Vain elämää III: 2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja WebSlave
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sehän on laulanut sen jo. Aika matalamielinen veto olisi mennä vanhoilla bravuureilla ohjelmaan.
No höh, ehkä juuri tuosta syystä olen fiksoitunut siihen, että Paula vetäisisi sen. Ei sen puoleen, rokimpana jytkeenä tuohan olisi takuuvarmaa hittikamaa, etta malttaneeko tuotantoyhtiö päästää tuollaista myyntipotentiaalia käsistään. Kieltämättä kyllä sitten aika yllätyksetön veto (jos se nyt minusta olisi muutenkin ollut aika "obvious" valinta).
PaVe-jaksossa Ela oli ainoa, joka toi biisiin aidosti uutta ja toimivaa. Ilmeisesti PMMP:n originaalit ovat niin vahvoja, että muut eivät oikein sytyttäneet.
Tuota samaa vähän mietiskelin. Vesku toki toi uutta myös, mutta nykyvedossaan mies ei vain yltänyt versionsa tasolle.
 
Ohhoh! Apulannasta en ole pitänyt ikinä, eikä Koivuniemikään ole koskaan ollut sydäntä lähellä, mutta kombo toimi. Tykkäsin.
 
Elastinen raiskaa kerralla Mitä kuuluunin ja Smells like teen spiritin. Aivan hei huikeeta. VMP.
 
Sen verran muutettava aiempaa mielipidetta, että kun Elastisen Nauravaa Kulkuria on viikon mittaan kuullut useampaan kertaan radiosta, niinihan ookoo vetohan se on. Mutta nyt ei kyllä iskenyt. Minkätakia noita sanoja pitää muuttaa kertosäettä lukuunottamatta noin perkeleesti?
 
Sen verran muutettava aiempaa mielipidetta, että kun Elastisen Nauravaa Kulkuria on viikon mittaan kuullut useampaan kertaan radiosta, niinihan ookoo vetohan se on. Mutta nyt ei kyllä iskenyt. Minkätakia noita sanoja pitää muuttaa kertosäettä lukuunottamatta noin perkeleesti?

Ettei pissaliisat keikalla tajuais että se on coveri.
 
Pölzille hatunnosto uskaliaasta vedosta. Siis että ilman bändiä yamahan syntsalla tykittää. Mutta hohhoijaa.
 
Ettei pissaliisat keikalla tajuais että se on coveri.

Aah, tietty.

Nyt oli Vesalalta huonoin veto, eikä toi siltikään ollut ihan paska, ei nyt vain omaan makuuni oikein kolahtanut. Kova mimmi, myönnettäköön.
 
Vittu ku oli hyvä toi Vesala!:ahem:

Ihan jees oli Kimmokin. Mutta PaulaV riemu omasta suorituksesta saa hyvälle mielelle kuuntelijan. Paitsi Pyryfin.
 
Loiria ole saatu rehattua pellolle laisinkaan koneita lennättämään.
 
Kyllä. Antaisin.

En tiedä miksi, mutta heti ensimmäisten sekuntien aikana tuli mieleen Michael Mannin elokuva.
Vähän ulinaksi meni, mutta kyllä tuonkin Vartiaisen versioksi tunnisti.
 
No nyt oli hieno veto Samulilta, mutta hirveesti on angstia edelleen mukana.
 
Jumalauta mikä määrä tuskaa. Ton takia sitä sanotaan tulkitsijaksi.
 
Oli hyvä jakso. Paska musiikki muuttui ihan hyväksi kun löytyi hyviä tulkitsijoita.
 
Ylös