Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Ei ole rahoitusvastiketta. Olen maksanut kaikki remontit ja muut sellaiset aina pois joko käteisellä, tai pankkilainalla.

Asuminen näköjään kallistuu. Tutustun tuohon talousarvioon tarkemmin kunhan ehdin ja saatan siitä tänne raportoida.

Meikällä alkaa hommat kusta jos yhtä paljon ponpsahtaa vastike. :D Elämme jännittäviä aikoja.

Edit: Tajusinpa juuri, että johan se tietenkin on tämän vuoden vastike määrätty, eikä noussut merkittävästi.
 
Viimeksi muokattu:
Tulin töistä kotiin ja nukahdin pöydän ääreen istuvilleni. Jos käyttäis koiran ulkona ja ottais nokoset.
 
Kävin Hobby Hallin sivuilla. Hämmästyin aidosti.

Kuvittelin, että lafka myy lähinnä halpoja vaatteita, verhoja, vuodevaatteita, ja jotain kodin sälää.

Hemmetti, sieltähän voi nykyään ostaa vaikkapa autoonsa talvirenkaat vanteilla tai skootterin, lumilingon, alumiinisen moottoriveneen tai takan.
Onpa valikoima uudistunut sitten viimenäkemän.
 
Voisi käydä pitkästä aikaa saunomassa Punkkerikatu vitosessa. Ja ensi kertaa haalarit päälle :ahem:.

Saiko Skinnarilassa hyvät löylyt?
Viitosen saunahan on peruskorjattu vuonna 2001, joten sisäänajovaihe on jo hyvinkin suoritettu. Liekö lauteet enää kovinkaan ehyitä opiskelijayhteisön hellyydellä kolhimassa saunassa lain'?
 
Ylös