Antsa Rieppo
Well-known member
Hyvä että ihmiset sai uuden sylkykupin. Tulee parempi mieli siten.
Tämänhetkisten tietojen valossa tyyppi oli pitkään tietoinen siitä, että kaveri kuvaa naisia salaa. Ei sitten kuitenkaan kiirehtinyt tekemään asialle mitään.
Tämänhetkisten tietojen valossa tyyppi oli pitkään tietoinen siitä, että kaveri kuvaa naisia salaa. Ei sitten kuitenkaan kiirehtinyt tekemään asialle mitään.
Hieman ohi toikin aiheesta, mutta...
Tajusin vasta ihan hiljattain tämän Kasmirin olevan sama heppu, joka lauloi aiemmin yhtyeessä 15 Minutes Before the Dive. Kappaleensa "Running Man" pyöri videoineen Voicella tuossa muutama vuosi sitten varsin usein. Ihan hyvä pop-veisu edelleen btw.
Täältä tähän.
Toisaalta, en ymmärrä, mitä hauskaa on katsoa kun kaveri nakuttelee.
että panemisiaan rupee kavereille näyttämään ja kaverit vielä katsoo. On tainnu haippirinki keskenäänkin bongoilla.
Asiaa voi miettiä, miltä se tuntuisi omalla kohdallaan?
Jaa oma valkoinen perse vilkkumassa vaikkapa juutuupissa kaikkien nähtävänä?
![]()
Salakuvaamisen vielä ymmärrän
Nyt. Oikeesti.
Oletan, että ne muut ovat katselleet enimmäkseen niitä Axlin seksikumppaneita, eikä äijää itseään. Joukossahan taisi olla julkimoitakin. Suhtautuminen salakuvaajaan on sitten toinen juttu. Voihan sitä Axlia halveksia, mutta (julkimonaisen nimi tähän):n tisut silti kiinnostaa.Mutta kuka perskeles viitsii katsoa kaverinsa bylsimistä ja jotenkin kunnioittavasti suhtautua tähän sen jälkeen? Olen ainakin itse sen verran rajoittunut, etten kykenisi.
Salakuvaus lienee ollut tässä se pointti. Eikös joku Levottomat-leffoista myös perustunut siihen. Smith on tainnut saada siitä ideoita.Jos kuvaamisia ei pysty yhdessä kumppaninsa kanssa sopimaan, niin siten on parasta pitää kamerat yöpöydän laatikossa.
Kop, en tosin ymmärrä salakuvaamistakaan. Asiaa voi miettiä, miltä se tuntuisi omalla kohdallaan?
Mutta kuka perskeles viitsii katsoa kaverinsa bylsimistä ja jotenkin kunnioittavasti suhtautua tähän sen jälkeen? Olen ainakin itse sen verran rajoittunut, etten kykenisi.
Oletan, että ne muut ovat katselleet enimmäkseen niitä Axlin seksikumppaneita, eikä äijää itseään. Joukossahan taisi olla julkimoitakin. Suhtautuminen salakuvaajaan on sitten toinen juttu. Voihan sitä Axlia halveksia, mutta (julkimonaisen nimi tähän):n tisut silti kiinnostaa.
Salakuvaus lienee ollut tässä se pointti. Eikös joku Levottomat-leffoista myös perustunut siihen. Smith on tainnut saada siitä ideoita.
Ehdollinen tuomio vitsi, vaikkakin tv/radiourat lienee passee.
Samaa mieltä noista realiteeteista, mutta varmaan nimenomaan kielletty tässä oli se kiihottava pointti. (En ole tutustunut tapaukseen lähemmin, eikä kiinnostakaan, joten voin olla väärässä).Realiteetit kadonnu Axl:lta lain. Samoin kavereiltaan. Ehdollinen tuomio vitsi, vaikkakin tv/radiourat lienee passee.
Mutta juu, hylkiöhän Axl:sta tästä eteenpäin tuli työmarkkinoilla
Ei muuten oo miesvuokralainen sielläSmith laittoi huhtikuussa Helsingin kantakaupungissa sijaitsevan kotinsa vuokralle. Ilmoituksessa ilmoitettiin asunnon olevan vapaa vuokralaiselle 1. toukokuuta alkaen.