Tuomariston päätökset kolaritilanteissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Felix1
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
toleranssisiipi:
Ferrari 4ever:
mutta mies ei nähnyt mustaa lippua
Tuonhan voi uskoa ken tahtoo, mutta ei sillä nyt enää ole merkitystä.

Joku voisi kyllä perustaa topikin näille suosimisille ja "suosimisille", nyt näitä heitellään miten sattuu eikä oikein pysy perässä että kuka onkaan suosinut ja ketä.
Täällähän on kaikenlaisia päteviä tilastonikkareita niin onhan se nyt ihme ettei kellään muka ole missään ylhäällä
En malta olla kirjoittamatta, että todennäköisesti Schumi ei nähnyt sitä keltaista lippuakaan....taitaa olla liian keskittynyt seuraakseen radan ulkopuolelle. doubtful

Mutta asiaan - vaihteeksi - puolueettoman eli mahdollisimman objektiivisen tilaston tekeminen kolaritilanteiden syyllisistä on minusta mahdottomuus. Yleensä aina löytyy joitakin selityksiä kuljettajien syyllisyyden/syyttömyyden puolesta/vastaan.
 
Noista kolareista ja muista sellaisista on kyllä aika hankalaa tehdä puolueetonta tilastoa, siinä kun on niin monta eri tekijää.

Tilasto jossa on pelkät kolarien osapuolet ja tuomiot, on aika paljon parempi kuin yksittäiset, hajanaiset ja subjektiiviset muistikuvat.

Toki asioiden todellisen tilan selvittäminen vaatisi kuvailemaasi analyysiä.
 
Ferrari 4ever:
Kovaa suosintaa pakko myöntää. Ei riittänyt diskaus mutta piti melkein tuhota sakemannin mestaruustaisto kokonaan.
En ota nyt sen kummemmin suosimisteemaan kantaa, mutta ihan vain oikaisuksi tietoisku sulle: Schumacher ajoi tuolloin Benettonilla eikä Ferrarilla. Tuo "mies ei nähnyt mustaa lippua" oli hauska :) .
 
Mity:
Jos tuomarit kerran aina ovat Ferrain puolella, niin miksi Schumi menetti pisteensä kauden 1997 lopussa ja Villeneuvesta tuli mestari? Eiköhän Schumi saanut siitä jo rangaistusta kerrakseen ja nyt FIA yrittää hyvittää schumille...
Sehän oli ihan tyhjänpäiväinen rangaistus, jolla ei ollut mitään merkitystä mihinkään.
 
Juuri näin. Villeneuvesta ei tullut mestaria Schumin hylkäyksen takia, kuten tuossa Mity antaa ymmärtää.
 
Ilmari:
mutta jatkossa saattaisi olla hieman vakuuttavampaa esittää joltain ajanjaksolta kaikki päätökset, eikä vain niitä jotka on sattunut omaan mieleen jäämään....

Ferrarin osalta 98-03 ei sitten tuon Australia -00 Barrichello vs Frentzen ja Nyrre -03 Montoya vs Michael tapauksen lisäksi aivan vastaavia tilanteita olekaan tapahtunut joten suhteellisen vakuuttava lista on. Tosin on hienoa että myös Ferrari leirissä osataan myöntää kyseisten tuomioiden ristiriitaisuus.

Ferrari 4ever
Felix, onko Ferkun kannattajien määrä isompi kuin muiden tallien kannustus yhteensä.

Tuskin isompi mutta lähellä puolta mutta mitä merkitystä sillä on? Vai onko sinulle mm-sarja ferrari vs muut taistelua. Kyseisissä kolaritilanteissa on aina ollut vain 1 talli vastapuolella joten Ferrarin kannatajia on tilanteissa enemmän.

Onko Ferrarin brändi niin kova, että kannattaa panostaa pelkästään siihen muiden kustannuksella?

Bernie on sanonut että suurin vahinko mitä formuloille voisi tapahtua on että Ferrari lopettaisi tai siirtyisi kilpailevaan sarjaan. Se veisi lähes puolet katsojista saman tien pois jolloin koko sirkuksen talous romahtaisi(kuinka paljon katsojia todellisuudessa poistuisi on tietenkin arvailua). Tämän pohjalta Ferrarin pitäminen tyytyväisenä on järkevää ja jopa mielekästä.

