Vain elämää 2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Zoe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Siltsun jakso

Kaija Koo: 70's discoa, jossa tunnistettavasti viitattiin Travoltan sijaan Donna Summerin silloiseen hittiin.
Vartiainen: Jennimäisen kaunis (ja siksi vähän turhan arvattava), mutta parempi kuin originaali.
Cheek: Siltsun arvaama vastaveto itsetilitykseen. Kunnioitti myös alkuperäissanoja.
Sanni: Teki jälleen biisistä niin omansa. Arvostan Sannin täysin omanlaistaan musiikillista näkemystä.
Toni Wirtanen: Mahtipontinen sovitus, laulu tuttua Tonin huutoa. Tomppaan viitattiin, mutta myös Ultra Bra käväisi kuulijan mielessä.
Juha Tapio: Ehtaa juhatapiota, mutta feikkivibrato (käytännössä tremolo*) ärsyttävän isosti esillä.

*) Vihkiytymättömille: vibratossa äänenkorkeus aaltoilee, tremolossa äänenvoimakkuus. Ensimmäinen on laulutekniikkakysymys, jälkimmäinen itse tehty jäljittelemään vibratoa.

-Edit- Ensimmäisestä (Cheekin) jaksosta ehdottomat suosikit oman kuunteluhalukkuuden perusteella ovat Tonin Fiiliksissä ja Juha Tapion räppi Sinuhe. Siltsun jaksosta ei parin katsomisen jälkeen ole noussut kuin Wirtasen veto, eikä sekään nouse noiden kahden ensimmäisen jakson biisin tasolle. Kolmantena tulee Sanni, mutta kaukana takana.
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan viime päivien uutisointikin vaikuttaa, mutta tuntui että Silzu on ihan sekaisin. Tunteet menee kuin vuoristorata ja melkoinen adhd päällänsä.

Samaa oli toki ekassakin, Posken, jaksossa.

Huono jakso. Jenni ja Juha osaa laulaa, mutta biisit nyt oli vaan surkiaita. Kaija Koo ei laula levylläkään itse pitkiä nuottejansa, niin tässä oli käytetty vähän sitten samplea.
 
Piri eiku Jari Sillanpää naiseksi pukeutuneena. Voiko esim. Janne Kataja pelastaa tämän esityksen?

Tai Felipe Massa.
 
Siltsu on loistava laulaja ja sitten esityksensä perustuu playback-suunaukomiseen tunnistamattomaksi muokatun lauluäänen päälle.
 
Kaijalta hieno versio, vaikkei Sannin nuorisosanoitus oikein istunutkaan Kaijan suuhun.
 
Toni ei paljon yllätä sen suhteen mihin suuntaan versiointinsa vie, mutta onhan tuo vaan niin kova jaksosta toiseen.
 
Nyt istui biisi ja versio hyvin Juhan suuhun. Kuten viimeksikin, muut saavat Sannin biiseistä ihan uutta elämää esiin.
 
Mikähän tuossa Cheekin repeilyssä on taustana? Outoa, että ääriperfektionisti kontrollifriikki ei saa pidettyä kontrollia ja vielä laskee tuon repeilyversion lopulliseen jaksoon. Jollain kaudellahan joku esitys on otettu uudestaan ensimmäisen olleen jollain tavalla epäkelpo.

Toisaalta, Cheekin julkisuuskuvalle tuo tekee varmaankin vain hyvää. Inhimillistää kaveria.
 
Vaikka Vartiainen on käsittämättömän taitava ja arvostan häntä artistina, niin jostain syystä nämä Vain elämää -tulkinnat jättävät minut kylmäksi.
 
Kyllä noi levyversiot kaipaisi noiden livevetojen rosoisuutta. Paitsi Silzun esitys.

Nyt olen 4 kertaa kuullut Jussin vedon, ja on kyllä hieno tulkinta. Koskettavakin.
 
Viimeksi muokattu:
Juha Tapio: Koneeseen kadonnut

Paula K. teki tämän jo kolmannella kaudella, eli heti miinus siitä.
Melkoisen järkäleen Juha valitsi tahkottavakseen, eli rohkeudesta propsit , mutta kyllähän tässä nyt niin kävi, ettei rahkeet riittäneet. Ei toiminut rauhallinen alku eikä varsinkaan rankempi loppu. Uskottavuus puuttui. Omaksi yllätyksekseni pidin Koivuniemen versiosta enemmän.

Sanni: Ravistettava ennen käyttöä

Toni esitti kolmannella kaudella banjokantria (ja tunnustautui kaappifaniksi). Nyt Sanni veti vastapalloon samalla tyylillä. Samalla esitteli omaa musikaalisuuttaan. Ja taas oli sinikeltaista, kuten Jarin jaksossa.

Jari Sillanpää: Sun kohdalla

60's soulmeininkiä kera taustalaulajien ja aivan loistavasti taipui biisi tuollaiseen tulkintaan. Jari olisi voinut jättää "eläytymisen" vähän vähemmälle, vaikka Tonin maneerien nappaus olikin ihan hauska yksityiskohta.
 
Ylös