Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Loppiaisen ilosanomaa

Äskeisellä koirakävelyllä kohtasin muutamia 'mielenkiintoisia' kulkijoita. Kävellessäni ajattelin viime aikojen tapahtumia ja kyseenalaista kainuulaista menestystä muutamissa tilastoissa.

Yhden talon mitan päässä kulman takaa ilmestyi mieshahmo, jolla oli käsi ojennettuna suoraan eteenpäin. Ensimmäinen mielikuva oli, että jahas, siinä on joku ampuilemassa vastaantulijoita. :o Ei ollut. Mielikuvitus meinasikin siinä tehdä tepposet (ei mattisia).

Vähän matkan päässä edellisestä kerrostalon rappukäytävästä hoippui eteemme nuori mies kahden oluttölkin kanssa ja silmät olivat sen näköiset, ettei kundilla ollut mitään käsitystä maailmanmenosta. Tuskin asui siinä talossa, oli ehkä yöpynyt tai lämmitellyt porraskäytävässä. Parinkymmenen asteen pakkasessa vieraskin talo varmaan kelpaa. :nope:

Kolmas sankari tulla hanttuutti vastaan kadun toista puolta - onneksi, ajattelin. Se pysähtyi kaupan eteen ja alkoi sieltä huudella. Huutelun kohteena oli kellonaika. Huusin takaisin, että on varmaan jotain kymmenen maissa. Siihen hän kiroilemaan, että miksi kauppa ei sitten ole auki. Huusin takaisin, että nyt on Loppiainen. Sitten kaveri luetteli liudan kirosanoja, kun kristittyjen juhlat pilaavat päivän. :doubtful:

Juupa juu. Kolme itäisen maan viisasta miestä.
 
Hyvä Tommi
icon14.gif
 
Kävelin juuri Veikkolasta Kauklahteen, noin 15 kilometriä pakkasessa ja yössä, ja päälle 5 kilometriä Kirkkonummen keskustassa, ja ilman oikeastaan mitään tarkoitusta. Paitsi että olen nyt kotona, Tapiolassa.

Mitäs muut viettää loppiaista?
 
Sisällä, lämpimässä sängyssä.
 
Kävelin juuri Veikkolasta Kauklahteen, noin 15 kilometriä pakkasessa ja yössä, ja päälle 5 kilometriä Kirkkonummen keskustassa, ja ilman oikeastaan mitään tarkoitusta. Paitsi että olen nyt kotona, Tapiolassa.

Mitäs muut viettää loppiaista?
Luulin nuhan jo olevan ohi, mutta yöllä heräsin runsaaseen limantuloon, joka nyt aamulla herättyä on hieman hellittänyt.
 
Nyt on kisalisenssit tälle vuodelle maksettuna.

Julma on kalenteri ensi kauden sarjassa Oulussa asuvalle. Lähes kaikki kisat on niin etelässä kuin olla ja voi ja vain yksi Oulussa.
 
Ylös