Uutisia, lööppejä, ajankohtaista - kesä 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
HS sanoi:
Astronauttien lihakset surkastuvat avaruudessa
18.8.2010 11:11 A A
Jani Kaaro
NASA / AFP

Avaruussukkula Endeavourin miehistö painottomassa tilassa kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä 2008.

Uusi tutkimus osoittaa, että astronauttien lihakset surkastuvat pitkien avaruuslentojen aikana 80-vuotiaan tasolle.

Yhdysvaltalaisen Marquetten yliopiston tutkimuksessa oli mukana yhdeksän astro- ja kosmonauttia. Heidän pohjelihaksestaan otettiin näyte ennen kuin he aloittivat 180 päivää kestävän oleskelun kansainvälisellä avaruusasemalla, ja välittömästi heidän palattuaan sieltä.

Tulosten mukaan oleskelu painottomassa tilassa söi lihaskudosta niin paljon, että ne menettivät 40 prosenttia fyysisestä toimintakapasiteetistaan. Tutkimusta johtaneen professori Robert Fittsin mukaan lihasmassan menetys olisi luultavasti vielä suurempi, jos avaruudessa vietetty aika olisi ollut pidempi. Lihasmassan menetys tapahtui siitä huolimatta, että avaruusaluksen miehistö koetti pitää huolta lihaskunnostaan kuntoilemalla lennon aikana.

Lihaskuntoon ei vaikuttanut se, miten hyvässä kunnossa astronauttien lihakset olivat matkalle lähtiessä. Päinvastoin, mitä suuremmat lihakset olivat, sitä suurempi oli myös lihasmassan menetys lennon aikana.

Fittsin mukaan lihasmassan menetys on merkittävä este ihmisen pitkäaikaiselle oleskelulle avaruudessa. Lihasten menetys on niin huomattava, että miehistö väsyy nopeasti jopa rutiinitehtäviä suorittaessa.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Physiology.

Nyt tiedetään sitten minne JA, Jacques ja kumppanit ei voi mennä ainakaan lähivuosina.
 
Joko se Matxi tuli jo stadiin?

Jeps.

Autokaupasta koeajossa ollut auto karkasi kuljettajan käsistä omakotitaloalueella Helsingin Herttoniemessä tiistaipäivänä. Upouusi Audi syöksyi omakotitalon pensasaidan läpi talon pihaan, törmäsi omenapuuhun ja putosi keula edellä ajoluiskaan.

Nuori mieskuljettaja ja autossa ollut matkustaja selvisivät vammoitta. Kukaan ei myöskään jäänyt auton alle.

Päivystävä komisario Kirsi Kant kertoo, että kuljettaja ajoi ylinopeutta. Alueella on kolmenkympin nopeusrajoitus.

– Ei ihan sillä nopeudella orapihlaja-aidan läpi mennä, Kant toteaa.

Auton kuvanneen Timo Järvelän mukaan ajopeli törmäsi myös pihan puihin.

– Auto kaatoi omenapuun, ja nyt siellä kerätään satoa, Järvelä naureskelee.

Audin keula ryttääntyi kolarissa. Lisävaurioita autoon tuli, kun hinausauto kiskoi Audin perä edellä takaisin tielle. Timo Järvelän mukaan autosta putoili osia ja bensatankki halkesi. Järvelä epäileekin, että koeajossa ollut auto joutuu lunastukseen.

Kirsi Kantin mukaan kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vakavasta piittaamattomuudesta. Mies määrättiin myös ajokieltoon.
1282049874-8bc0144jpg-1.540x405.jpg



http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunk...i_karkasi_nuorten_kasista/?ref=tf_iOKboksi_p1

30 km/h alueella.

Hieno mies.
 
iltalehti sanoi:
Kanta-Hämeen poliisi varoittaa Janakkalan Tervakoskella liikkuneista petollisista tekstiilikauppiaista. Tervakosken alueella on viimeisen kahden viikon aikana liikkunut nuori tyttö ja poika, jotka ovat kaupanneet Tervakosken koulun nimissä t-paitoja, lippalakkeja ja muita tekstiilituotteita.

Lapset ovat olleet liikkeellä vanhempiensa kyydillä, huonokuntoisen näköisellä autolla. Kaksikko on kertonut keräävänsä rahaa kuudennen luokan luokkaretkeä varten.

Tervakosken koulun rehtorin mukaan koululla ei ole tällä hetkellä käynnissä mainittua keräystä.
Siinä sitä on perheyrittäjyyttä.. :nope:
 
Voiko tommosessa olla muuta motiivia ku sadistinen nautinto?
 
