Mekaanikko
New member
- Liittynyt
- 30.1.2009
- Viestit
- 4
Hei! Rekisteröidyin juuri foorumillenne, ja ajattelin esittää kysymykseni tällä alueella.
Eli, kilpa-autoilu on aina kiinnostanut minua ja olen tähdännyt opintovalinnoillani siihen, että jonakin päivänä pääsisin työskentelemään kilpa-autojen parissa. En siis tarkoita tässä nyt ajamista.
Opintoni ovat tällä hetkellä vielä kesken, mutta yli puolet tämänhetkisistä opinnoista on jo ohitettu.
Tälläkin hetkellä olen opintoryhmäni parhain oppilas, ja siihen tähtään tulevaisuudessakin, mikä ei ole ongelma motivaation ollessa näin korkea.
Eli, kilpa-autot ovat intohimoni, ja haluaisin päästä edes jollakin tasolla työskentelemään niiden parissa.
Kysymys kuuluukin, kuinka päästä esimerkiksi Formula 3 sarjaan niinsanotusti "sisään"?
Missä teetetään F3 luokan kilpa-autojen korjaukset ja huoltotyöt, vai palkkaatteko omat mekaanikkonne?
Vuoden loppupuolella opintoihini kuuluu myös niinsanottu työharjoittelujakso, jonka ajaksi olen ajatellut hakeutua harjoittelijaksi johonkin kilpa-autoiluun liittyvään tiimiin, mutta mihin?
Mistä aloittaa?
Lähes koko elinikäni olen haaveillut työskentelystä Formula 1 sarjan parissa, mutta jostakin se on aloitettava.
Ja ihan tyhjästä tästä ei siis kuitenkaan olla aloittamassa.
Kiitän suuresti kaikkia kirjoitukseni lukeneita ja siihen mahdollisesti vastanneita!
Ja oikein hyvää kevättä teille kaikille upean lajin parissa! =)