Tapahtumia & sattumuksia toreilla, myymälöissä, kaupoissa ja kauppakeskuksissa.

Harvemmin sitä tulee kaupassa toisten ostoksia kytättyä, mutta tänään ei voinut olla huomioimatta hemmoa joka osti sadallaneljälläkymmenellä eurolla lenkkimakkaraa. Kaksi muovipussillista. En nähnyt ostiko sinappia ja.

Siinä sitä olikin kaupan uudella venäläisittäin murtaen puhuvalla rouvalla laskemista. Hämmentävä täti, latelee vuorosanansa kuin Luis Moya. Eniten hämää se, että jo vaihtorahoja antaessaan sanoo hän: "yksieurokaksikymentävisisentiätakaisinolkahyvänäkeminkitoshyväpäivänjatkoa" Enhän mä nyt siinä vaiheessa voi vielä morjenstella, kun tavarat pakkaamatta.
 
Semmonen homma että ne mainostamiseen tarkoitetut kauppojen käytävien laidoille asetellut aidonkokoiset pahvi-ihmiset pitää kieltää välittömästi. Tänään Daniel Craig pelästytti mut kahdesti.
 
Semmonen homma että ne mainostamiseen tarkoitetut kauppojen käytävien laidoille asetellut aidonkokoiset pahvi-ihmiset pitää kieltää välittömästi. Tänään Daniel Craig pelästytti mut kahdesti.

Lisäksi sua pilkataan Keksis-toikissa.:p
 
Semmonen homma että ne mainostamiseen tarkoitetut kauppojen käytävien laidoille asetellut aidonkokoiset pahvi-ihmiset pitää kieltää välittömästi.

Älä nyt, Joni seurustelee sellaisen kanssa :ahem:

Ja Pyrde on ollut naimissa jo KAKSI VUOTTA sellaisen kanssa!
 
Älä nyt, Joni seurustelee sellaisen kanssa :ahem:

Ja Pyrde on ollut naimissa jo KAKSI VUOTTA sellaisen kanssa!

Äläs nyt! Pyrde on ollut parisuhteessa sellaisen kanssa. Avioliitto on miehen ja naisen välinen PYHÄ liitto! Tollanen loukkaa mun uskomuksia ja avioliittoinstituutiota.
 
Äläs nyt! Pyrde on ollut parisuhteessa sellaisen kanssa. Avioliitto on miehen ja naisen välinen PYHÄ liitto! Tollanen loukkaa mun uskomuksia ja avioliittoinstituutiota.

Etkö ole muka koskaan nimitellyt vaimoasi "pahvi":ksi?
 
Semmonen homma että ne mainostamiseen tarkoitetut kauppojen käytävien laidoille asetellut aidonkokoiset pahvi-ihmiset pitää kieltää välittömästi. Tänään Daniel Craig pelästytti mut kahdesti.
007purppipelsty.jpg
 
Haa

Semmonen homma että ne mainostamiseen tarkoitetut kauppojen käytävien laidoille asetellut aidonkokoiset pahvi-ihmiset pitää kieltää välittömästi. Tänään Daniel Craig pelästytti mut kahdesti.

Itsehän olin hämmentyneessä tilassa, kun tänään käymässäni myymälässä oli käynnissä vaatetusosastojen remontti ja kaikki naispuoliset mallinuket oli riisuttu alastomiksi. Varsin on yksioikoinen näkemys ihmiskehosta mallinukkien valmistajillakin.
 
Naistenosastoilla hortoilit? :rolleyes:
 
Haa

Naistenosastoilla hortoilit? :rolleyes:

Oli pakko, kun etsin väylää miesten ulkovaateosastolle. Ko. firmassa oli jokin remontti käynnissä vaateosastolla.

Mutta asiasta toiseen. Vaateostosten jälkeen ajelimma kaverin kanssa Nesteen autopesuriin. Kaverilla uudehko auto, eikä tahtonut harjallista pesua, vaan harjattoman. Apukuskin puoli jäi kuraiseksi. (Huomioin jo pesuhallissa, notta pesujustkan oikea puoli ei suihki vettä). Ja mää reklamoimaan. Kassan akka antoi uuden pesupoletin ja sanoi ettei muuta voi asialle tehdä.

Uusintapesu ja sama juttu. Pesurin oikea puoli suihki pesuainetta, mutta ei puhdistavaa painevettä.

Kaveripalaveri Nesteen pihalla: Olkoon saatana ja Shellille!

Shellillä pyysin harjatonta pesua. Kassahlö varmisti, että varmasti haluan harjattoman pesun ja sanoi, että tulos ei ehkä tule olemaan paras mahdollinen.

Tulos Shellillä oli noin kohtuullinen. Ainakin molemmat kyljet peseytyivät tasapuolisesti. Jotain pimeää ainetta kuitennii tarttunee autoihin talven aikana, kun ei millään näytä lika irtoavan.

Oma waunu on melko murheellisen näköinen pyöränkoteloista ja koripeltien raoista roikkuvine mustine jääpuikkoineen. Mutta liekö tuolla niin enää väliä? Sunnuntain ajorupeamalla tuli Vaasan kulmilla mittariin 377.000 km täyteen.
 
Ylös