Kun huomattiin, että Schumin ohituksessa ei ollut mitään sen pahempaa niin antipatioita on alettu purkamaan lukuisiin anti-schumi topikkeihin.

Jos nyt olisit ensin vaivautunut tarkistamaan mitä mieltä olin Schumin tilanteesta heti kisan jälkeen niin tuotakaan "yleistystä" ei olis tarvittu. Muutenkin näytät puolustavan kokoajan Shumia vaikka nyt puhutaan Ferrarista yleensä, ei sen ajajista...pitäisikö nickisi olla muuten "Schumacher 4ever" vai voisitko kannustaa Kimiä jos hän siirtyy joskus Ferrarille ja Schumi vaikka Mclarenin rattiin...vaikeaa se varmaan olisi?

Tarkoitus oli siis puhua asioista tallitasolla eikä mm. Schumin tapaukset -94 liity mitenkään aiheeseen. Eivät kuullu mitkään muutkaan mutterit tai lähtökolarit.
 
Bernie on sanonut että suurin vahinko mitä formuloille voisi tapahtua on että Ferrari lopettaisi tai siirtyisi kilpailevaan sarjaan. Se veisi lähes puolet katsojista saman tien pois jolloin koko sirkuksen talous romahtaisi(kuinka paljon katsojia todellisuudessa poistuisi on tietenkin arvailua). Tämän pohjalta Ferrarin pitäminen tyytyväisenä on järkevää ja jopa mielekästä.
Ferrari on tärkeä ykkösille. En missään nimessä kiistä sitä.

Mutta. Mitä sarjalle tapahtuisi jos McLaren tai Williams lopettaisivat ? *Eivätkä ko. tallien moottorivalmistajatkaan toimisi enää ykkösissä - ehkä tämä lisäys on syytä laittaa*

Uskoisin, että vaikutukset olisivat myös aika laajat. Ehkä kuitenkin lyhytaikaisempia kuin Ferrarin mahdollinen poisjäänti.

Luulisi, vaikkei aina uskoisi, niin muidenkin tallien tyytyväisenä pitäminen on tärkeää.

<small>[ 02-10-2003, 09:39: Message edited by: Formulanomi ]</small>
 
Mity:
Jos tuomarit kerran aina ovat Ferrain puolella, niin miksi Schumi menetti pisteensä kauden 1997 lopussa ja Villeneuvesta tuli mestari? Eiköhän Schumi saanut siitä jo rangaistusta kerrakseen ja nyt FIA yrittää hyvittää schumille...
Tuolla pisteiden menetyksellä oli ainoastaan symbolinen merkitys. Mestaruushan meni Villelle muutenkin.
 
Formulanomi:
Mutta. Mitä sarjalle tapahtuisi jos McLaren tai Williams lopettaisivat ? *Eivätkä ko. tallien moottorivalmistajatkaan toimisi enää ykkösissä - ehkä tämä lisäys on syytä laittaa*
Siinähän se onkin, ettei kumpikaan näistä moottorinvalmistajista ole mihinkään lähdössä. Mersu on toiminut toimittajana muillekin talleille ja BMW vakavasti harkinnut oman tallin perustamista. Näin ollen ei kummankaan näkökulmista tarvitse välittää, muuten kuin ehkä moottoripuolella, josta pääosa kustannuksista aiheutuu. Tai toisin sanoen Mersu ja BMW lähtevät (ja tämän on olennaista) vain kilpailevaan sarjaan, johon myös Ferrari saadaan mukaan, näin ollen FIAT konserni kokonaisuudessaan on ratkaisevassa asemassa. Ehkä tulevaisuudessa myös Ford, joka saattaa tulevaisuudessa olla FIAT:in enemmistöosakas.

Tietysti Concorde-sopimuksen menettelyiden kautta on kaikkien mielipiteet pakko huomioida. Mukana on kuitenkin vain yksi talli, joka voi uhkata sarjasta vetäytymisellä, jos tulos ei miellytä. FIA ei halua niinkään nostaa autonvalmistajia sarjassa - Ferraria lukuunottamatta (joka nousi aikanaan jalustalle ihan omin voimin) - millekään jalustalle elleivät nämä suostu toimittamaan moottoreitaan myös muille talleille kohtuuhintaan. Fordilla on tässä suhteessa enemmän neuvotteluvaraa kuin millään muulla moottorintoimittajalla - toisaalta mitään kovin erityistä ei tarvita sellaisen tallin mielyttämiseen, joka ei edes yritä kivuta parhaaksi.
 
