Ainakin heillä taitaa olla moottori ensi kaudelle samalla kun Red Bull valittaa ja valittaa.- Valmistajat päättävät, mitä saamme. Meidän pitää olla tyytyväisiä, kunhan saamme jotakin. Jos moottori on vuoden vanha, sitten tilanne on sellainen, Tost totesi.
Mutta toisaalta, Toro Rosso nyt on muutenkin ollut koko ajan tuollainen "kakkosketjun talli" jonka tarkoituksenakin on olla vaan ponnahduslauta Red Bullille. Että sikäli heille ei ole niin katastrofi jos joutuvat ylivuotisilla koneilla ajamaan. Mutta RB:n tavoitteena on kuitenkin aina olla siellä kärjessä koska panostuksetkin on sitä luokkaa, niin kyllä sen ymmärtää että vituttaa kun joutuvat ajamaan ensin pari vuotta ihan kelvottomilla piinatuilla relluilla, ja sitten tarjotaan tilalle vaan ylivuotisia moottoreita. Pirunko järkeä on lyödä hirveitä summia kiinni talliin ja autoon kun on jo lähtökohtaisesti pari napsua pahimpia kilpailijoita jäljessä. Aika surullista oli katsoa Austinissakin kun sateella RB:t meni niin pirun lujaa mutta heti kun rata kuivui niin kaikki tuli kahta puolen ohi ja katosivat horisonttiin. Mersulla ja Ferrarilla tiedetään että RB:n auto on pirun hyvä, ja tulee olemaan sitä todennäköisesti ensi kaudellakin, joten eivät uskalla antaa heille kilpailukykyisiä moottoreita. Tai ainakin vingutetaan ihan tarkoituksella asialla niin pitkään että RB:lle tulee kiire uuden auton kanssa kun joutuvat odottamaan sitä mille moottorille auto tehdään. Sama pelko taitaa olla myös McLarenilla. RB-Honda saattaisi todistaa että ei ne Mäcin paskat suoritukset tällä kaudella välttämättä pelkästään huonosta moottorista johdu.Toro Rosson pomolla on ainakin asenne kohdallaan tähän moottorisotkuun:
Ainakin heillä taitaa olla moottori ensi kaudelle samalla kun Red Bull valittaa ja valittaa.