Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol XI

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tulipas paukuteltua haulikolla. Osuin omasta ryhmästä useimmin savikiekkoon \o/

Mutta onpas kyllä lajina vaikea :thumbfh: Edellisen kerran ja samalla ekan kerran elämässäni kokeilin lajia 2013 syksyllä.
 
Läks' maailmalle urho Suomen
ei huolettanut lainkaan huomen,
"Mä valloitan Kiinan, Singaporen, Japanin,
kertokaa muille, että seikkailin, ja panin!"

Aie oli kova, sitä oli kikkelikin,
oli kosteaa tuopissa, ja kelikin
hyvin aasiamaista, ja sumuista,
noista ei muista JayR, sen verran tumuista

oli retkensä huikea, päätyi maahan
jossa kengurut pomppii, ja saahan
tästä kenguruvitsejä keksiä?
Toivottavasti JayR sai muiltakin kuin kenguruilta seksiä.

Mutta sitten, salamana kirkkaalta taivaalta
iski joku rekka, saatana.
Heikompana joutui JayR menemään alta,
otti iskun vastaan, ja hankalana

on elonsa siitä lähtien matanut.
Ei lie hetkeäkään katunut?
Sillä jos maailmalle mieli kroppansa rahtaa,
niin osumia tulee, minkä sille mahtaa?

Onneksi vielä koitti huomen,
ja risa kroppa löysi Suomen,
täällä on hyvä miehen levätä
eihän täällä sairaalassakaan evätä

oikeutta pleikkariin, jos sen joku paikalle tuo
vaikka joku Hyvä Ystävä, harvassahan nuo.
Miesten välinen ystävyys on tärkeää, ihan totta
onhan Fagsu Suomen Viimeinen Lotta.
 
Tattaradaadadadaa! Sukujuhlat selvittiin tällä kertaa yli kahteen yöllä ennen ihmeempää konfliktia. Silloin vasta oli käsillä se hetki kun keskustelu siirtyi vapaasti lainaten seuraaville urille:
-Miks sun piti ostaa tuommonen auto?
-Koska halusin
-Koitatko sä nyt olla parempi kun me?
-Ai koetko että olen hylännyt työväenluokan kun olen ostanut käytetyn premiumin?
-Öää gnöff önxxx Kyllä. Olisit ostanut Ooppelin.
 
No mutta eikös osasyy bemun ostoon ollut työkavereiden hienot autot parkkipaikalla? En voi välttyä ajatukselta, että kertomasi on juuri sitä kaipaamaasi huomiota. Miksi et nauti?
 
Kylläpä on miljonäärikisassa varsinainen älykkö. :rolleyes: Ei aavistustakaan, kuka on kirjoittanut Seitsemän veljestä. Tasapainoelinkin on kantapäässä. Yleisö pelasti.
 
Kylläpä on miljonäärikisassa varsinainen älykkö. :rolleyes: Ei aavistustakaan, kuka on kirjoittanut Seitsemän veljestä. Tasapainoelinkin on kantapäässä. Yleisö pelasti.

Heh, minäkin ehdin jo kummastella tätä toisessa toikissa. :D
 
Meinasin että laitan toiselle kommentin "wanha", mutta kaakersin muualle.
 
No mutta eikös osasyy bemun ostoon ollut työkavereiden hienot autot parkkipaikalla? En voi välttyä ajatukselta, että kertomasi on juuri sitä kaipaamaasi huomiota. Miksi et nauti?

Onhan se nyt kaksi eri asiaa voittaa työkaverit lapsellisessa autolla pätemiskisassa kun lähteä peilaamaan asian liittyvän millään tapaa sosioekonomiseen tai puoluepoliittiseen statukseen.
 
Hesan Stadissa liikkuu muuten sana että Faggernaut on pohjoisen kantakaupungin uusi ykkösporvari. Lie unohtanut juurens' ja aatteens', huhuvat nyrkkeilysaleilla ja Tenkassa. Niin kulkee nokka pystyssä, että Hesarilla ovat kuudensien kerrosten neidot pakotetut laskemaan kaihtimet kun kuulevat automobiilinsa lähestyvän äänen.
 
Ylös