Timo Glock Finland Fan Club

Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Syytetään mielummin tota säätä. Ois sateet saanut jäädä satamatta siinä vaiheessa kun Hamilton ja co. oli käynyt vaihtamassa renkaat.
 

Chip^

Well-known member
Liittynyt
21.10.2006
Viestit
657
Pelas aikas hyvin KingOfCabinetille :thumbup:
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Timo Glock ajoi niin hyvän kisan kuin mahdollista. Ottakaa huomioon, että hän olisi jäänyt pisteiden ulkopuolelle ellei olisi ajanut kuivan kelin renkailla loppuun asti. Nyt hän sai 3 pistettä ja suoriutui siis kilpailusta fantastisesti sinänsä. Taktiikka oli onnistunut. Se taktiikka ei riittänyt ihan Hamiltonin takana pitämiseen, mutta mielestäni on aivan turha syyttää Glockia siitä.
Sama. Varmasti olisi sitten vituttanut jos sankari olisi alkanut kolaroimalla puolustamaan sinänsä merkityksetöntä neljättä sijaansa. Koko kierros meni sen verran hitaasti että ohitus olisi voinut sattua vaikka viimisen kierroksen puolessa välissä, jolloin Massa-family olisi säästynyt karmaisevalta ja shokeeraavalta taivaasta helvettiin-fiilikseltä. Mutta samalla me tv-katselijat ja paikan päällä Interlagosissa seuranneet olisivat missanneet huikeat viime metrit. Eli kiitos Timo kun jaksoit sinnitellä melkein maaliviivalle saakka. :thumbup:
 

CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
Radio Rockilla oltiin aamulla hieman närkästyneitä tästä asiasta. "Hamilton kommentoi kisan jälkeen että Jumala oli hänen puolellaan. Ilmeisesti siis Timo on Jumala." :thumbup:
 

Pade_

Well-known member
Liittynyt
14.4.2007
Viestit
577
Sijainti
Internetin vihayhteisöt
Massa järjesti Toyotan työntekijöille valepuvut

MTV3 sanoi:
Massan ja kotiyleisön unelma mestaruudesta kaatui siihen, kun McLarenin Lewis Hamilton onnistui ohittamaan kilpailun viimeisessä mutkassa Glockin ja nousi viidenneksi. Yleisön vihaisia reaktioita pelännyt Massa katsoi, että Toyotan väen oli parasta pitää tallin värit piilossa Interlagosin varikolta poistuessaan.

Niinpä Massa lähetti pikkuveljensä Leonardon Toyota-tallin puheille. Saksalaislehti kertoi Glockin ja Toyotan mekaanikkojen vetäneen ylleen Brasilian jalkapallomaajoukkueen pelipaitoja sekä Ferrarin ja Renault'n työasuja.

- Yleisö ei voinut tietää, että sadekelissä Timo oli aseeton kuivan kelin renkailla eikä voinut puolustautua yhtään paremmin. Faneilla olivat tunteet pinnassa, joten siksi kaikkien Toyotan työntekijöiden oli fiksumpaa vaihtaa vaatteita, Massa sanoi Sport Bildin mukaan.
Jees.
Uutisen kommentoinnin jätän muille.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ettei kellekään jäisi epäselväksi, niin niillä muilla kuivan kelin renkailla ajaneilla oli ihan yhtä suuria ongelmia.

Purkakaa nyt kiukkunne vaikka Massaan, kun oli niin onneton alkukaudesta tai Ferrarin epäpätevyyteen varikolla ja lopettakaa tämä hölynpöly.
Niinpä. Jos Massan mestaruus on sen varassa että onko Hamilton neljäs vai viides, niin ei pitäis itkeä jos ei mestaruutta tulekaan. Sama juttu Kimin kanssa viime vuonna. Onneks sillon mestaruus tuli.
 

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Clockin olisi pitänyt ajaa viimeinen kierros kuusi sekuntia tallikaveriaan nopeammin jos hän olisi aikonut olla maalissa Hamiltonin edellä. :nope:
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Clockin olisi pitänyt ajaa viimeinen kierros kuusi sekuntia tallikaveriaan nopeammin jos hän olisi aikonut olla maalissa Hamiltonin edellä. :nope:
Onnistuihan se toiseks ja kolmanneks viimeisellä kierroksella olemaan jotain 4-6 sekuntia tallikaveriaan nopeampi kierroksella. Viimeisellä kierroksella aika jäi tasoihin Trullin kanssa viimeisten mutkien tahallisesta hidastelusta johtuen. Uskoakseni, tai onko parempia selityksiä?
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9346
Glock oli kuitenkin sen 25 sekuntia edellä tallikaveriaan ja tuossakin ajassa olosuhteet ehtivät aina huonontua. No, ei se ehkä useampaa sekuntia selitä mutta muutenkin Glock on jäänyt mieleen parempana sadekuskina kuin Trulli. Olosuhteet olivat jos sen verran heikommat vikalla kiekalla, ettei voinut tehdä mitään. Tokavika kierroskin meni jo selkeästi hitaammin kuin muilla kärkinimillä.
 
Ylös