Todt ei kiellä Ferrarin kiinnostusta Räikköseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Gearloose
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Black Leopard sanoi:
No ei auton hyvyys suoritusten arvoa myöskään aina laskea tarvitse.Jos voittaa ylivoimaisesti ja dominoi sarjaa miten haluaa kyllä sitä on pidettävä kovana juttuna.

Ei aina tarvitse, olen samaa mieltä. kuitenkin esim. Sumin mestaruuksien arvoa ainakin minun mielessäni laskee se seikka, että monet niistä ovat tulleet täysin ylivoimaisella kalustolla ja kakkoskuskin alistamisella. Pidän silti Sumia hyvänä kuljettajana, aivan kuin Kimiä ja Alonsoakin.
 
formulastara sanoi:

Täysin ylivoimainen kalusto on käsite joka pitäisi määritellä. Näissä keskusteluissa tuon määrittelyn tekee jokainen itse. F1-maailmanmestaruudet on kaikki hankittu sen hetkisellä parhaalla kalustolla. Ja näin tulee myös jatkossa olemaan.

Voittaminen hyvälläkään autolla ei kuitenkaan ole helppoa. Moni kuljettaja vaikuttaa taitavalta ja nopealta. Kaikista ei kuitenkaan hyvälläkään kalustolla ole maailmanmestareiksi. Historia tuntee monta hyvää ja lahjakasta kuljettajaa. Sitten kun alle sattuu auto jolla pitäisi kyetä paalulle, GP-voittoihin ja maailmanmestaruuteen, niin homma ei onnistukaan.

Kaikki hyvät kuljettajat eivät tietenkään pääse kokeilemaan mestaruutta parhaalla kalustolla. Pitää kuitenkin muistaa että yleensä parhaisiin autoihin seuloutuvat parhaat kuljettajat.

Kaikki loppu on jossittelua. Ja tuosta jossittelusta F1 imee menestyksensä ja kaiken elinvoimansa.
 
Kieltääkö Todt kiinnostuksen Buttoniin?
Turun Sanomille on viestitetty hyvin läheltä Ferraria, että Räikkösen ja Alonson sijasta Todt olisi tiedustellut BAR-Hondan Jenson Buttonin sopimustilannetta.

Tiettävästi Todt on kartoittanut Buttonin saatavuutta jo Malesian GP-viikonlopusta lähtien.

Buttonin sopimus BAR-Hondan kanssa umpeutuu tämän kauden lopussa, kuten Alonsolla Renaultilla. Räikkösellä on sopimus McLarenin kanssa myös vuodeksi 2006.
 
312T4 sanoi:
Mielenkiintoista! Maikkeli taitaa siis harkita lopettamista tähän kauteen, kun Todt on liikkeellä noin suuren verkon kanssa!
Eihän tuosta olekaan kuin vajaa vuorokausi, kun F1-Forum uutisoi Schumin suunnitelmista jatkaa sopimustaan. :cool:
 
Ace17 sanoi:
Eihän tuosta olekaan kuin vajaa vuorokausi, kun F1-Forum uutisoi Schumin suunnitelmista jatkaa sopimustaan. :cool:

Taitaa Ferrarilla kakkoskuski vaihtua ensikaudella.. ellei sitten molemmat.
 
Ace17 sanoi:
Eihän tuosta olekaan kuin vajaa vuorokausi, kun F1-Forum uutisoi Schumin suunnitelmista jatkaa sopimustaan. :cool:
En tiiä mitä F1-forum on uutisoinut, mutta ainakin muiden lähteiden mukaan Todt on kosiskellut Schumacheria jatkamaan, eikä toisinpäin. Ja pitäähän sitä ajoissa tiedustella, jos iso tähti haluaakin lopettaa, niin kerkeää itsekin siihen varautua.
 
formulastara sanoi:
Pidän silti Sumia hyvänä kuljettajana, aivan kuin Kimiä ja Alonsoakin.

