Onhan se nyt aika vaikea vertailla rataa ja rallia, on niissä kuitenkin aina sen verran eroa. Häkkinenkin on ajanut koko elämänsä pelkkää rataa ja aina vain rataa, mitä nyt kerran kävi Mäkisen Nissanin kaatamassa. Median innostus nosti varmasti aikalailla odotuksia tämänkin suhteen, myös täällä.
Itse arvostan Häkkistä kuljettajana, josta syystä olenkin seurannut hänen uraansa tiiviisti. Mikalle varsin tyypillistä on ajaa rauhallisesti, todella maltilla ja ajatuksella. Juuri tuo taito tekee Häkkisestä huippu kuskin. Mika olisi voinut AIVAN VARMASTI pistää sinne mutkaan sen "100%", mutta miksi riskeerata koko hommaa siihen? Koko leikki ja hyvä kokemus olisi loppunut jo alkuunsa, viimeistään nelospätkälle. Enemmän sitä hupia ja hyötyä Häkkinen sai kun ajoi varmasti, ei siellä penkan puolella oleskelsuta mitään hyötyä ole, vaikka keskeyttäisikin sijalta 10 parhaimmillaan.
Lisäksi Suomen ralli maine on ylivertainen ja jokainen täällä varmasti tietää, että kuskit lumirännien välissä siellä kärjessä ovat erittäin kovia, paljon kokemusta omaavia ammattilaisia. Loppu sijoitus Häkkisellä oli 29 ja siihen kun lisätään renkaan vaihto, niin kyllä saa tyytyväinen olla.
Eli Häkkinen ajaa elämänsä ensimmäisen rallin Mitsubsihillä. Kokemus ja tieto taito karttuva ja Häkkinen saa haluamansa kokemuksen, juuri niinkuin hän tavoitteekseen asetti. Turha sitä totuutta on kartella. Varmasti Häkkinen haluaa ajaa kovaa, kun meriittejä ja taitoa löytyy, mutta omien taitojen ja kokemuksen rajoissa.
Ainakin on varmaa, että F1 auton ja ralli auton luiston vertailu on mahdotonta, ne kuitenkin ovat varmasti aivan eri kantilta. Ralli autoa ajetaan poikittain nelivedolla ja käsi vaihteilla. F1 autoa ei ajeta aivan yhtä kovissa linkuissa, eikä pidäkkään ajaa, jos mielii nopean kierroksen saada. Rallissa nuotitus ja sen kuunteleminen on oma niksinsä, ei varmasti käy niin helposti tuohon kartturiin luottaminen. Pakkoko tuonne mutkaan on sata lasissa nyt tunkea kun sanotaan?
Kaikki varmasti tietävät miten helppo sieltä penkan puolelta on katsoa ja naureskella, "kyllä minä paremmin vetäisin" ja "ei toi osaa" ovat helppoja ja usein kuultuja kommentteja radan varrelta. Ei oteta oppia, annetaan tunnustusta niille jotka osaa ja menestyy ja kannustusta niille jotka ei.