Sen verran kusipäistä porukkaa, että sanattomaksi vetää :nope:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010081712196823_uu.shtml

Muistan tapauksen. Jo silloin koko teko tuntui vastenmieliseltä, mutta yksityiskohtien myötä sitäkin häiriintyneemmältä. Tämä roskajoukko on varmaan jotain vailla säännöllistä duunia olevia sekakäyttäjiä, ei tuollaista reaktiota suukopuun tuntemattoman kanssa voi järjellä käsittää. Koko remmi linnaan vähintään kymmeneksi vuodeksi ja kunnon kipurahat pojalle, ulosmitataan vaikka rikollisten koko maallinen omaisuus jos sitä vaatii.
 
Voiko tommosessa olla muuta motiivia ku sadistinen nautinto?

Mä luulen, että kyseessä on porukka joka ei saa nautintoa yhtään mistään. Tekevät mitä ihmeellisimpiä/kuvottavimpia juttuja ja ovat kuin "kun mikään ei tunnu miltään" hyypiöitä. :jaska::jaska:
 
Karjalainen sanoi:
Kesälahden investoinnit jäihin – tulovero 21,5 prosenttiin

Kesälahden kunta on laatinut uuden ja entistä tiukemman talouden tasapainottamisohjelman. Mikäli se toteutuu, taseessa oleva yli kahden miljoonan euron alijäämä on katettu reilun kolmen vuoden kuluttua.

Tasapainottamisohjelma pistää investoinnit jäihin, sillä velkamäärää ei kunta halua enää kasvattaa.

Oman toiminnan tehostamisen toivotaan tuovan vuosittain 75 000 euron säästöt. Myös sosiaali- ja terveystoimen yhteistyö alkaa tuoda säästöjä. Kotikuntakorvausta uukuniemeläisistä oppilaista kunta alkaa saada vuonna 2012.

Henkilöstön lomautuksia on merkitty ensi vuodeksi. Lomautukset toisivat 111 000 euron säästön.

Tuloja kartutettaisiin myymällä metsää ja tarpeettomia kiinteistöjä. Tuloveroprosentti on tarkoitus nostaa 21,5:een.

Kunnanhallituksen ehdottama tasapainottamisohjelma menee vielä kunnanvaltuuston päätettäväksi.
Kerrankin saan olla ylpeä synnyinkunnasta. Liekö kaikkien aikojen ennätys Suomessa tuo 21,5%?
 
Mä luulen, että kyseessä on porukka joka ei saa nautintoa yhtään mistään. Tekevät mitä ihmeellisimpiä/kuvottavimpia juttuja ja ovat kuin "kun mikään ei tunnu miltään" hyypiöitä. :jaska::jaska:
Lienee noin, mutta jos tätä Knoukkarin ideaa soveltaisi siten, että sama hoito noille tekijöille kuin mitä sille pojalle tekivät, niin ehkä silloin tuntuisi jokin joltain.
Sellasta toimintaa, että myönnän suoraan kannattavani kostoa.
 
Masennus johti kirkonpolttoon


Ahvenanmaalaisen Hammarlandin kirkon polttoyrityksen taustalla oli kirkon sytyttäjien masennus.

Kaksi syytettynä olevaa 17-vuotiasta tyttöä kertoivat keskiviikkona näkemyksensä tapahtumista käräjäoikeudessa.

- Me molemmat olimme masentuneita, enkä nähnyt mitään muuta ulospääsyä,
sanoi toinen syytetyistä oikeudessa.

Tytöt heittivät seitsemän polttopulloa sisään kivikirkon ikkunasta helmikuussa. Koko keskiajalla rakennettu kirkko arvokkaine alttaritauluineen kärsi nokivahinkoja. Tytöt suunnittelivat iskua viikon verran etukäteen. Heidän mukaansa suunnitelmana oli, että tuli leviäsi myös alttaritauluun.

Tyttöjä syytetään törkeästä vahingonteosta ja tuhotyöstä. Syytetyt kiistävät syyllistyneensä tuhotyöhön, mutta ovat tunnustaneet vahingonteon.

Rangaistuksena tuhotyöstä on vankeustuomio, mutta se voidaan muuntaa nuorisorangaistukseksi. Lisäksi syytettyjä odottavat lähes 94 000 euron vahingonkorvaukset.
@Iltasanomat

Hmm. Mielenkiintoinen ulospääsy.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös