Heh tulipahan sitten luettua koko threadi läpi. Jätkät vetää sellaista treeniä, että kehtaakohan tänne tulla edes näin aloittelijana.
Sain siis pitkän jahkailun jälkeen aloitettua lenkkeilyn. Viimeisen vuoden ajan kuntoilu on koostunut lähinnä neljän kilsan päivittäisestä pyöräilymatkasta ja satunnaisesta salibandyn pelaamisesta. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei toistaiseksi ole ollut, vaan olen käynyt lenkillä joka toinen päivä. Lenkkien kesto on ollut n. 35-45min ja tahti kevyttä hölkkää hädintuskin hengästyen suunnittelemattomia reittejä pitkin.
Olo on ollut hyvä. Menohaluja olisi huomattavasti kovemminkin, mutta pohkeet tuntuu hieman vihoittelevan. Ilmeisesti voisi hieman vieläkin rauhallisemmin ottaa näin aluksi, ettei ala penikka vaivaamaan. Vaikealta vain tuntuu, kun koko ajan tekisi mieli vetää kovempaa. Jos sitä jalat tässä seuraavan kuukauden aikana tottuisi tähän menoon, niin voisi sitten lisätä tahtia.