällä ja alkusyksystä, joten aihe on ajankohtainen. Asiasta tekee mielenkiintoisen myös se, että ensi kaudelle on ilmoittautunut kolme uutta tallia ja tästä johtuen on myös kuusi ajopaikkaa lisää tarjolla. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että ensi kaudella nähdään vähintään kuusi sellaista kuljettajaa, jotka eivät ajaneet kaudella 2009 (olettaen, että tällä kaudella kaikki kuljettajat ajavat kaikki kisansa eikä mikään talli vetäydy ennen ensi kautta). Heistä valtaosa tulee lähes varmasti olemaan tulokkaita.

Julkistetut sopimukset
Tähän päivään mennessä vain kuudella kuljettajalla on sopimus ensi kaudesta (korjatkoon joku jos olen väärässä): Sebastian Vettel, Timo Glock, Felipe Massa, Kimi Räikkönen, Lewis Hamilton ja Fernando Alonso. Jokaisella heistä on sopimus nykyisen tallinsa kanssa. Vielä on siis jopa 20 avointa tallipaikkaa tarjolla. Alonsolla tosin lienee sopimuksessaan pykälä, joka mahdollistaa sopimuksen purkamisen ja siirtymisen toiseen talliin.

Mielenkiintoisia nimiä kuskimarkkinoilla:
- Fernando Alonso: Lähes kaikki tallit haluavat hänet kuljettajakseen, mutta jatkaako hän edelleen Renaultilla? Entä onko Ferrari-huhuissa perää ja nähdäänkö Alonso jo ensi kaudella Ferrarilla?

- Robert Kubica: Erityisesti viime kaudella potentiaalinsa näyttänyt kuski on näyttänyt omaavansa aineksia jopa maailmanmestariksi asti.

- Nico Rosberg: Erityisesti McLaren ja BMW lienevät kiinnostuneita Williamsin kultakimpaleesta ja kysyntää lienee muihinkin talleihin.

- Jenson Button: Tämän kauden menestyksen myötä Jensonilla tulee luultavasti olemaan kysyntää. Uskooko Button Brawn GP:n menestymismahdollisuuksiin myös ensi kaudella?

Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna kiinnostavia asioita ovat Heikki Kovalaisen tulevaisuus ja jatkuvat huhut Alonson siirtymisestä Ferrarille ensi kaudella. Voiko Räikkösen tallipaikka olla uhattuna ensi kauden sopimuksesta huolimatta? Tekeekö McLaren jatkosopimuksen Kovalaisen kanssa tämän kauden vaisujen suoritustenkin jälkeen? Entä onko enää muita talleja, joista voisi löytyä kisakuljettajan paikkaa Heikille?
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
En usko merkittäviin muutoksiin. Muutama toive tosin olisi. Barrichello, Trulli, Fisichella eläkkeelle, kiitos.

Jos toiveeni toteutuu, avautuu samalla kaksi mielenkiintoista kuskinpaikkaa. Ilman iääntyneen työvoiman poistumista markkinat pysynevät melko hiljaisina.

Ja eikös Alonsolla ole 1+1 soppari, eli vuosi+optio? Ihan sama, ajaa kuitenkin Rellulla vielä ensi kauden.
 

Kakenstain

Wololo
Liittynyt
1.4.2009
Viestit
649
Toivottavasti tulisi paljon uusia kuskeja. 2000-luvun kuskit ovat kisoissa melko värittömiä. Haluaisin enemmän gp2-tyylistä riskinottoa.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
En usko merkittäviin muutoksiin. Muutama toive tosin olisi. Barrichello, Trulli, Fisichella eläkkeelle, kiitos.
Trullilla näyttäisi piisaavan edelleen vauhtia ihan riittävästi, mutta itsekin olen halunnut jo pitemmän aikaa Fisichellaa ja Barrichelloa eläkkeelle. Erityisesti Fisichella ihmetyttää. Mitä ihmettä hän vielä tekee jossain häntäpään tallissa?

Ja eikös Alonsolla ole 1+1 soppari, eli vuosi+optio? Ihan sama, ajaa kuitenkin Rellulla vielä ensi kauden.
Itsekin olen käsittänyt sopimuksen tällaiseksi. Todennäköisesti Ferrarihuhutkin ovat potaskaa, joten pidän todennäköisimpänä, että Alonso jatkaa Renaultilla vielä kauden 2010 ja tähtää Ferrarille kaudelle 2011.

Toivottavasti tulisi paljon uusia kuskeja.
Muutamana viime vuonna uusia kuskeja on saatu ykkösiin melko nihkeästi, joten tämä on myös omalla toivomuslistallani. Ja kaiken järjen mukaan nyt pitäisikin saada reilusti uusia kuskeja mukaan uusien tallien myötä.
 
Viimeksi muokattu:

jerky~

Well-known member
Liittynyt
28.2.2006
Viestit
114
Senna ja Grosjean tulevat ensimmäisinä mieleen sellaisista jotka voisivat olla kovasti tyrkyllä F1:iin. Renaultilla ainakin lienee yksi paikka vapaana ensi vuonna, eri asia sitten vaan on että kumpi kuski sieltä lähtee :D (tai laitetaan lähtemään)
 

Kakenstain

Wololo
Liittynyt
1.4.2009
Viestit
649
Joo Piquet'n voi jo heittää pois kun se ei saa ees romua enää aikaan :tongue:
 

Makkonen

Guest
On mielenkiintoista nähdä uusien tallien kohdalla miten valitsee kuskit. Nuori lupaus ja ja kokenut (kallis)F1-konkari vai kaksi nuorta kokematonta kuskia. Vai otetaanko tiimiin joku sponssiystävällinen (Danica) kuski ja kokenut auton kehittäjä.
Riskialttiimimmalta tuntuisi ottaa kaksi kuskia joilla ei ole minkäänlaista f1-kokemusta.
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Pitäisin Anthony Davidsonin paluuta melko todennäköisenä, luultavimmin Manorille tai Camposiin. Ansaitsisi uuden mahdollisuuden.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Pitäisin Anthony Davidsonin paluuta melko todennäköisenä, luultavimmin Manorille tai Camposiin. Ansaitsisi uuden mahdollisuuden.
Ei minun mielestäni. Ylihypetetty ex-kuskilupaus, jolla on takanaan loistava tulevaisuus. Menee samaan kategoriaan Jan Magnussenin ja Franck Montagnyn kanssa. Ajoi ihan pirteästi Minardilla, mutta sitten jumiutui BAR:in testikuljettajaksi ja mies sivuutettiin Rubens Barrichellon tieltä. Jälki Super-Agurilla ei mitään hirvittävän laadukasta ollut kun vertaa vaikkapa Saton suorituksiin. En nähnyt Tonylta oikein mitään massasta poikkeavaa. Mieluummin tuo paikka jollekin oikeasti potentiaaliselle kuskille kuten jollekin F3- tai GP2-lupaukselle.

Alonson olisi kannattanut viime kaudella pelata korttinsa oikein. Nyt hänellä on menossa jo toinen peräkkäinen jäähdyttelykausi Rellulla ja kolmas uhkaa, ellei hän nyt saa sorvattua sitä pahvia Maranellon punaisten kanssa. Tämän kauden ajojen valossa mies ei kyllä sitä Kimin paikkaa ansaitsisi. Samaa, väritöntä puurtamista keskikastissa kuin Kimillä ja Lewisilla. Jos mies olisi Hondan täkyyn edelliskaudella tarttunut, olisi hän siirtynyt sanoista tekoihin ja takoisi nyt voittoja Buttonin tallikaverina. Ei Alonso voi jäädä enää Renaultille, koska muuten miehen motivaatiotakin aletaan epäillä. Jos Ferrari-pesti jää saamatta, niin sitten neuvottelee Brawnin tai Red Bullin kanssa. Palkasta ei jää kiinni, koska asturialainen tiputti jo täksi kaudeksi liksaansa ja Brawnin/Red Bullin voittaja-autolla mies ajaa vaikka ilmaiseksi.

