Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Yrittäkää nyt pari vuotta kestää vielä Valtteria. Sitten onkin varmaan 10-20 vuotta että saadaan seuraava suomalainen mukaan Ykkösiin.
 
Kyllä. Sitten voi rauhassa väijyä kisoja ilman että tarvitsee välillä hävetä silmiä päästään.
Muutenkin en tiedä mitä kukaan saa suomalaisen kuskin seuraamisesta jos rämpii sijoilla 15 jossain paskatiimissä varsinkin kun on totuttu että aina joku on kärkiporukoissa.
 
En tiedä liekö Bottaksella sitten jotain sellaistakin , että kun kertyy noita teknisiä ongelmia ja rangaistuks, ja viikonloppu menee niiden myötä vaikeaksi jo alkuunsa, niin häviää se paras terä. Sellaista oli mielestäni toisinaan mersu-aikanakin jo havaittavissa, varsinkin viime kauden lopulla.

Joka tapauksessa joku ryhtiliike pitäisi nyt hyvin nopeasti tapahtua.
 
Muutenkin en tiedä mitä kukaan saa suomalaisen kuskin seuraamisesta jos rämpii sijoilla 15 jossain paskatiimissä varsinkin kun on totuttu että aina joku on kärkiporukoissa.
Ihan samahan se on, kuka ja mistä joku kuski on. Totesin vaan, että Valtterin jälkeen tulee pitkä tauko että joku härmä pääsis edes jämätalliin.
 
Olihan siinä taas kaikenlaista ohjelmaa Valella startissa. Ensin tullaan laatikkoon ja sit kolauttaa ite edessä olevaa. Taisi auto hajotakkin tai vaatia jonkun resetoimnen siinä rytäkässä, kun jäi sen jälkeen ku seisomaan.
Ehkä tullu joku apina selkään ja yliyrittämistäkin noiden starttien kanssa, kun ensin kytkimen takia meni vaikka kuin moni kisan alku ja sit pussissa parissa lähdössä ym.
 
Bottas sanoi haastattelussa, että joku törmäsi häneen ensin, mutta se ei pidä paikkaansa ja asianlaidan voi kaikki helposti tarkistaa. Bottas itse ihan ensinmäisenä tuuttasi Magnussenin takalistoon.
 
Muutenkin en tiedä mitä kukaan saa suomalaisen kuskin seuraamisesta jos rämpii sijoilla 15 jossain paskatiimissä varsinkin kun on totuttu että aina joku on kärkiporukoissa.
Ei minua ainakaan haittaa jos suomalainen ajaa jälkijoukossa, kunhan suorittaminen on kunnollista. Bottakselta on ollut nyt aika monta heikkoa viikonloppua putkeen jo.
 
Olisihan tuo kiva kun nyt saisi seuraavaksi ehjän viikonlopun ilman mitään ylimääräisiä grid penaltyjä tai auton leviämisiä. Ehkä siitä löytyisi taas joku flow päälle.
 
Ei minua ainakaan haittaa jos suomalainen ajaa jälkijoukossa, kunhan suorittaminen on kunnollista. Bottakselta on ollut nyt aika monta heikkoa viikonloppua putkeen jo.
Onneksi nyt tulee 3 viikon tauko, niin ei ole tupeksimassa seuraavina viikonloppuina.
 
Oli kyllä surkea kisa vaihteeksi, ei voi kyllä kiistää. Kannustus jatkuu mutta kyllä pitäisi parempaan pystyä. Kun nyt saisi ehjän viikonlopun väliin. Erikoista että käytännössä 2018 vuodesta eteenpäin on näitä kaikenlaisia kauden keskiosan "romahduksia" tullut.
 
Bottas sanoi haastattelussa, että joku törmäsi häneen ensin, mutta se ei pidä paikkaansa ja asianlaidan voi kaikki helposti tarkistaa. Bottas itse ihan ensinmäisenä tuuttasi Magnussenin takalistoon.
Omasta kuvakulmasta se ei näkynyt, mutta Ferkku ja Alpine oli siinä lähellä. Jotain kuitenkin kävi autolle siinä hässäkässä, kun jäi seisoskelemaan aivan keilaksi muiden mennessä vauhdilla ohi.
Näkeekö ostain sen startin jo paremmin?

Edit: Stall meni päälle ja etusiiven päätylevy putos
 
Sinä aikana ehtii taas polkemaan pyörää kuin vimmattu, ja sama taaperrus jatkuu kilparadalla, kun ei ole palautuneena ratissa.
Eiköhän tuo joudu siinä samalla simulaattorilla ajelemaan kuten normaalistikin. Ei niitä vaan laiteta insta-postauksiin.
Joku voi romantisoida, ettei Räikkönen ajanut simua, mutta kyllä se ajoi.
 
Onboardin perusteella Bottaksen lähtö ei edes itse asiassa ollut erityisen huono tällä kertaa. Eka mutka sitten meni miten meni, mutta ei tuo nyt niin katastrofaalisen heikon näköistä suorittamista ollut kuin mitä tuloslista näytti.
 
Nyt äkkiä pois sieltä Alfa-Romeolta ja ihan mihin tahansa toiseen talliin. Tuolla ei menestystä saa ikinä.
 
Muutenkin en tiedä mitä kukaan saa suomalaisen kuskin seuraamisesta jos rämpii sijoilla 15 jossain paskatiimissä varsinkin kun on totuttu että aina joku on kärkiporukoissa.
No mitä niistä muidenkaan kuskien seuraamista saa jotka kärjessä ajaa? Aivan haistapaskaporukkaa kaikki, karismattomia nyhveröitä.
 
Kyse ei ole myöskään pelkästään liikkeellelähdöstä, vaan lähes poikkeuksetta Bottas asettaa itsensä johonkin ihan umpipaskaan paikkaan muutaman ekan mutkan aikana jolloin jengiä lappaa ohitse. Tuntuu siltä että varsinaissa startissa menetetään yleensä 1-2 sijaa, neljän ensimmäisen mutkan aikana sitten seuraavat 3-5 sijaa.

Juuri tämä, aivan kun suunnitelmat puuttuisi Bottakselta. Luulisi että on käyty läpi kuinka mutkiin kannattaa sijoittua. Toki jokainen lähtö on erillainen mutta pääpiirteittään niin että mitä linjaa ainakin lähdetään hakemaan...vai onko niin että umpisurkeat lähdöt kerta toisensa jälkeen feilaa nämä suunnitelmst...
 
Ylös