Tiputtelin lumilipat, lapioin pois, kolasin pihan ja pihatien. Lumityöt on raskasta hommaa vesikelillä. Selkä märkänä. Halkosavotan jätän pakkaspäiville. On niin tympeää hommaa tällä kelillä.Täällä ei tuule kuin 7m/s puuskissa. Vielä. Vesikeli. Mutta kai tuonne on halkohommiin mentävä kunhan kirkastuu aamu. Ei jaksa enää maata ja ootella pikkupakkasia.
No niinpä näkyy kaatuneen.Hieman yllätyin herättyäni ulos katsoessani, että siellähän paistaa aurinko. Näköjään voi aurinkoisellakin säällä myrskytä.
Mutta uskaltaako tuonne lähteä? Tilannehuonekin on kaatunut. Se on paha merkki...
Sanos muuta! Pihassa puu nurin, onneksi meni toista puuta päin, muuten olisi autotallin katolla.Jopa tuulee! 22m sekunnissa, puuskissa 27 m.
Tuli käytyä tuolla. Raumalaiset noudatti viranomaisten kotonapysymissuosituksia ihan hyvin. Pikkutiellä meni yhtenä letkana autoja molempiin suuntiin ja parkkipaikalta ei meinannut enää tilaa löytyä. Sen verran siinä vissiin oli matalikkoa edustalla, ettei aallot kovin korkeiksi nousseet. Ei sinne aallonmurtajalle kyllä huvittanut mennä. Oli kasitien penkereellekin puita kaatunut ja raivauksen jälkiä näkyi tielläkin.Aava meri näkyy tosiaan Maanpäännokasta.
Samaa katselin, että kartalle oli kasvanut metsä. Siellä oli joidenkin pikkukuntien alueella yli 40 hälytystä vuorokaudessa. Pääsee veepeekoolaiset harrastamaan. Ei ihme, että hätäkeskukset ohjeistaa, ettei ihan jokaisen tiellä makaavan puun takia tartte heille soitella.Tilannehuoneessa näkyy olevan "aika vähän" tilanteita
Kartalla yhtäaikaisesti 1430 tehtävää. Taitaa pojilla pitää hieman kiirettä.
Toi sun sigu on vanhentunu.Hieman tuuleskelee, eli sen verran että muovipussi lähtee lentoon, jos sitäkään.
Aivan loistava ilma!
Tuo paikka on nimenomaan tunnettu siitä, että se vetää ihmisiä kovalla tuulella ja myrskyllä. Itsekin kävin, mutta koko myrsky oli jo siinä vaiheessa ihan tussu. Mutta oli siellä varmaan aamuyöllä tai aamusella ollut reippaammat kelit, kun vesi oli käynyt noin metriä ylempänä, mitä se oli kolmelta iltapäivällä. Päättelin vaan niemellä olleista kaislakasoista-, ja muodostelmista.Tuli käytyä tuolla. Raumalaiset noudatti viranomaisten kotonapysymissuosituksia ihan hyvin. Pikkutiellä meni yhtenä letkana autoja molempiin suuntiin ja parkkipaikalta ei meinannut enää tilaa löytyä. Sen verran siinä vissiin oli matalikkoa edustalla, ettei aallot kovin korkeiksi nousseet. Ei sinne aallonmurtajalle kyllä huvittanut mennä. Oli kasitien penkereellekin puita kaatunut ja raivauksen jälkiä näkyi tielläkin.
No eihän se ole kuin pari tuhatta vuotta vasta.. älä nipota.Toi sun sigu on vanhentunu.
Eikös niiden aaltojen pitäisi olla korkeampia juuri matalikossa?Sen verran siinä vissiin oli matalikkoa edustalla, ettei aallot kovin korkeiksi nousseet.
Ei, ellei kyseessä ole tsunami.Eikös niiden aaltojen pitäisi olla korkeampia juuri matalikossa?
Matalikkous kai asettaa jonkinlaisen fyysisen rajoitteen aallonkorkeudelle? Veikkaisin aaltojen kuitenkin kohoavan/jyrkkenevän/murtuvan madaltuvassa vedessä.Eikös niiden aaltojen pitäisi olla korkeampia juuri matalikossa?