Tänne kaikki olut-arvostelut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuohun Vahva Amber Täysmallasolut
Löytyi takanurkasta pari purkkia tätä jo Alkosta poistunutta. Ei mun mielestä kovin amber, mutta alen piirteitä ja vahvaa humalaa. Ennemmin mä tälläisiä purkin juon nautiskellen kuin peruslagereita.
Ja kiitos, IsoMasalta tulee kovaa tekstiä. Tarvii mennä muistilistan kanssa ostoksille...
 
St Feuillien Saison

stf04.jpg


Hyi saatana.

Ensireaktiona ihan tajuton hiilihapporyöppy suuhun, ihan kuin cokista kiskoisi. Ja siinäpä se sitten olikin, maku ei erotu millään tavalla normi maitokauppaoluesta. Juo, jos mitään muuta ei ole tarjolla, mutta vaihtoehtoisesti nautin ennemmin vaikka tissilämmintä vettä.
 
Svaneke Classic

svaneke_classic_lasissa.jpg


Hiilihappoa jo turhankin vähän, makua ei ole nimeksikään. Siis kyllähän tätä juo mielellään, mutta reilulla neljällä eurolla odottaa saavansa jotain hiukan parempaa. Varmaan kuumana päivänä ja vaikka heinätöiden päälle maistuisi paremmin. Ei jatkoon.


Paulaner Salvator

021.JPG


Hajuton ja suht mauton. Ei tunnu olevan tuuria valintojen kanssa tällä kertaa.
Nätti punertava väri, ei juuri vaahtoa. Ärsyttävä jälkimaku pyrkii suuhun pyörimään turhan pitkäksi aikaa, vaikka juodessa ei juuri mitään maistakaan.


Keisari Året Runt

955b6c5937ca1a46ca5bcacc7df89c8d_320x320.jpg


Vaikka en ole oluenjuontia aloitellessani ollutkaan tummien oluiden ystävä, niin tässä on parin viime vuoden aikana tullut niin monta erinomaista tummaa ööliä maisteltua, jotta nyt viimeistään täytyy muuttaa mielipidettä. Vaikka Året Runt ei kärkipaikkaa kyseisessä kategoriassa tavoittelekaan, niin silti kyseessä on erittäin maistuva olut.
Maku on pehmeä ja neutraali, mitään ikävää jälkimakua ei jää, vaan makuelämys on kaikenkaikkiaan erittäin positiivinen. Ja kun hintaakin on vain rapiat pari euroa, niin eihän tätä voi kuin suositella, edes kokeiltavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mallaskosken 20th Anniversary Pohjanmaa Pale Ale 5,2 %

(Ei kuvaa)

Ulkonäkö: Kultainen, sitruksinen, hieman ruosteisen kuparinen läpikuultava. Hyvin vähäinen vaahto.
Tuoksu: Todella suklainen ja havuinen mallas. Selvän kinuskinen. Taustalla miedon katkeraa humalaisuutta. Oudon oloinen sivutuoksu; Kuin kolikoita täynnä olevaa kouraa haistelisi... Todella hyvä tuoksu silti.
Suutuntuma: Havuinen mallas, kivan katkera. Rungossa myös ruohoa ja tummaa suklaisuutta. Metallinen, mutta ei paha.
Jälkimaku: Makean toffeinen mallas, humalainen. Tumman omenainen, havuinen, selvästi kanelinen... Yllättävän hyvää.

Muutaman vuoden markkinoilta poissa ollut Mallaskosken Pohjanmaa teki alkuvuodesta paluun nelosvahvuisena kalaravintoloiden juhlaoluena. Itsehän maistelin tämän Black Doorissa, ihan hauskaa Improvisaatio-teatteria katsellen, ja maku tuntui hieman erilaiselta kuin mitä muiden arvosteluiden perusteella odotti. Kivan makea herkku-Pale Ale mielestäni... Jos pitää mallaksesta ja harmoinisen makeasta, niin tätä, kiitos.

4-/5




Suomenlinnan Panimon Hoppe IPA 6 %

hoppe.JPG


Ulkonäkö: Punertavan ruosteinen, konjakkinen, läpikuultava. Vähäinen vaahto.
Tuoksu: Olematon. Mallasta, hitunen marjaisuutta.
Suutuntuma: Katkeran humalainen mallas ja vanhahtava marjaisuuspääosassa. Taustalla välimeren hetelmiä, pihkaa ja konjakkisuutta.
Jälkimaku: Alkuun kohtuullisen humalainen, loppuun katkeroita, mallasta ja sitrushedelmiä. Normi IPA.

Melko lailla normi IPA, erottuvana tekijänä lähinnä kurkkiva marjaisuus. Ei erikoista, mutta ei pahaakaan. Voi tilata...

3-/5




Ruosniemen Panimon Pikkupomo 6 %

(Ei kuvaa)

Ulkonäkö: Ruskea, punertavan colainen, siirappinen. Läpikuultava, mutta likaisen oloinen. Vähäinen vaahto.
Tuoksu: Huomattavan marjainen. Mallasta, viinimäisyyttä, taustalla kukkaisuutta ja minttua. Ohut.
Suutuntuma: Mallasta ja makeaa hedelmäisyyttä, Myös marjoja ja yrttejä mukana. Jotenkin kotiviinimäinen. Jäykkä...
Jälkimaku: Alkuun humalainen ja alkoholinen. Lopussa maltaisuutta, tumman makeaa hedelmää ja ripaus katkeroita. Härskiintyneen oloinen.

Suomen uusin panimo on sitten korkattu... Ihan hyvä esikoinen, kotitekoisen oloinen, hieman vanhentunut, mutta tankinpohjat olivat kyseessä... Marjainen bitteri, eipä oikeín muuta. Mutta ei tosiaankaan paha ensimmäiseksi tuotteeksi.

