Uutisia, lööppejä, ajankohtaista - kesä 2010

  • Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Aamulehti sanoi:
Tamperelaisia tungeksi Sulkavuoren alueelle

Tampereen Sulkavuoreen kertyi yleisöä karhuhavainnon toivossa, vaikka poliisi oli kehottanut ihmisiä pysymään poissa alueelta, jossa karhun oletetaan liikkuvan.

Poliisi pyysi yleisen turvallisuuden vuoksi kaikkia ylimääräisiä poistumaan paikalta välittömästi.

Normaalisti karhu väistää ihmistä, mutta loukkaantunut tai peloissaan oleva karhu saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Karhu voi olla vaarallinen.

Yleisö usein myös haittaa poliisin ja metsästäjien työskentelyä.
Nää telkkarin hätävaroitukset toimii todella hyvin:eek:
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Ampumavälikohtaus Porvoossa - kaksi kuollut

Tiistai 6.7.2010 klo 03.58

Poliisin mukaan Porvoon McDonaldsin pihalla ammuttiin ainakin kaksi henkilöä.

Tämän lisäksi yksi loukkaantunut on viety sairaalahoitoon.

Tapauksen johdosta on otettu kiinni kolme henkilöä.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tunnin sisällä.

-päivitys 6:02

Kaksi ihmistä on kuollut Porvoon McDonald'sin pihalla yökahden aikaan tapahtuneessa ampumisvälikohtauksessa.

Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Hänet on kuljetettu Helsinkiin sairaalahoitoon. Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä, joista yhtä epäillään tekijäksi. Epäillyn hallusta löytyi kiinniottotilanteessa käsiase.

Rikoskomisario Peter Fagerholm Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että kiinniotetut tavoitettiin Porvoon moottoritieltä pian tapahtuman jälkeen ilmeisesti silminnäkijähavaintojen perusteella.

Fagerholmin mukaan useat sivulliset joutuivat vaaraan ammuskelun aikana.

- Siellä on ollut muitakin ihmisiä, ulkopuolisia todistajia, joita nyt kuullaan. Eli uhrien ja tekijöiden lisäksi muitakin oli paikalla, Fagerholm sanoo.

Poliisi ei vielä halua kertoa uhrien ja tekijöiden ikiä tai sukupuolia.

Todistajien kuulustelut ovat Porvoossa parhaillaan kesken. Fagerholm uskoo, että uutta tietoa tapahtumista saadaan viimeistään yhdeksän aikaan aamupäivällä.

Motiivi vielä hämärä

Välikohtaus sai alkunsa ilmeisesti riidasta hampurilaisravintolan autokaistalla.

Hampurilaisravintolan yrittäjäomistaja Hannu Nurmi kertoo riidan syntyneen asiakkaiden välille. Tapahtumahetkellä autokaistalla oli muutama auto.

Ravintolan työntekijät ovat kunnossa. Nurmen mukaan poliisit selvittävät parhaillaan tapahtumien kulkua valvontakameroiden nauhoitusten avulla.

Komisario Peter Fagerholm pitää riitaa mahdollisena motiivina, mutta korostaa, että selvittelyt ovat vielä pahasti kesken.

Porvoon McDonald's sijaitsee noin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Sen autokaista on auki ympäri vuorokauden.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/07/1152345
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kova on nälkä kun pitää jonkun purilaisen takia ampua hengiltä.:alppu:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Eilen Radio Suomen paikallisuutisissa haastateltiin koirankouluttajaa. Haastattelussa naista tituleerattiin KOIRANOMIKSI. Arvatkaa kuka forumisti tuli mieleen?:rolleyes:
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Iltalehti: Rytmihäiriöt vaivasivat Anna Erikssonia keikkamatkalla
5.7.2010 12:20
A A Helsingin Sanomat

Iskelmälaulaja Anna Eriksson joutui rytmihäiriöiden vuoksi lepäämään ennen lauantain keikkaansa, kertoo Iltalehti. Eriksson esiintyi Jämsässä Iskelmäfestivaaleilla.