BMW Sauberin tilanne on toki kuuma peruna. Tämä kausi on ollut silkkaa roskaa ja Kubica on vain kalpea varjo viime kauden MM-johtajasta. Safe-Nick alkaa olla hasbeen-osastoa ja kelvannee kohta enää Williamsille Rosbergin paikkajaaksi tai Toro Rossolle. Kubica on pahassa pakkoraossa, koska jos Bemari ei ala keskittyä ensi kauteen on ensi kausikin mestaruustaistelusta haaveilua. Todennäköisimmät paikat hänelle ovat joko Red Bull tai Toyota jatkon ohella. Huipputallien paikat alkavat olla tiukassa ja puolalainen ei ole tällä kaudella päässyt avauskisan urheaa esitystä lukuun ottamatta esille.

Nico siirtyy varmasti McLarenille, jos se on Mercedesistä kiinni. Koska asia näyttää olevan Lewisista kiinni, ei mestarin kuuliaisen adjutantin Heikki Kovalaisen paikka ole uhattuna. McLarenille Rosbergin palkkaaminen olisi taas profiilinnostoa ja selvä merkki kilpailijoille, että Wokingista tulee kaksi mestaruustaistelijaa. Mac ei toisaalta halua menettää Hamiltonia ja suututtaa tätä. Mutta kyllähän Wokingissa on pakko huomata se tosiasia, että Lewis on ylipalkattu, yliarvostettu omahyväinen a-hole joka on korvattavissa. Nico, Kubica tai parhaimmassa tapauksessa Vettel olisivat kaikki taloudellisesti ja tuloksellisesti parempia ratkaisuja.
 

Kakenstain

Wololo
Liittynyt
1.4.2009
Viestit
649
Hamiltonilla on sopimus vuoteen 2012, eikä Hamilton ole mun mielestäni kovinkaan yliarvostettu. Samanlainen kuin M. Schumacher
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Ei minun mielestäni. Ylihypetetty ex-kuskilupaus, jolla on takanaan loistava tulevaisuus. Menee samaan kategoriaan Jan Magnussenin ja Franck Montagnyn kanssa. Ajoi ihan pirteästi Minardilla, mutta sitten jumiutui BAR:in testikuljettajaksi ja mies sivuutettiin Rubens Barrichellon tieltä. Jälki Super-Agurilla ei mitään hirvittävän laadukasta ollut kun vertaa vaikkapa Saton suorituksiin. En nähnyt Tonylta oikein mitään massasta poikkeavaa. Mieluummin tuo paikka jollekin oikeasti potentiaaliselle kuskille kuten jollekin F3- tai GP2-lupaukselle.
Kyllä Anthony ihan hyvin puski Satoa vastaan, vaikka ainoat pisteet Takumalle menivätkin. Ja eipä noilla autoilla hirveästi tulosta voikaan saada aikaan... harmi että ura lipesi testikuskiviemäriin. Montagny, Wurz ja Gene valuvat aika lailla samaan kategoriaan.

Ja olihan Magnussenkin suuri F3-lupaus, mutta miten sitten kävikään (urheiluautoissa tosin menestynyt hyvin, nytkin GT1-voitto Le Mansista).