Jos nyt olisit ensin vaivautunut tarkistamaan mitä mieltä olin Schumin tilanteesta heti kisan jälkeen niin tuotakaan "yleistystä" ei olis tarvittu. Muutenkin näytät puolustavan kokoajan Shumia vaikka nyt puhutaan Ferrarista yleensä, ei sen ajajista...pitäisikö nickisi olla muuten "Schumacher 4ever" vai voisitko kannustaa Kimiä jos hän siirtyy joskus Ferrarille ja Schumi vaikka Mclarenin rattiin...vaikeaa se varmaan olisi?
Schumacher 4ever. Hellanlettas, tuota en ole kuullutkaan aikaisemmin. Jos olisit ensin vaivautunut tarkistamaan keskustelusta Schumacheriin liittyvien toikkien määrän niin olisit huomannut, että yleistys piti kutakuinkin paikkaansa. Ja Schumia joudun puolustamaan kun hän Ferrarilla ajaa[tosin arvostan häntä Ferrarin ulkopuolellakin. Aloitin F1:sten aktiivisen seuraamisen v.92/93 ja hemmo pisti tuolloin silmään]. Et ehkä Felix ymmärrä mutta allekirjoittanut on jotenkin turtunut näihin Ferrarin suosinta väitöksiin.

-"Yhdysmerkit FIA:n ja Bernien taloudellisen hyvinvoinnin kasvamiseen Ferrarin viimevuotisten menestyksen varjolla on harmillisen selvä. Lypsävää lehmää ei kannata teurastaan. Yli 20-vuotta formuloita seuranneena alkaa pikkuhiljaa voimaan pahoin."-

Niitä kun tulee useita kappaleita joka päivä - samoilta henkilöiltä. Yleensä vihanpito kohdistuu Schumacheriin, joten eikö ole aika luonnollista, että Ferrarin kuljettajana hänen puoltaan pitävät Ferrarifanit - kuten minä?

ps. Minkätakia oletit, että en pystyisi kannustamaan Kimiä, jos hän Ferrarille siirtyisi? Varmaankin oman ennakkoluulosi takia ajattelet, että eihän tämmöinen luopio voi suomalaista kannustaa, koska hän on valinnut punaiset Kimin/Häkkisen sijasta.

+ Mites vuosi 98 Kanada, jossa Coulthard tönäisi Irvinen pellolle. Kyseisenä vuotena ei liiemmin noita rangaistuksia jaettu. Joten on varmaankin turha rinnastaa eri ajanjaksoja keskenään?

++ Se, että poimii 5-vuoden ajalta kolme satunnaista tapausta ( joista tuo Argentiina 98 oli sellainen tilanne, että pahinkaan Kyllössilmä ei voi vaatia Ferrarille rangaistusta ) ja alkaa sen perusteella taas jauhamaan niistä suosinnoista, pistää allekirjoittaneen vittumaiselle päälle.

+++ Viikonloppu on mennyt kutakuinkin näin. Räikkönen ajaa paalun, josta kommentteina "Hienoa Kimi! Huomenna voittoon!". Tämän jälkeen kilpailu, jossa syytetään Schumia siitä surullisen kuuluisasta tilanteesta "VITUN SCHUMACHER FIAT SAATANA SUOSINTAA EI VOI OLLA TOTTA! NYT LEIKATAAN FERRARILTA JA FIA:LTA KALU IRTI! :mad: :mad: ". Tämän jälkeen todistetaan, että mies ohitti ihan laillisessa paikassa, jonka jälkeen yleinen vitutus miestä kohtaan puretaan muilla tavoin. Ei voida syyttää keltaisista lipuista, joten kaivetaan esiin "Onko Schumilla yhtään puhdasta mestaruutta", "Mistä löytää päättäjät", "Taasko vääryydellä ansaittu mestaruus", "Ferrarivastaisuutta..." ja "Tuomariston päätökset kolaritilanteissa". Kyllä viestiketjun aloittajasta huomaa, että mies omaa vahvat antipatiat Ferraria kohtaan ja tämä otsikko oli yksi muiden joukossa, jossa voitiin "bashata" punaisia.

