Kaikiltahan älykön leikkminen ei edes onnistuisi.
Törni on oikeassa siinä, että suurin osahan meistä jeesustelee sen sijaan että olisi aidosti järkyttynyt tilanteesta. Tämä ei tarkoita, että kukaan hyväksyisi mitä on tapahtunut tai kuinka asiat on hoidettu. Se on kuitenkin eri asia kuin olla aidosti järkyttynyt tai suivaantunut. Ne jotka ovat paikanpäällä kärsimässä tuhoista ovat varmasti sitä, mutta harvemmin me muut. Ja se on ihan inhimillistä.
Hitlerillä ja natseilla oli ihan hienoja ajatuksia luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien saralla.
Ulottuiko ne eläinten oikeudet myös esim. juutalaisten ja tumma ihoisten kategoriaan?
Ei natsitkaan ihan kaikessa ollu oikeessa.
Ajatus on tärkein.
Hitlerillä ja natseilla oli ihan hienoja ajatuksia luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien saralla.
Yhtiön mukaan vuotoa ei näillä näkymin saada paikattua ennen kuin vuotava kipsisakka-allas ehtii tyhjentyä. Kainuun ely-keskus on arvioinut, että vuotava lohko tyhjenee huomisen aikana.
Ely-keskuksen mukaan Talvivaarasta ei enää pääse vuotovettä luontoon, vaan se menee kaivoksen turvapatoihin.
Valtioneuvosto tiedottaa Talvivaarasta - pitoisuudet myrkyllisellä tasolla
Ympäristöviranomaiset ovat saaneet uutta tietoa Talvivaaran kaivoksen vuototilanteesta. Viranomaiset haluavat kertoa huolestuttavat tietonsa vielä illan aikana.
Valtioneuvosto järjestää pikaisen tiedotustilaisuuden Talvivaaran kaivoksen tilanteesta vielä tänä iltana. Tiedostustilaisuus alkaa Säätytalolla kello 19.30.
Tiedotustilaisuuden syynä ovat Suomen ympäristökeskuksen ja Säteilyturvakeskuksen saamat uudet tutkimustulokset vuotoalueelta.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan useiden haitallisten metallien pitoisuudet Lumijoessa ovat nousseet eliöille myrkylliselle tasolle.
http://yle.fi/uutiset/valtioneuvost...a_-_pitoisuudet_myrkyllisella_tasolla/6375150
Työskenteletkö alalla burb, kun tunnut tietävän kaiken tästä keissistä. Hienoa, että täällä on joku joka tietää enemmän kuin asiantuntijat.