Lehden mukaan laulajan vointi oli heikko jo ennen esiintymispaikalle saapumista, joten hänet vietiin mökkiin lepäämään. Ensiapuhenkilöstö kävi paikalla tarkistamassa tilanteen, ja rytmihäiriöiden syyksi selvisi kuumuus ja nestehukka.
Niinpä. Sitä on 'liikkeellä'. Kaikesta huolimatta pitäisi monien mielestä kaikkien olla haltioissaan siitä, että on hemmetinmoinen helle.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Niinpä. Sitä on 'liikkeellä'. Kaikesta huolimatta pitäisi monien mielestä kaikkien olla haltioissaan siitä, että on hemmetinmoinen helle.
Juu, ihan kuin näistä keleistä olisi pakko tykätä.
Illalla on kämpässä 25-27 astetta lämmintä, yritä siinä sitten nukkua.
Mummelin puolesta hiukan huolettaa, juoda pitäisi, mutta kun se tuppaa olemaan niin vaikea muistaa. Nelikuinen kummipoika oli koko viikonlopun tuskissaan kuumuuden kanssa. Vaikka autossa on ilmastointi, niin turvakaukalo tuntuu hiostavan niin perkeleesti.
Pakkasilla pystyy aina lisäämään vaatetta tai vääntämään patteriin lisää lämpöä, mutta tälle ei juuri voi mitään.
Ja valittaa ei saisi, kun kerrankin on lämmin.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Nesteytys on tärkeää kun on lämmin. Kävin eilen juoksemassa 10 km, ja päivän mittaan join aika paljon. Itse lenkillä ja sen jälkeenkään ei pahemmin edes janottanut.

Ja hikoilun takia kannattaa pitää huolta että on natrium- ja magnesium-tasapaino kunnossa.

Faijan luona oli makkarissa 28 astetta. Ei tarvinnut peittoa päälle.:D
 

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Tiistai 6.7.2010 klo 03.58

Poliisin mukaan Porvoon McDonaldsin pihalla ammuttiin ainakin kaksi henkilöä.

Tämän lisäksi yksi loukkaantunut on viety sairaalahoitoon.

Tapauksen johdosta on otettu kiinni kolme henkilöä.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tunnin sisällä.

Mannet?
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Niinpä. Sitä on 'liikkeellä'. Kaikesta huolimatta pitäisi monien mielestä kaikkien olla haltioissaan siitä, että on hemmetinmoinen helle.
Sanoppa muuta. +30C helle on ihan yhtä vittumainen kuin 30C pakkanen talvella.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Ampumavälikohtaus Porvoossa - kaksi kuollut
Tiistai 6.7.2010 klo 03.58
Poliisin mukaan Porvoon McDonaldsin pihalla ammuttiin ainakin kaksi henkilöä.
Tämän lisäksi yksi loukkaantunut on viety sairaalahoitoon.
Tapauksen johdosta on otettu kiinni kolme henkilöä.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää tunnin sisällä.
-päivitys 6:02
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/07/1152345
Noni! Tollasia ne siellä Porvoossa just on. Kirkon polttajia ja murhaajia. Jok'ikinen! :mad_old:
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
YLE:n Aamu-TV:ssä poliisi ei suostunut sanomaan epäillyn kulttuuritaustasta sen suuremmin joka kyllä vihjaa suuresti ei-"normaaliin"-suomalaiseen. Jos ois ihan perushärmäläinen ollut niin se kyllä kailotetaan heti.
Spekulaatioita toki vainen.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mitenköhän ne ihmiset pärjää tuolla etelä-euroopassa vuodesta toiseen näissä lämpötiloissa?

Onko suomalaisista hävinnyt viimeinenkin sisu ja muuttunut täysin pullamössöksi?
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mitenköhän ne ihmiset pärjää tuolla etelä-euroopassa vuodesta toiseen näissä lämpötiloissa?

Onko suomalaisista hävinnyt viimeinenkin sisu ja muuttunut täysin pullamössöksi?
Siellon yöt viileät ja ikkunat voi pitää auki ei oo ötököit.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös