Tarkkisluokat..mitä näille tapahtui?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja de rong
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nykyään kaikki lapset ovat hellantelttuja.
 
Faijan broidiha oli tarkkisluokan opettaja Porolahdessa vai mikä se nyt onkaan tuol Itä-Helsingissä.

Oppilaat kuulemma toisinaan hakkasivat ja potkivat tätä faijan broidia.
Toisinaan taas kusivat pitkin nurkkia ja pitivät hirveätä älämölöä.

Oli siinä kestämistä miehellä. Ehkäpä kovasta kunnosta, SM-tason juoksijataustasta oli hyötyä siinä hommassa. :confused:

Stressaantunu oli ja kuoli sittemmin sydäriin. :frown:
 
Ei ole enää tarkkisluokkia, koska nämä entiset tarkkislaiset ovat nykyään "indigolapsia" ja heillä tulee olla oikeus toteuttaa itseään.
 
Tulipahan de rongin postauksesta mieleen entinen yläasteen tarkkiksen (tai siis tuolloin käytettiin nimeä erityisluokka tjmv.) opettaja. Mies teki työtään lähes 20 vuotta ja sanottakoon että kyllähän työn raskaus myös näkyi/kuului. Vähän sen jälkeen kun eläkepäivät viimein koittivat niin kuulin hänen kuolleen syöpään.

Melko sekalainen porukkahan tuolla luokalla oli. Suurimman osan muistan kuitenkin olleen ahkeria ja myös ikäänsä nähden erittäin osaavia mopojen ja peltoautojen ymv. tekniikan kanssa ruuvaajia jotka pistivät hulinaksi lähestulkoon aina ellei luvassa ollut liikuntaa tai esim. metalli/puutöitä. Kieltämättä oli varsin hauskaa seurata kun käytävillä oli välillä menossa juoksukilpailu asetelmalla opettaja vs. oppilaat.
 
Haa

Tarkkis. Legendaarinen Kakkosen sarja. Kakkosen sarja viittaa Tohlopin TV-tuotantoon, ei anaalihurjasteluun. Tiedoksi.

Sekö Apajalahtien sarja? Ei ollut huono lain' se, jos on sama mitä tarkoitan. Sama, missä se kanksteri hoilasi vähän väliä Roadrunneria?

Siis sama näyttelijä, joka näytteli Laurilan Anttoota Koiviksen Pohjiksessa. Tom joku?
 
Tarkkisluokkien nimi muutettiin turistiluokaksi 90-luvulla.
 
Ylös