burb
.
- Liittynyt
- 19.2.2002
- Viestit
- 46199
Vetoan burbbiin asian ratkaisemiseksi rauhanomaisesti.
Mulla on tällä hetkellä vain rauhattomia ratkaisukeinoja mielessä.
Vetoan burbbiin asian ratkaisemiseksi rauhanomaisesti.
*koskettelee kokoomuslaisia*
Syke: Iso metallipäästö Talvivaarassa
Talvivaaran kaivokselta on sunnuntain
aikana päässyt ympäristöön merkittäviä
määriä haitallisia metalleja. Päästöt
voivat aiheuttaa paikallisia kala-
kuolemia, kertoo Suomen ympäristökeskus
Aineet kulkeutuivat vesistöön
pulssimaisena päästönä, joka on nyt jo
vähentynyt. Hetkellisesti päästö oli
kuitenkin niin suuri, että sillä on
välittömiä myrkyllisiä vaikutuksia
eliöstölle.
Suomen ympäristökeskus kertoo
havainneensa erityisesti kadmiumin,
alumiinin ja uraanin pitoisuuksien
kasvaneen huomattavasti aiemmin
havaitun nikkelin lisäksi.
Suomen Propag... anteeksi Kuivalehden juttu (2007) miten kaikki alkoi. Ahne ja kakka tekis mieli sanoa.
"jos vesiä valuisikin luontoon, ne ovat puhtaampia kuin järvivesi"
"Minä vielä uskon kumminkin Talvivaaraan."
"Ei meijän elämään oo vaikuttanu mitenkää nämäkkään päästöt. Ei me oo hermoiltu näitten takia eikä lähetty kylttiä heiluttelemaan mihinkkään, eikä meinata lähteekkään."
Nää oli Talvivaaran lähellä asuvien kommentteja. Siellä ei ole ukot lähteneet hötkyilemään mediakohun mukana vaan tiedostavat työllisyysvaikutukset ja sen ettei tässä nyt maailmanlopun kynnyksellä olla tämmösen takia. Ja samaan aikaan piipertäjät Helsingissä heiluttelevat kylttejä. Vähän hymyilytti tämä Tv-uutisissa nähty asetelma.
Melkein se on bannin paikka jjv:lle. Onhan se ihan pöyristyttävää tehdä oma-aloitteisia huomioita ja raportoida niistä sen sijaan, että kekkuloi kyltti kourassa eduskuntatalon rappusilla. Lieventävänä asianhaarana olisi huomioitu vaikka väite, että paikalliset olivat todellisuudessa naamioituneita kokoomusnuoria.