Tuohon piti tulla quote.Losers, get a life!
Tuohon piti tulla quote.
Losers, get a life!
Työhuoneeni seinäkello on ollut koko talven kesäajassaKymmenkunta kelloa on siirrelty taas kesäaikaan, osa siirroista vaati tikkaita. Loput hoituvat itsestään.
Kymmenkunta kelloa on siirrelty taas kesäaikaan, osa siirroista vaati tikkaita. Loput hoituvat itsestään.
Palindromi postauksissa.
Palindromi postauksissa.
Höh. Hetki sitten olit huomauttanut samasta jollekin toiselle. Silloin katsoin omaa lukemaani ja ajattelin, että eipäs ole vielä pitkään aikaan. Aivotkin ovat näköjään kesäajassa.![]()
Täysin tottaVaatii kyllä pokkaa myöntää olevansa insinööri.
Sousiaalisessa mediassa oli linkkivinkki puolalaisen insinöörishenkilön LinkedIn -profiiliin.
Mittausinsinöörin ja nimen yhdistelmä viittaisi kyllä vahvasti tekaistuun profiilin.
Facebookissa ja Twitterssä on kiertänyt "puolalaisen miehen", Metrin Slerban Linkedin-profiili. Työpaikkana Metrin Slerballa on Wroclawin yliopisto.
Niin hauskaa kuin se olisikin, Metrin Slerba ei ole todellinen hahmo. Slerban kuva paljastui brittilehden sivuilta kaapatuksi. Lisäksi Wroclawin yliopistossa oltiin täysin tietämättömiä, kun Iltalehti kyseli, sanooko kyseinen henkilö mitään.
Ei sanonut. Mutta hetken aikaa oli ihan hauskaa.
Slerbasta muistuu mieleen männä vuosien Janis Petken tapaus. Tuolloin Virossa MTV3:n uutislähetykseen haastateltu suomalaismies kertoi nimekseen Janis Petke. Todellisuudessa nimi oli napattu Kummelin jaksosta, jossa esiintyi myös Oddis Slajos.
Jahas, sukulainen löytyi. Onkohan nuo Puolan Slerbat epäidenttisiä kaksosia?