Valjakkalan vapaus

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Siinä vaiheessa ensi vuonna kun tyyppi pääsee vapaaksi, hän on lusinut Suomessa 19 vuotta. Ensin hän oli ruotsalaisessa vankilassa vuoden verran. Hukkasi siis omilla teoillaan ja töppäyksillään merkittävän osan elämäänsä. Linnaan meni 23-vuotias nuori kundi. Sieltä tulee ulos 43-vuotias keski-ikäinen mies. Nuoruus ja keski-ikää edeltävä aika ihmisen ainoasta elämästä tuli siis heitettyä täysin hukkaan. Se vaihe joka yleensä on parasta aikaa ihmisen elämästä, meni linnassa. Tosin Valjakkala oli lusinut jo ennen tuotakin tuomiota, että eipä mies aikuisiässä ole kovin paljoa ehtinyt tätä maailmaa nähdä.
Kaikkiaan hän on ollut 9 päivää pakosalla kahdessa eri pätkässä. Siihen käytännössä rajoittuu hänen kokemuksensa nyky-yhteiskunnasta.

Miltähän maailma näyttää Valjakkalan silmin ja ennenkaikkea; Mikä on muuttunut? Ainakin yksi merkittävä muutos on hänen valvontaansa käytettävä kännykkä. Vuonna 1989 kännykkä oli vielä todella harvinainen kapistus, ja Valjakkalalla tuskin on käsitystä siitä, että se on nykyisin jopa pikkulasten kommunikaatioväline. Sitten on tullut internet ja tietokoneet melkein joka kotiin. Molemmista Valjakkala tietänee sen verran, mitä on mahdollisesti käsiinsä saamista lehdistä lukenut ja radiosta/telkkarista kuullut.
Neuvostoliittoa ja itäblokkia ei enää ole. Ruotsi ei enää olekaan suomalaisille sellainen Disneyland mikä se vielä tuolloin on ollut. (Ruotsissahan Valjakkala kekkuloi)

Mitä muita merkittäviä, Valjakkalalle selvästi näkyviä muutoksia maailmassa on tapahtunut tuona aikana?
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Jason DeVillain sanoi:
Jeps. Eipä ole Nikita-poika tainnut edes livenä euroa nähdä vielä. Linnassa rahan hallussapito on ankarasti kiellettyä.
Tietty myös hintataso on muuttunut älyttämän paljon 20 vuodessa, joten siihenkin lienee totuttelemista.
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Ihan ruokakauppojen valikoimatkin ovat muuttuneet valtavasti. Ei ennen ollut broilerisuikaleitakaan, saati sitten eksoottisemmista hedelmistä ja maustetököteistä puhumattakaan. Einesten ja puolivalmisteiden tarjontakin on tainnut lisääntyä aika rajusti.

Lisäksi on sitten nämä etniset pizzapaikat. Muita palvelujahan lähiöissä ei enää olekaan.
 

Makkonen

Guest
ettelbruck sanoi:
Mutta uskokaa pois, tappaa kaveri kyllä yhä osaa.
Ja wanhoilla hyväksi todetuilla menetelmillä tuo onnistuu mainosti vielä nykyäänkin.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Sotii kyllä mun oikeustajua vastaan tuo vapauttaminen. Eikös se ainakin kerran paennutkin ja taisi noita pakoyrityksiäkin olla muutamia.
Kyllä nuo Suomessa pääsee vähällä.

Iso :thumbup: Haloselle, kun olisi hänen puolestaan saanut vielä jäädä kiven sisään.
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
PeeVee79 sanoi:
Sotii kyllä mun oikeustajua vastaan tuo vapauttaminen. Eikös se ainakin kerran paennutkin ja taisi noita pakoyrityksiäkin olla muutamia.
Kyllä nuo Suomessa pääsee vähällä.
Vähällä? :eek!: :doubtful: 20 vuotta linnassa ei ole vähällä pääsemistä edes Valjakkalan tapauksessa. Voit itse kokeilla miten kivaa sellissä viruminen on. Mene omaan kylppäriisi ja ole siellä nyt ensin alkuun vuoden ilman kunnon kontakteja ulkomaailmaan, ilman seksiä yms. ja kuvittele vielä siihen se, että tiedät kaikkien halveksuvan sinua tekojesi takia. Taitais tulla jo ekan vuorokauden jälkeen äitiä ikävä?
Suomessa pääsee vähällä? Onkohan sitä tullut vähän liikaa katsottua jenkkisarjoja ja leffoja kun on noin pahasti päässyt hämärtymään käsite siitä, mitä on vähällä pääseminen?
En silti puolustele Valjakkalaa, miehen teot olivat törkeitä ja tuomittavia. Hän on varmasti ansainnut joka päivän linnassa mutta ei edes häntä voida siellä lopun ikäänsä pitää minkään inhimillisen kriteerin mukaan. Vaikka hän ei itse ole osoittanut inhimillisyyttä, tämän yhteiskunnan tulee niin tehdä.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Runar ja Kyllikki sanoi:
Vähällä? :eek!: :doubtful: 20 vuotta linnassa ei ole vähällä pääsemistä edes Valjakkalan tapauksessa. Voit itse kokeilla miten kivaa sellissä viruminen on. Mene omaan kylppäriisi ja ole siellä nyt ensin alkuun vuoden ilman kunnon kontakteja ulkomaailmaan, ilman seksiä yms. ja kuvittele vielä siihen se, että tiedät kaikkien halveksuvan sinua tekojesi takia. Taitais tulla jo ekan vuorokauden jälkeen äitiä ikävä?
Vankilassa viruminen on sen verran kivaa, että luultavasti Valjakkala tekee jonkin rötöksen päästäkseen sinne takaisin. Hänelle on varmasti paljon vaikeampaa sopeutua vapauteen, kuin olla vankilassa. Vähemmällä pääsisi, jos ei joutuisi kohtaamaan maailmaa.
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Zaikom sanoi:
Vankilassa viruminen on sen verran kivaa, että luultavasti Valjakkala tekee jonkin rötöksen päästäkseen sinne takaisin. Hänelle on varmasti paljon vaikeampaa sopeutua vapauteen, kuin olla vankilassa. Vähemmällä pääsisi, jos ei joutuisi kohtaamaan maailmaa.

Niin siis kivaahan se ei ole. Ei edes Valjakkalankaan mielestä. Siksihän hänelläkin on ollut epätoivoinen kaipuu vapauteen, joka on ilmennyt useina pakoyrityksinä.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Tuskin Valjakkala ihan säkissäkään oo ollu. Kylläpä ne suomen vankilat ihan hottelleja varmaan on ja varmasti jonkinlaista tietoa nykymaailmasta.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Tietokoneetkin on uutta. Ei ole enää pelkkää Äpple Mäkintoshia vaan mukana on myös Vintoosa ja Linukka. :rolleyes:
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Joni sanoi:
Tuskin Valjakkala ihan säkissäkään oo ollu. Kylläpä ne suomen vankilat ihan hottelleja varmaan on ja varmasti jonkinlaista tietoa nykymaailmasta.
Suomessa lusitetaan selleissä. Suomen vankilat eivät ole mitään televisiosarjoista tuttuja paikkoja, joissa keikutaan vapaasti pitkin vankilaa ja kaveerataan muiden kanssa. Suomessa oikeesti lusitaan kopissa ja kärsitään.
Vankilat ovat todella kaukana hotelleista. Vielä tänä vuonna on porukkaa istunut vankiloissa joissa paskannetaan ja kustaan sellin nurkassa olevaan ämpäriin ja sen pääsee kerran vuorokaudessa tyhjentämään aamutoimien aikana. Aika on rajallinen. Jos ei ehdi, niin se on voivoi. Kerran päivässä pääsee ulkoiluun. Joko puoleksi tunniksi tai tunniksi. Käytännössä loppuaika lusitaan sellissä tai tehdään töitä olemattomalla palkalla. Töitä ei ole läheskään kaikille.
 
Ylös