Irwin sanoi:
Tuossa laskeskelin että Ferrariltahan on hajonnut tämän kauden kisaviikonloppujen aikana neljä moottoria. Renaultilta tainnut hajota kerran?
Itselleni ei kyllä tule mieleen kuin yksi varsinainen ja todellinen konerikko molemmille...
Ferrari on kyllä vaihtanut myllyjä useammin ja saanut siitä rangaistuksia koska vaihto on osunut (huonolla tuurilla?) juuri siihen toisen kisan alle.
Malesiassa vaihdettiin molempien myllyt ja silloin taisi oikeen vikaakin olla koneissa. Monacossa vaihdettiin molempien myllyt mutta sen vaikutus oli nolla koska takarivissä ferkut olivat kuitenkin. Kiinassa Massalle vaihdeettiin kone käsittääkseni pääasiassa varmuuden vuoksi, mutta löytyhän siitä kai joku vikakin.
Renun kaikista moottoreiden vaihdoista en ole ihan perillä kun ne tuntuu aina onnistuvan siinä että kun motti tarvii vaihtaa niin se on uusi eli rangaistuksia ei tule. Ainakin nyt brasiliassa kone vaihdettiin Alonsolle ennen kisaa. Mikä on minusta vähän hassua, koska varmaan autoon osattiin vaihtaa sellainen vähän luotettavampi ja vanhempi mylly jo japanin jälkeenkin, joten miksi tämä varmanpäälle-luotettava mylly vaihdettiin uudestaan?
Ja toiseksi voi tietty kysyä, että miksi renun koneita vaihdetaan (kuitenkin ehkä useimmin) uutena? Mistä se kertoo, että motti pitää vaihtaa ennen kuin sitä on edes kisaradalla käytetty...
Mutta summa summaarum, tai jotain....Renulla ne kaikista kestävimmät moottorit on ollut tänä ja viime vuonna. Mutta ehkä eivät muuten parhaat koneet, hyvät kuitenkin.
Yleisestihän renun autoa taidetaan tänäkin vuonna pitää kokolailla ehkä parhaana, joten ehkä ferrarin tarvii vähän konetta sit kiusata enämpi tasottaakseen ton eron...