Tällä hetkellä F1-Forum muistuttaa enemmän vuoden takaista tifosi-clubia kuin järkevää keskustelupalstaa, jossa huomioidaan asiat useammalta kantilta wink .

<small>[ 02-10-2003, 21:40: Message edited by: Ferrari 4ever ]</small>
 
Jos tuomarit kerran aina ovat Ferrain puolella, niin miksi Schumi menetti pisteensä kauden 1997 lopussa ja Villeneuvesta tuli mestari? Eiköhän Schumi saanut siitä jo rangaistusta kerrakseen ja nyt FIA yrittää hyvittää schumille...
Scumi ei silloin seurustellu Bernien kanssa :D
 
Tämän jälkeen todistetaan, että mies ohitti ihan laillisessa paikassa, jonka jälkeen yleinen vitutus miestä kohtaan puretaan muilla tavoin. Ei voida syyttää keltaisista lipuista, joten kaivetaan esiin "Onko Schumilla yhtään puhdasta mestaruutta", "Mistä löytää päättäjät", "Taasko vääryydellä ansaittu mestaruus", "Ferrarivastaisuutta..." ja "Tuomariston päätökset kolaritilanteissa". Kyllä viestiketjun aloittajasta huomaa, että mies omaa vahvat antipatiat Ferraria kohtaan ja tämä otsikko oli yksi muiden joukossa, jossa voitiin "bashata" punaisia.
Mitä njää taas vaahtoot... wink

Ainakaan noita kahta viimeistä toikkia et voi pistää USA:n kisan jälkeen syntyneiden Schumi/Ferrari antipatioiden takia tehdyiksi.

Ferrarivastaisuutta by Brawn on tehty rengasfarssin jälkimainingeissa.

Joutuko Schumi kolariin USA:ssa, saatikka siitä tuomituksi ? Tuomarit tutkivat/rangaisivat muita kuljettajia. Montoyan saama rangaistus ja vastaavat hieman epäloogiset tuomiot ansaitsevatkin silloin tällöin keskustelua. Ehkä senkin takia, että tilanteet palautuisivat kunnolla muistiin. (...ei nähnyt mustaa lippua)

<small>[ 02-10-2003, 22:08: Message edited by: Formulanomi ]</small>
 
Ferrari 4ever:
Tällä hetkellä F1-Forum muistuttaa enemmän vuoden takaista tifosi-clubia kuin järkevää keskustelupalstaa, jossa huomioidaan asiat useammalta kantilta
Se on semmoista. Niin kauan kun itse sortuu samaan, niin ei auta tosin paljon valittaa (tai valitukset ovat aika heikolla pohjalla) (vink vink).
 
Formulanomi:
Ferrarivastaisuutta by Brawn on tehty rengasfarssin jälkimainingeissa.
F4ever taisi viitata "Ferrarivastaisuutta...":lla toikkiin "Ferrarivastaisuutta ilmassa?" joka on tehty USA:n GP:n jälkimainingeissa (tosin alunperin Montoyaan liittyen mutta meni aika nopeasti Schumin ohituksesta tappelemiseksi toikin)
 
En puhunut topikkien perustamisesta vaan niiden esiintuomisesta. Kaikki maailman anti-Ferrari/Schumacher.M topikit nousivat pintaan, parin uuden tuotoksen ohella, ja piskit alkoivat jälleen räksyttää. Sen takia tuo yleistys, joka piti mielestäni paikkansa.

<small>[ 03-10-2003, 03:03: Message edited by: Ferrari 4ever ]</small>
 
Onko olemassa kiitollisempaa tapaa nostaa keskusteluja kuin hiukan summelia piikittelemällä?
 
JariF1:
Onko olemassa kiitollisempaa tapaa nostaa keskusteluja kuin hiukan summelia piikittelemällä?
No kyllä Räikkösen mollaaminenkin melkoisen mylläkän aikaiseksi saa.

:D
 
Ylös