No kidding, ihme että pitää tuollaisesta yksityiskohdasta kuin että onko MsC hyvä kuski edes keskustella. Schumin saavutuksista hyvin hyvin pieni osa on kakkoskuskin alistamista, kaveri vain on kertaluokkaa tallikavereitaan parempi. Ja todellakin kun hyvällä kuskilla on hyvä kalusto alla niin tulosta syntyy väkisin mutta schumilla on paljon näyttöä asiasta kuinka paskaa kalustoa paikataan hanskalla, sen sijaan esimerkiksi Häkkinen ei saanut yhtään mitään aikaiseksi ellei alla ollut täysin ylivoimainen kalusto, ja tallikaverin alistamistakin oli mukana vähintään siinä määrin kuin schumillakin.
 
naukkis sanoi:

Provot kannattaa muuten naamioida niin, että se ovat vähemmän räikeitä.
 
verge sanoi:
En tiiä mitä F1-forum on uutisoinut, ...

Onhan se tietysti todella rasittavaa käydä lukaisemassa foorumin uutiset enne tuollaisia postauksia. Vaatii jopa kaksi klikkiä uutisen ollessa hieman vanhempi, vain yhden, jos uutinen on uusin.:thumbfh:
 
naukkis sanoi:
No kidding, ihme että pitää tuollaisesta yksityiskohdasta kuin että onko MsC hyvä kuski edes keskustella. Schumin saavutuksista hyvin hyvin pieni osa on kakkoskuskin alistamista, kaveri vain on kertaluokkaa tallikavereitaan parempi. Ja todellakin kun hyvällä kuskilla on hyvä kalusto alla niin tulosta syntyy väkisin mutta schumilla on paljon näyttöä asiasta kuinka paskaa kalustoa paikataan hanskalla, sen sijaan esimerkiksi Häkkinen ei saanut yhtään mitään aikaiseksi ellei alla ollut täysin ylivoimainen kalusto, ja tallikaverin alistamistakin oli mukana vähintään siinä määrin kuin schumillakin.

Aha, no hyvä kun kerroit, enpäs ollut tästä aivan varma aikaisemmin! Häkkisellä tuo paras kalusto on ollut käytössä yhtenä kautena ja se oli 98, muulloin hänellä ei ole ollut parasta kalustoa! Hyvä kalusto hänellä toki on ollut myös vuosina 99-01 mutta ei luotettava!

Schumilla sitä vastoin on ollut paras kalusto niin useana vuonna ettei mitään rajaa! Toki hänelläkin on ollut "paska" kalusto mm. ensimmäisessä kisassaan Jordan! :D Sen jälkeen Schumilla ei paskaa kalustoa ole alla ollutkaan! Pääasiassa parasta ja/tai vähintään hyvää, eli toisiks parasta kalustoa!

Häkkisellä sitä vastoin paskaa kalustoa on ollut uran alkupäivistä lähtien aika huimasti enemmän ja sillä kalustolla pärjäsi varsin mainiosti siihen nähden mitä muut teki tällä samalla kalustolla!

Lähinnä siis Häkällä on paljon näyttöä asiasta kuinka paskaa kalustoa paikataan hanskalla, sen sijaan esimerkiksi Schumi ei saanut yhtään mitään aikaiseksi ellei alla ollut täysin ylivoimainen kalusto! Tallikaverit alistuivat Häkän uskomattoman nopeuden ja "hanskalla" paikkaamisen takia! Tästä syystä esim. ykkösten ja Cartin MM-mies Mansell poistui vähin äänin Häkän nöyryyttäessä miehen! Sama mies olisi nöyryyttänyt Schumin jos olis ajanut samalla kalustolla ja näin Schumista ei olisi sen enempää edes kuultu!

:tongue:
 
Juhis sanoi:
Onhan se tietysti todella rasittavaa käydä lukaisemassa foorumin uutiset enne tuollaisia postauksia. Vaatii jopa kaksi klikkiä uutisen ollessa hieman vanhempi, vain yhden, jos uutinen on uusin.:thumbfh:
Kun oot saman uutisen lukenu miljoona kertaa, niin ei yksinkertaisesti kiinnosta lukea sitä enää uudestaan, varsinkaan kun sen väitetään olevan väärin suomennettu (väärin kopioitu Maikkarilta).
 
Tuota Räikkösen ns kieltävää vastausta ferrarin kanssa käytäviin neuvotteluihin voi tulkita kummin päin tahtoo:

"En VOI todeta kuin, että neuvotteluyhteyttä ei ole." -Kimi R

Tosin saattaa olla että Kimin englanninkielen taidolla merkitys jäi tarkoituksetta epäselväksi tai ainakin uutisoitiin sillä sanamuodolla britti(sensaatio)lehdissä.
 
Ylös