Tapahtumia & sattumuksia kaduilla ja maanteillä.

Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Vinkki lääkärille ja kortti lähtee. Näin toimittiin edesmenneen ukkini kanssa, kun ei puhetta uskonut (tietenkään).

Reflekseissään ja näössä ei ole niin paljon vikaa (paitsi kuulo, käyttää kuulolaitetta), kuntoilee edelleen kovasti ja on hyvässä kuosissa, mutta tuo asenne on hirvittävä ja siihen ei lekuri pääse ikävä kyllä käsiksi.
Ikä tarkoittaa tässä sitä, että vanha koira ei enää uusia temppuja opi ja asenne ei muutu liikenteessä enää mihinkään :(

Pidetään tuo lääkäriasia kuitenkin mielessä.
 
Vinkki lääkärille ja kortti lähtee. Näin toimittiin edesmenneen ukkini kanssa, kun ei puhetta uskonut (tietenkään).

Yks sairaanhoitajakin vinkkasi työpaikallaan ettei isälleen saa enää ajolupaa myöntää. Ukko kävi sitten naapuripitäjässä uusimassa korttinsa. Patujen puskaradio kyllä tietää kuka on maakunnan lepsuin lekuri.

Yhdellä tietämälläni papalla kaahailu jatkui entiseen malliin aiheuttamansa kuolonkolarin jälkeen kunnes kolaroi uudelleen ja kuoli itte.
 
Purkaudun asiasta: faija on sellainen tättähäärä liikenteessä, että ihan hirvittää milloin rysähtää. Ukko on jo iäkäs (lähempänä 8-kymppiä) ja on "minä ensin" ja "mestariajokouluttaja" -asenteella liikenteessä.

Koko suku taivastelee sen ajoa ja jälkikasvun laitto kyytiin on aina vähän käsien ristimistä vaativaa touhua. Asenteesta kertoo hyvin, että peruutti taannoin parkkipaikalta lähteissään yhden mummon keulaan ja oli sitä mieltä, että syytä oli vähintään yhtä paljon mummossa "kun ei väistänyt". KIESUS!

Tietenkin aina torvi soi ja valot vilkkuu, sekä nopeusrajoitukset ovat kärpäsen surinaa puolikuuroissa korvissaan :nope:

:D:D:D

Osta sille jenkki pick up!
 
:(

Se on kova paikka miehelle kuin miehelle tuossa iässä, kun kortti viedään. Varmaan antaisivat ennemmin leikata pallit irti, kun ne on muutenkin jo hyödyttömät.

Elämän loppu tietyssä mielessä, kun jotenkin koittaa tätä ymmärtää, vaikka ei hyväksyä.
 
Aissaakeli, nää on kanssa hyvejä. Ajavat alinopeutta ja kun ohitat heidät ihan rajoitusten mukaisesti, niin saat palkinnoksi kantomatkan verran valojen vilkuttelua.:D

Yleensä jonkinlainen päähine päässä lippa vinossa kuskilla.
 
Suomalainen ohitus maantiellä on 6-vaiheinen.

1) Saavutat edelläajavan
2) Edelläajava hidastaa nopeutta
3) Edelläajava siirtyy keskemmälle ajorataa
4) Ohittaessasi edelläajanut kiihdyttää ajonopeuttaan
5) Ohitettuasi ohitettu vilkuttaa valoja ja soittaa räikkää
6) Ohitettu kirjoittaa yleisönosastolle törkeistä ohittelijoista maantiellä nimimerkillä Ajokortti jo 40 luvulla.
 
Mulle ei ole vuosiin, jos koskaan, kukaan vilkuttanut valoja ja töötännyt ohitettuani.
Että olisko niissä ohtettavissa eroja? Tai ohituksissa?
 
Onhan tuo aika raaka yleistys laittaa asia koskemaan kaikkia suomalaisia, jos ilmiö on paikallinen tai muuten yksittäinen.
 
Vuosittainen inssiajo pakolliseksi kaikille autoilijoille. Saisi kaikki törpöt pois luvallisesti kuleksimasta.

Lisänä agendalle:
-ajokortti pysyvästi pois 80-vuotiaana, toistuvilla rikkeillä jo aiemmin
-mopoautot paaliin
-taajamissa yli 20km/h ylinopeuksista vankeutta, yhdyskuntapalvelua pienemmistä ylityksistä

Polizeivaltio by sumi
 
Vuosittaisessa inssissä pitäis peruuttaa yhdistelmä jyrkkään ylämäkeen jos aikoo ajaa Jämsääniässä.
 
Vuosittainen inssiajo pakolliseksi kaikille autoilijoille. Saisi kaikki törpöt pois luvallisesti kuleksimasta.

Lisänä agendalle:
-ajokortti pysyvästi pois 80-vuotiaana, toistuvilla rikkeillä jo aiemmin
-mopoautot paaliin
-taajamissa yli 20km/h ylinopeuksista vankeutta, yhdyskuntapalvelua pienemmistä ylityksistä

Polizeivaltio by sumi

- etuvetoiset samaan paaliin mopoautojen kanssa
 
Suomalainen ohitus maantiellä on 6-vaiheinen.

1) Saavutat edelläajavan
2) Edelläajava hidastaa nopeutta
3) Edelläajava siirtyy keskemmälle ajorataa
4) Ohittaessasi edelläajanut kiihdyttää ajonopeuttaan
5) Ohitettuasi ohitettu vilkuttaa valoja ja soittaa räikkää
6) Ohitettu kirjoittaa yleisönosastolle törkeistä ohittelijoista maantiellä nimimerkillä Ajokortti jo 40 luvulla.

7) Ohittaja kirjoittaa nettisivulle törkeistä ohitettavista maantiellä nimimerkillä Antsa Rieppo (tai Moe Szyslak tai Mosse tai...)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös