Tupakannatsa - salakavala muovimyrkky
Tupakantumppi on todellinen myrkky
ympäristölle, sillä se ei maadu, vaan
muuttuu mikromuoviksi.
- Ihmiset luulevat, että tumppi maatuu,
mutta se on selluloosa-asetaattia. Kun
tumppi häipyy meidän silmistämme, on
se suurimmaksi osaksi muuttunut
muoviksi, kertoo Kainuun jätehuollon
Ekokympin neuvoja Anu Koskela.
Lopulta mikromuovi huuhtoutuu vesistöön
sadeveden mukana. Takaisin ihmisiin se
voi palautua, kun kalat syövät
huomaamattaan muovia.
Lisäongelmia tulee siitä, että mikro-
muovi kerää ympäristömyrkyt itseensä.
Pari vuotta ollut polttamatta ja nyt olis aika päästä eroon myös purkasta.
Samoin purkat.Natsat roskiin.
Meinasin linkata Timo Salosen kuvan tähän mutta keksin jonkun muunkin:Ja jos on pakko polttaa, vedä vain norttia.
Moderointi vaatii raskaat huvit. Tai tällä palstalla olo ylipäänsä.Tämä on aivan käsittämätöntä: Fagerholm, Lunssila ja nyt kouvo - en todellakaan ajatellut että ko. herrat olisivat sauhu-ukkoja :nope:
Palkitsevin hetki tupakoimattomuuden suhteen tuon ajankohdan jälkeen, seurasi varmaankin noin 2-3 vuotta myöhemmin, kun huomasin ensimmäistä kertaa etten kaivannut tupakkia kahvikupposen kera. Varmaankin tuossa hetkessä lakko muuttui aidosti savuttomuudeksi. Hyvä päätös toistakymmentä vuotta sitten.Tätähän on liikkeellä... Itse poltin viimeksi helmikuussa, poislukien 2 juopotteluiltaa. Lopettaminen on helppoa, mä oon tehnyt sen monta kertaa! Tsemppiä itsekullekin!