Tapahtumia & sattumuksia työssä & työpaikalla

Kiva. Jatkolento ylibuukattu. Toivottavasti mahtuu lennolle.
 
'Ilmainen juoma & sämpylä-kupongin' saa.:o

Lounaskuponki mullekin annettiin Riian kentällä, kun yli 7 tuntia jouduin odottelemaan. Transfer-tiskin likka vielä opasti, että turvatarkastuksen toissa puolen on paras ravintola. Menin sinne ja meinasin jo aloittaa noutopöydästä. Kysäisin kuitenkin hlökunnalta, saanko kupongilla lounaan. Se ohjasikin mut toiselle hyllylle ja näytti että sellaisen salaattirasiallisen olisin saanut. Marssin pois sanaakaan sanomatta ja menin toiseen paikkaan. Sieltä sai lounaaksi pienen lämpimän leivän ja kaakaon. Sillä kituutin odotusajan, kun päätin etten lanttiakaan sille kentälle jätä. Viäki risoo.
 
'Ilmainen juoma & sämpylä-kupongin' saa.:o

200 euron lahjakorttia tarjosivat siitä että lähtisi tuntia myöhemmin ja laskeutuisi eri kentälle josta vielä 1,5 tunnin taksikyyti. Ei kiitos. Eivät ole nimeä ainakaan vielä kuulutelleet joten kai pääsin lennolle.
 
Kusin tulorajat ja veroprosentit ja kaikki aika huolella. Tänään oikein kysyttiin ja sanoin, että yks hailee. Nyt kun itse asiassa LUIN sitä verokorttia, niin tulin siihen tulokseen että luultavasti makselen 29,5 prosentin veroa hyvin pitkälti suurilta osin.

*kikkeli pyörii palautuksia odotellessa*
 
Mulla on mennyt päinvastoin.
 
Lounaskuponki mullekin annettiin Riian kentällä, kun yli 7 tuntia jouduin odottelemaan. Transfer-tiskin likka vielä opasti, että turvatarkastuksen toissa puolen on paras ravintola. Menin sinne ja meinasin jo aloittaa noutopöydästä. Kysäisin kuitenkin hlökunnalta, saanko kupongilla lounaan. Se ohjasikin mut toiselle hyllylle ja näytti että sellaisen salaattirasiallisen olisin saanut. Marssin pois sanaakaan sanomatta ja menin toiseen paikkaan. Sieltä sai lounaaksi pienen lämpimän leivän ja kaakaon. Sillä kituutin odotusajan, kun päätin etten lanttiakaan sille kentälle jätä. Viäki risoo.

Kantsii olla söpö kuten mä olin nuorena. (Ei Riiaan liity, mikä lie onkaan.)
En siis enää.
Lento toiselle lennolle ykkösluokkaan. Lähtee samaan aikaan. :ahem:
On se kiva kun nätti lentoemo tuo juomaa, typerys kysyy että oisko mitään alkoholitonta, ei löydy joten juo sitten samppaa, innostuu juomaan niin paljon että uskaltaa jopa puhua, vieressä istuva ehdottaa seksiä. :ahem:
(No eihän sitä kehtaa vaikkei ollu naista, ujo. Ja pääasiassa tyhmä.) :ahem:
 
Viimeksi muokattu:
Jos ymmärsin oikein, niin et ole ilmeisesti sisäistänyt, mitä pistarit tarkoittavat.

Pistarit tarkoittaa sitä, kun mennään lattialle vatsalleen makaamaan, hakataan käsillä ja jaloilla lattiaa ja huudetaan ja itketään.
 
Istuin tämän päivän lennolla ekassa rivissä. En muistaakseni ole ikinä siinä istunut. Olin myös ekana ulkona koneesta. En myöskään ole ikinä ole ollut niin kalliilla lipulla liikenteessä kuin "Economy Pro". Sillähän olisi saanut vaikka mitä etuja.
 
Joka lentoyhtiön koneessa ei kannata hinkua eturiviin, vaikka pääsiskin. Air Berlinillähän ei kastijakoa ole ja siellä usein on vapaata eturivissäkin, koska siinä on huonommat jalkatilat. Taitaa olla Norwegianilla sama, en nyt muista.
 
Jep, Norwegianilla ainakin eturivi on huono, koska mahdollinen käsimatkatavara on sillä paikalla istuessa sijoitettava hyllylle. Opin tuon keväällä, matkustaessani Trondheimista Osloon, jolloin pääsin avoimella lipulla viimeisenä sisään täyteen koneeseen. Laukku piti sitten viedä kauas, koska hyllyt olivat täynnä.
 
Ylös