Talouden uhkakuvia

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
USA:n talouden ja öljyn hintakehitys uhkaavat suistaa maailman talouden raiteiltaan.

Kari Nars: Dollarin lasku voi vetää maailmantalouden kriisiin
19.02. 06:04

Yhdysvaltojen talouden alijäämä voi johtaa maailmanlaajuiseen talouskriisiin, arvelee Euroopan neuvoston Kehityspankin neuvonantaja Kari Nars.

Nars varoittaa Hufvudstadsbladetissa, että dollari voi laskea vielä 10-30 prosenttia suhteessa euroon.

Yhdysvaltojen pitäisi Narsin mukaan lainata 4-5 miljardia dollaria joka arkipäivä tasapainottaakseen talouttaan. Jos kansainväliset lainanantajat menettävät luottamuksensa dollariin, uhkaa valuuttakurssia hallitsematon alamäki.

Narsin mukaan pessimistit arvioivat, että eurolla saa lopulta kaksi dollaria. Nars itse arvioi, että mahdollinen kurssi tulee olemaan 1,45-1,70 dollaria euroa kohden.

Jos myös raakaöljyn hinta nousee edelleen, voi tämä Narsin mukaan johtaa maailmanlaajuiseen lamaan.

STT
Itse pidän (valitettavasti) todennäköisenä uuden maailmanlaajuisen laman tulemista, kuin että ruusuiset ajat jatkuvat. Jenkkien velkaantuminen tarkoittaa sitä, että jenkit ovat syöneet tulevaisuuden sadon pitkältä ajalta. Tämä tarkoittaa säästöjä tai muutoksia joka yhteiskunnan sektorilla. En usko että jenkit ovat heti valmiita tähän muutokseen, kun alla on tuoreet pressan vaalit. Eläkkeet ovat jo jenkeillä vaarassa.

Ikävintä minusta tässä pohdinnassa on se, että jenkit näyttävät olevat vaikuttamassa voimakkaasti muiden maiden talouteen omalla käytöksellään. Toki globalismissa kaiki vaikuttaa kaikkeen.

Synkältä näyttää.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Tää nyt on vaan mun mielipide, mutta talouden hyvä ja tasapainoinen hoito olisi paljon tärkempää kuin muutaman rättipään jahtaaminen nykyisillä kustannuksilla (~ satoja miljardeja dollareita..). Jos jenkkien kokoinen talous suistuu raiteltaan, niin millään kikkakolmosilla se ei korjaudu. Euroopan olisi ehkä syytä pyrkiä vähentämään riippuvuutta jenkkien taloudesta, vaikka helppoa se ei ole.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ilmankos sitä köyhien maiden velkojen anteeksiantoa on alettua ajamaan jo Maailmanpankin taholta.
 

holvius

Well-known member
Liittynyt
14.3.2001
Viestit
2338
Sijainti
Tampere
Eikös Bush ole tämän alijäämän saanut aikaiseksi ihan omilla toimillaan vaikka Irakiin hassatut miljardit jätetäänkin pois laskuista ?

Oma käsitykseni on, että Bush on rukannut veroja ja samalla nostanut menoja. Tuloksena täydellinen Bushmainen mahalasku.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Bush teki ensimmäisellä kaudellaan kaikkkien aikojen veroalen. Tarkoituksena oli antaa taloudelle uutta puhtia. Sitten tuli syyskuun 11. päivä ja Bushin hallinto nosti puolustusbudjetin ennätyskorkeuteen. Ihmekkös tuo jos valtiontalous on pahasti alijäämäinen...

Alijäämänhän Bush lupasi puolittaa vuoteen 2009 mennessä. Kovin ihmettelen kuinka meinaavat siihen pystyä. Bushin hallinnon viimeinen suunnitelmahan oli luopua tuloverosta kokonaan. Veroa maksettaisiin kulutuksen mukaan. Mitä enemmän kulutat sitä vähemmän maksat veroa. Aika hyvin suosii rikkaita. Bush on aikonut uudistaa myös sosiaaliturvan, joka tulisi maksamaan kuulemma muutaman miljardin. USA:ssa on ihmetelty mistä Bush rahat tähän kaikkeen aikoo hankkia. Republikaanien sisälle on jo syntynyt Bushin vastainen oppositio, jotka ovat vaatineet presidenttiä keskittymään pelkästään alijäämän puolittamiseen.