Nico siirtyy varmasti McLarenille, jos se on Mercedesistä kiinni. Koska asia näyttää olevan Lewisista kiinni, ei mestarin kuuliaisen adjutantin Heikki Kovalaisen paikka ole uhattuna. McLarenille Rosbergin palkkaaminen olisi taas profiilinnostoa ja selvä merkki kilpailijoille, että Wokingista tulee kaksi mestaruustaistelijaa. Mac ei toisaalta halua menettää Hamiltonia ja suututtaa tätä. Mutta kyllähän Wokingissa on pakko huomata se tosiasia, että Lewis on ylipalkattu, yliarvostettu omahyväinen a-hole joka on korvattavissa. Nico, Kubica tai parhaimmassa tapauksessa Vettel olisivat kaikki taloudellisesti ja tuloksellisesti parempia ratkaisuja.
Eiköhän se nyt ole päivänselvää että jos talliin vakavasti harkitaan uutta kuskia ja ellei Lewis itse halua kipittää Larenilta karkuun, voidaan Kovalainen surutta viskata krokotiilien syötäväksi minä päivänä tahansa. Tosin eipä tuo Rosberg nyt kovin häikäisevä ole ollut muutenkaan (paitsi markkina-arvoltaan), mieluummin vaikka Kubican nappaisivat vielä kun voivat.
 
Viimeksi muokattu:

teppoil

Moro vaan
Liittynyt
9.12.2008
Viestit
2585
Älkää turhaan enää spekuloiko, sillä täältä tulee varmaa ulkoreunan tietoa!

Elikkäs Nico 'kun pärjää hyvin niin on suomalainen' Rosberg liittyy McLarenin miehistöön kolmivuotisella sopparilla Elwiksen tallikaveriksi, vaikka Hamilton toivoikin Heikin jatkavan luotettavana kakkoskuskinaan. McLarenilta työttömäksi jäänyt Heikki on pulassa, sillä hänelle ei näytä olevan paikkaa ensi kaudeksi.

Sen sijaan Ferrari varmistaa tiedon, että Räikkönen ja Massa jatkavat heillä ensi kaudellakin, vaikka AS ehti juuri kirjoittaa Alonson sopimuksesta heidän kanssaan.

BMW:llä Kubica jatkaa, vaikkei ole tyytyväinen tallin ilmapiiriin. Hän saa kuitenkin uuden tallikaverin, kun Heidfeld siirtyy Williamsille Rosbergin tilalle. BMW haluaa jatkaa saksalaiskuljettaja-putkeaan, joka on jatkunut jo vuodesta 2000, ja palkkaa Adrian Sutilin toiseksi kuljettajakseen.

Alonso jatkaa Renault'lla, koska muualta ei paikkaa löytynyt, ja yllättäen Piquet saa vielä ties kuinka monennen mahdollisuuden ja tekee vuoden kestävän sopimuksen.

Honda ostaa Brawnin takaisin huikealla summalla, jota ei koskaan julkisteta, mutta menettää hallitsevan maailmanmestari Jenson Buttonin toiseen talliin. He tekevät Kovalaisen kanssa sopimuksen ja Bruno Senna liittyy hänen tiimitoverikseen. Barrichellon on vihdoin aika jäädä eläkkelle.

Hallitseva maailmanmestaritalli Red Bull jatkaa Vettelin kanssa ja he saavat kovan vahvistuksen kun Button liittyy tiimiin. Tämä tietää sitä, että Webberin on haettava töitä toisesta tallista. Webber liittyykin Toyotalle Trullin tilalle, joka menee Camposille hakemaan uutta nousua uralleen. Timo Glock jatkaa itseoikeutetusti tallissa.

Williamsilla puhaltavat uudet tuulet (tai itse asiassa vanhat) kun Heidfeld liittyy Frankin iloksi talliin. Tallikaverikseen hän saa hallitsevan GP2-mestarin Romain Grosjeanin, joka tuo samalla tallille mukanaan Renault'n moottorit. Legendaarinen Williams-Renault is back in business. Kazuki Nakajima katoaa F1-piireistä lähes näkymättömästi.

