Sörsselsön
Kui hianoo se sit on?
Tämä saattaa olla helppo, mutta kuka ajoi pohja-ajan Vaherissa vm. 85?
Tämä saattaa olla helppo, mutta kuka ajoi pohja-ajan Vaherissa vm. 85?
Oikein.Ei kukaan kun se peruttiin, mutta miksi, siinäpä jatkokysymys.![]()
Oikein.
"Tähänkö on tultu ettei kukaan enää muista vaikka pohjat ajoin Vaherissa vuonna '85...."
E: miten ois muistikuvia et jonkun tiedon mukaan yleisön sijoittuminen ei ois ollut turvallista tuolloin(?)
Koska muuten Jyväskylässä on viimeksi peruttu pätkä kokonaan?
Yksittäisiä pätkän keskeyttämisiä on vuosien saatossa nähty monista syistä (Bertelli viimevuonna Ounissa, Laivolan ulosajo 2004(?), joku italiaano aikoinaan Mökkiperän hypyissä 2000-luvun alussa jne jne)
Näin se kuulemma oli. Ihmisiä oli liikaa reitillä ja Vaherissa ei ollu enää turvallista varsinkin kun tiedettiin että B-ryhmäläiset voi ampua milloin mistäkin ulos.
Minulla on vuoden 1985 suurajojen reittikartta ja siinä lukee Vaherin kohdalla aikataulussa peruttu ja itse karttaan ei Vaherin EK:ta ole merkitty lainkaan, eli se on peruttu hyvissä ajoin ennen kisaa ja siksi tuo ihmisiä liikaa reitillä selitys kuulostaa hieman ihmeelliseltä ellei järjestäjillä ole etukäteen ollut tiedossa, että Vaherille on tulossa liikaa yleisöä.
Maksoi. 1984 takapenkkitaistelijaltamme loppui budjetti kesken matkan ja vittuillessamme emme kuskin kanssa maksaneet sunnuntaiaamuna vaan käskimme ryynätä metsän kautta. Teki sen! Palkitsimme kisan jälkeen pizzalla ja bissellä. Rallipasseja - oli ne jo kai silloin - ei oltu hankittu, kun vielä perjantaina oli epäselvää mikä on rallin ja mikä hulinan osuus - ralli voitti., pätkille ei muistaakseni maksanut sisään jne.
Eikö rallipassit tullut vasta 2000-luvun alussa / yzärin lopussa?Maksoi. 1984 takapenkkitaistelijaltamme loppui budjetti kesken matkan ja vittuillessamme emme kuskin kanssa maksaneet sunnuntaiaamuna vaan käskimme ryynätä metsän kautta. Teki sen! Palkitsimme kisan jälkeen pizzalla ja bissellä. Rallipasseja - oli ne jo kai silloin - ei oltu hankittu, kun vielä perjantaina oli epäselvää mikä on rallin ja mikä hulinan osuus - ralli voitti.
Eikö rallipassit tullut vasta 2000-luvun alussa / yzärin lopussa?
"Vahva muistikuva" että niitä olis ollut jo -90 luvun alussa. Vai jopa -80 luvulla...
Aiemmista vuosista en (ainakaan vielä) löytänyt talletettuja dokumentteja, mutta 1986 Jyväskylän Suurajojen Vauhtipaketti kahdelle on maksanut 230 markkaa. Mukana pääsyliput kaikille erikoiskokeille sekä kartat, tarrat yms oheistilbehöörit. Neljän hengen setti olisi maksanut 400 markkaa.
2004 Pösö voitti vain yhden rallin, Citroen, Subaru ja Ford useamman
Veikkailisin Solbergin mestaruusvuotta 2003.