Toivon mukaan EU pystyy joskus kilpailemaan USA:n kanssa talousmahdin asemasta. Jo nyt euroopassa tehdään parempia ja isompia siviililentokoneita. Aivan varmasti pystymme muuhunkin. Valitettavasti EU:n jatkuva laajentuminen maksaa vanhoille jäsenmaille sen verran, että se syö pohjaa tältä kasvulta ja lykkää sen pitkälle tulevaisuuteen.
 

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Tuohon dollarin kurssiin vaikuttaa sekin, miten kauan Aasian maiden keskuspankit aikovat ostaa Yhdysvaltojen velkapapereita ja näin rahoittaa heidän alijäämäänsä. Tietenkin heillä on omakin lehmä ojassa oman valuuttansa suhteen. Silti niillä taitaa olla halua hiukan hajauttaa dollareitaan muihin valuuttoihin ja se heikentää dollaria muihin valuuttoihin nähden. Venäjän keskuspankki on jo ilmoittanut tekevänsä niin.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
ml sanoi:
Itse pidän (valitettavasti) todennäköisenä uuden maailmanlaajuisen laman tulemista
Tämä on ennuste joka toteutuu aina. Ennemmin tai myöhemmin......;)
 

Miguel

beagle
Liittynyt
20.2.2003
Viestit
21803
Sijainti
West highland
Re: Re: Talouden uhkakuvia

Törni sanoi:
Tämä on ennuste joka toteutuu aina. Ennemmin tai myöhemmin......;)
Talouden syklit ...


Ajattelin lamalla syvää lamaa, en tällaista pientä heilahtelua (länsimaissa). Lamasykli on ollut n. 10-vuotta. 70- luvun alussa, samoin 80-, 90- ja 00-luvuilla. Laman syvyys on tainnut pienentyä joka kerta Euroopassa.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Re: Re: Re: Talouden uhkakuvia

ml sanoi:
Talouden syklit ...


Ajattelin lamalla syvää lamaa, en tällaista pientä heilahtelua (länsimaissa). Lamasykli on ollut n. 10-vuotta. 70- luvun alussa, samoin 80-, 90- ja 00-luvuilla. Laman syvyys on tainnut pienentyä joka kerta Euroopassa.
USA:n talouskasvu näyttää olevan ennustettua parempaa. Viimeisen qvarttaalin kasvu oli ennustetun 3,1:en sijasta 3,8:n prosenttia.

Mutta kyllä se syväkin lamakin tulee -ennemmin tai myöhemmin- :thumbup:
 

Racer21_90

Well-known member
Liittynyt
10.11.2004
Viestit
544
Sijainti
Asun nykyään Ruotsissa ..
Tuli tässä mieleen (kun luin tätä toikkia) yhden bulgaarialaisen kommentti kun noin kymmenen vuotta sitten olin siellä lomalla - "Oi kun meillä olis teidän lamat" se pani vähän ajattelemaan että kuinka vaikeita nämä meidän lamat oikeastaan ovat ? ;)
Siis jos vertaa näihin maihin missä lamat näyttävät olevan niin sanoakseni joka päiväisiä ...
 

sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Re: Re: Re: Re: Talouden uhkakuvia

Törni sanoi:
USA:n talouskasvu näyttää olevan ennustettua parempaa. Viimeisen qvarttaalin kasvu oli ennustetun 3,1:en sijasta 3,8:n prosenttia.

Mutta kyllä se syväkin lamakin tulee -ennemmin tai myöhemmin- :thumbup:
Tuollaisella kasvulla kestää 1300 vuotta maksaa ulkomaanvelka.

USAn merkitys maailman taloudessa ja maailmantaloudessa varmasti vähenee Kiinan ja muun Aasian kasvun myötä. Toivottavasti EU osaa tehdä hommat oikein. Olisi kyllä mukava seurata USAn vapaata pudotusta. Taitaa kuitenkin yrtiiää pelastaa itsensä eedelleen ryöstämällä köyhiä. Jonkinlainen antirobinhood tuo USA.
 

Absolut

Private member
Liittynyt
9.12.2003
Viestit
1589
Aasian vahva kasvu länsimaiden kustannuksella alkaa näkyä kait nyt.

Emmä nyt ihmeesti näihin talousasioihin ole perehtynyt, mutta jos siellä talous kasvaa aivan sairaasti, ja duunia siirretään täältä sinne, niin eikös siinä käy niin ettei täällä riitä enää maksukyky ostaa niitä halvalla siellä duunattuja kamppeita?
 
Ylös