Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Kauhee myräkkä oli täällä ja meikähän on silloin ajelemassa. Ja kun mopossakaan ei ollut etulokaria kiinni ja ajolasit kotona, niin hyvä ettei hukkunut kun ajoi. Ihan kivaa se silti oli.
 
Siinä iltasella iski salamaa muutaman kerran, ja ennenkuin kerkesin nypätä johtoa seinästä, niin Canal Digitalin matolaatikko oirehti siihen malliin, että saappa nähdä.
Ei ollut ukkonen edes kovin lähellä, mutta meikäläisen tuurilla boxi on sökösökösöö.
Nyt tarttis saada jotenkin nukutuksi, lomat lusittu ja aamulla kuudeksi töihin.
Kämpässä lämpötila 26,6 ja kosteusprosentti kelloradion mukaan 57, mutta veikkaan, että todellisuudessa huomattavasti korkeampi. Tulee pitkä yö.
 
pullobingo menossa , pöydällä yli kymmenen pulloa ja nyt pitäisi löytää se vajaa , jännäksi menee ...
 
Oletteko kuulleet? No, kerron sen silti. Peter Nyman on tänään ensimmäistä kertaa maikkarin uutisankkurina.
 
Yritän varata aikaa hammaslääkäriin, mutta puhelinpalvelussa on niin paljon ruuhkaa, etten pääse edes jonoon.
 
Kotva sitten hain väliaamupalaksi pätkän kurkkua ja keitetyn kananmunan ja siinä ajatuksissani puuhaillessa pesin munan ja särjin kurkun kuoren.
 
Yritän varata aikaa hammaslääkäriin, mutta puhelinpalvelussa on niin paljon ruuhkaa, etten pääse edes jonoon.
Pääsin läpi ja tuloksena oli, että juuri sen lääkärin, jolle minulla on lähete viisurin poissaamikseksi, syksyn aikoja ei olekaan vielä varattavana. Soitin siis ekan kerran viikko sitten, jolloin todettiin vain, että syksyn ajat tulevat 9.8. Eipä tässä sitten auta muu, kuin soitella parin viikon päästä uudestaan.
 
Meinasin aamusta unohtaa lääkärinajan ja keuhkokuvan oton. Klo9 piti olla kuvassa, vähän vaille 9 lähdin täältä 25 km päästä ajamaan. Kerkesin kuvaan klo 9.20 ja lääkärille 9.30.

On kyllä huono toi mun hemoglobiini. 130 vaikka syön vitamiineja ja rautaa.:thumbfh:
 
Hajotin yhden bändin. Tai miten sen nyt ottaa... Neljästä jäsenestä tällä hetkellä jäljellä kaksi. Mut ei se mitään, nyt jostain tarvii löytää laulava punk-kitaristi, tahi laulaja ja kitaristi erikseen, ja räminä jatkuu.
 
Ylös