3/5
 
Chimay Blue Peres Trappistes

35987011_H.jpg


Ihan jees. Väriltään lähinnä kotikaljaa ja maussa aavistus sahtia. Aavistuksen turhan makea omaan makuun.


Leffe Brune

Leffe.jpg


Kestävä vaahto, tumma väri ja maku. Oikeastaan erittäin hyvää ja pehmeää, helposti juotavaa. Saattaisi mennä hyvin ruokaoluena.


Allgäuer Hüttenbier

der_hirsch_braeu_huettenbie_01.jpg


Olematon vaahto, väri nätti kullankeltainen. Maistuu lievästi maltaalta, mutta eipä sitten juuri muuta. Pullo on hieno, mutta sisältö pettymys.
 
Viimeksi muokattu:
kun ostaa olutta kannattaa varmistua, että se ei ooe a) pahaa b) ykköstä. Vois meinaan pian äkkiä harmittaa juoda koko päivä pahaa ykköstä.
 
Perus nallukkaa menee. Toki olisi voinut hifistellä ja hakea alkosta jotain spesiaalimpaa mutku *karting ja myöhäinen perjantai-ilta*

Menee kyllä näinkin, mutta tummaa kaipaisi.
 
runtbig1.png



Nokian Panimo
Året Runt

Tasapainoinen ja täyteläiseen päin kallellaan.
Jälkimaku on hennosti katkera ja pitkään säilyvä.
Maussa on toffeen, paahtuneiden kahvinpapujen sekä hedelmien vivahteita. Sopii seurusteluun sekä tukevien liharuokien ja juustojen kera nautittavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
kun ostaa olutta kannattaa varmistua, että se ei ooe a) pahaa b) ykköstä. Vois meinaan pian äkkiä harmittaa juoda koko päivä pahaa ykköstä.
Onhan se jännää, kun Alkoon menee ja ottaa jonkun 5e pikkuputelin uutta hienoutta. Sitä sitten silmät kiiluen kaataa lasiin ja toteaa jo hajusta, että hyi saatana. Pakkohan se on juoda.
 
Weltenburger Kloster Asam Bock

5178-3.jpg


Jopas on hyvää! Maultaan erittäin pehmeää, selkeästi mämmistä, mikä tottakai on luettava plussaksi. Suht voimakkaasti maltainen.
Pullosta päin juotu, joten väristä ja vaahdosta ei tietoa.
 
Karhu Ruis Suodattamaton 6,0%

AC08D2A2-85F6-438A-A323-998B71284ADE.jpg


Erittäin samea, vähävaahtoinen. Grillimakkaran ja hyvän sinapin kanssa varmasti hemmetin hyvää, mutta paljaaltaan maku väljähtyy aika nopsaan. Vähintään jotain pikkunaposteltavaa kaipaa rinnalleen.
Vehnäolutta joskus olen maistanut ja siihen verrattuna tämä toki on ihan eri planeetalta. Hintaan nähden kokeilun arvoinen ostos.

La Trappe Dubbel

La+Trappe+Dubbel+090417.JPG


Erittäin runsas vaahto. Järkyttävä haju ja jälkimaku samaa luokkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Sinebrychoff Porter

Sinebrychoff.jpg


Tuoksu aika mitäänsanomaton, lievästi paahteinen, väri täysin musta. Vaahto runsasta ja kestävää, väriltään nätin ruskehtavaa.
Ja maku... Vau! Nannaa... Valittu viime vuonna Suomen parhaaksi olueksi, mikä on helppo uskoa. Tumma, pehmeä, kerrankin hiilihapot ei hyökkää päällimmäisenä makuna kimppuun. Jälkimaku on niinikään pehmeä.
Ehdottomasti paras suomalainen olut, mitä on tullut maistettua ja reilun parin euron hinnalla tulee mitä todennäköisemmin maistettua vielä uudestaan.
Suosittelen!
 
König Ludwig Dunkel

5277144737_342b321100.jpg


Nätti tummanpunaruskea väri, vähäinen ja suht nopsasti katoava vaahto, jota jää kuitenkin tuopin reunoille. Tuoksussa lievää mallasta ja paahtoa.
Maku tummaa ja erittäin pehmeää, just sopiva määrä hiilihappoa.
Varmasti loistava ruokaolut, voisin kuvitella sopivan jonkun hiukan tulisemman purtavan kanssa nautittavaksi.
Helppoa juotavaa, harmittavasti tuli ostettua vain yksi pullo.
 
Bacchus Frambozenbier

Bacchus-Frambozenbier-500x500.jpg


Vadelmaolut ja sen huomaa jo tuoksussa. Väriltään kaunis tummanpunertava. Vaahtoa vain vähän, mutta kestää kauan.
Ja sitten se maku. Makeus jää päällimmäisenä mieleen. Ja toki myös vadelma. Muuten ihan liian mitäänsanomaton, tasapaksu.
Oluen maku hukkuu johonkin taustalle, ennemmin voisi kuvitella juovansa halpaa siideriä.
Pettymys. Liian makea ja mitäänsanomaton. Siideriä saa halvemmalla.

Svaneke Mørk Guld

285cc142a2bff9a0c891af5dca6263d5.jpg


Tuoksu miedosti maltainen ja paahteinen. Väri samea punaruskea, vähäinen ja äkkiä katoava vaahto.
Ihan perusolut. Hintaansa nähden turhankin perus. Suht pehmeä, helppo juotava, mutta lähes viidellä eurolla toivoisi saavansa hiukan enemmän makuelämystä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös