Turenki - Virrat - Jämsä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jumala
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Kuinka pannaan?


  • Äänestäjiä yhteensä
    26
Hyvä selitys! Odotin mummon hautajaisia, yllättävää työmatkaa tai ebolaepäilyä ;)

Hienoa että suhde sittenkin etenee ja ollaan jo polttarivaiheessa :ahem:

Tässä vaiheessa ei muuta kuin ONNEA SUE:lle kihlauksen johdosta! Häälahjatoiveista kannattaa perustaa oma toikki.
Paljon saa vettä virrata Jämsänjoessa, ennenkuin itse tuossa vaiheessa.
 
Väittävät, että Jämsänjoen vesi on puhtaampaa tehtaalta lähtiessä kuin sinne tullessa.

Uskoo ken tahtoo.
 
En äänestä Virtaaniaania.
Alkoi sataa kaatamalla kun ajoin suuntaansa. Sade loppui het vähän päästä kun käännyin takaisin.
Se oli merkki. Vältä iäti.

Päivänä eräänä oli upea kokemus kun ajelin kehätietä pitkin ja aurinko paistoi taivaan täydeltä. Turun moottoritielle kääntyessä samalla sekunnilla alkoi myrsky ja monsuunisade. Lohjaanin liittymästä poistuessani sade taukosi oitis. On se Turku, on se.
 
Ajattelin muuten seuraavaksi ajella pikkuteitä Jämsään. Lauantaiksi näytti hyvää keliä pukkaavan.
Voi *paeta* tai sitten osoittaa hyvän pizzapaikan ja tulla mukaan pummaamaan yli jäävät reunapalat. Ihan autollakin.

Lauantaina svois "suhauttaa" ihan hyvin.
Nyt kun on uusi takagummikin, eikä teräsvyöt paista enää vailla gummipeitettä.
 
Jou män! Palaamme tähän asiaan viimeistään la aamuna kukonlaulun aikaan.
 
Ei mitään hajua. Pidättelen jännitystä la aamuun saakka, tsekkaan kelin ja säätutkan ja suunnittelen reitin sitten vasta.

Annappa vinkkiä että mitä nuo paikat ovat? Ja ovat reitin Tre-Jämsääniä välillä?

Jostain syystä haluan käydä Juupajoella. Pakko nähdä Juupajoki!

Väärinmaja reitillä Kuru-Murole-Filppula-Jämsänkoski. Eräjärvi Länkelmäveten eteläpuolisella kirkkokierroksella.

Eipäjoki ei kummallakaan reitillä. Joskus vedetty Eipäjoen Koskipubissa ihan hyvät. Tuolla suunnalla kannattaa myös tarkastaa erittäin Kolho kylä, sopii myös Väärinmajan reittiin. Tai no. Kun vauhtiin pääsee, niin Pihlajaveden kylänraitille katsomaan, josko Andy McCoy olisi myös fillaroimassa.

Kai se Jämpsän paras karvakäsi löytyy Jämsän Kebab & Pizzerian tiskin takaa. Siellä myös mahdollisuus saada PP takarattaille.

(PP=Paikallinen Punkero)

Ei muista, saiko Kaipolan baarista murkinaa.
 
Tattista, printtaan tämän sättimisen lokin kaveriksi kartan viereen ja tutkailen reittejä :)
 
Väärinmaja reitillä Kuru-Murole-Filppula-Jämsänkoski. Eräjärvi Länkelmäveten eteläpuolisella kirkkokierroksella.

Eipäjoki ei kummallakaan reitillä. Joskus vedetty Eipäjoen Koskipubissa ihan hyvät. Tuolla suunnalla kannattaa myös tarkastaa erittäin Kolho kylä, sopii myös Väärinmajan reittiin. Tai no. Kun vauhtiin pääsee, niin Pihlajaveden kylänraitille katsomaan, josko Andy McCoy olisi myös fillaroimassa.

Kai se Jämpsän paras karvakäsi löytyy Jämsän Kebab & Pizzerian tiskin takaa. Siellä myös mahdollisuus saada PP takarattaille.

(PP=Paikallinen Punkero)

Ei muista, saiko Kaipolan baarista murkinaa.
Khyl
 
Kerran olen Jämsän kebab & Pizzeriassa käynyt ja totesin, että eiköhän tämä visiitti riittänyt.
 
Johtuiko se Michelin -tähtien vähyydestä vai eikö terassin koskimaisema ja juhanipalmut seinällä miellyttäneet?
 
Taksimi?

Käydäänkö Jämsääniässä syömässä Taksimi:ttarissa?
 
Ylös