Toro Rosso saa jatkaa vielä ainakin yhden kauden Red Bullin tuella. Tallissa on kuljettajina viime kaudella 'Vuoden tulokaskuljettaja' -palkinnon saanut Sebastien Buemi sekä paluun tekevä Takuma Sato, joka pääsi vihdoin Torolle. Sen sijaan Force Indialla ei mene hyvin. Sutil häipyi BMW:lle ja Fisichella eläkkeelle. He palkkaavat GP2:ssa ajaneen intialaiskuljettaja Karun Chandhokin, mutta heillä eivät riitä resurssit ajattaa kahta autoa, joten he saavat FIA:lta erikoisluvan ajattaa vain yhtä autoa. Mutta koska FIA:n sääntöjen mukaan osanottajia pitää olla parillinen määrä, niin tehdastalleilla on mahdollisuus ajattaa kolmatta autoa. Renault voittaa tämän arvonnan Alonson suureksi harmiksi ja kiinnittävät Lucas di Grassin kolmenteen autoon.

Uusista talleista Manor tekee sopimukset Anthony Davidsonin ja Gary Paffetin kanssa. Campos saa kuljettajikseen Trullin ja uuden sponsorimonsterin, meksikolaisen Sergio Perezin.

USF1 palkkaa Toro Rossolta työttömäksi jääneen Sebastien Bourdaisin sekä tottakai - Danica Patrickin.
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
sekä tottakai - Danica Patrickin.
Sponsori/markkinointimielessä varmaan unelmavalinta, mutta eiköhän jenkeistä löydä parempaakin materiaalia paremmilla meriiteillä. Bourdaisin palkkaisin kyllä jos Andersonin & Windsorin roolissa olisin, voisi jo pelkkä ilmapiirin vaihdos tehdä hyvää hänelle.
 
Viimeksi muokattu:

Kakenstain

Wololo
Liittynyt
1.4.2009
Viestit
649
Force Indian rahatilanne ei kyllä tiettävästi ole huono, nytkin pyörittävät yli 100 milj. €:n budjetilla. Ja uusia osia pitäisi tulla Saksaankin
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Kertoisitko esimerkinomaisesti jonkun nimen?
Ei niitä jenkkikuskeja kukaan nimeltä tunne. Pointti on se, ettei kukaan tuntisi myöskään Danicaa ellei sattuisi olemaan hemaiseva typykkä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ei niitä jenkkikuskeja kukaan nimeltä tunne. Pointti on se, ettei kukaan tuntisi myöskään Danicaa ellei sattuisi olemaan hemaiseva typykkä.
No tuossa jenkkien sarjassa Danica sijalla 5., seuraava jenkki 3 sijoitusta ja 40 pistettä perässä.. Ei nyt kuitenkaan niin valtavat meriitit, jotteiko sukupuoli vaikuttaisi.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18204
Monty NASCARista USF1:lle kuskiksi. :p Kaveri on ajanut niin monta vuotta jenkeissä, että sopisi talliin hyvin.
 

|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Monty NASCARista USF1:lle kuskiksi. :p Kaveri on ajanut niin monta vuotta jenkeissä, että sopisi talliin hyvin.
Jep, Montoya takaisin fykkösiin niin nähtäisiin taas kaverin huikeita ohituksia, kun muut eivät yhtä röyhkeästi uskalla yrittää.
 

CARTer

Well-known member
Liittynyt
20.9.2004
Viestit
2315
Kertoisitko esimerkinomaisesti jonkun nimen?
Rossihan on jo jonkin aikaa puhunut itsestään USF1GOGPE:n kolmantena kuljettajana...
Torres sanoi:
Ei niitä jenkkikuskeja kukaan nimeltä tunne. Pointti on se, ettei kukaan tuntisi myöskään Danicaa ellei sattuisi olemaan hemaiseva typykkä.
Niin. Koko uran aikana vain yksi voitto ja sekin bensataktiikalla ja "Let her pass" - käskyllä.

Tämä amerikkalainen talli tulee sikäli hyvään aikaan, sillä jo nyt on nähtävissä kuinka Yhdysvalloissa kasvaa todella hyvä ja potentiaalinen formulakuljettajien sukupolvi, joten pari vuoden harjoittelun jälkeen tallilla tulee olemaan monta nopeaa nuorta joista valita.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös