DC
Helsingin UA
Puoli tuntia myöhemmin.. Tää reitti onkin sit sellainen et huhhuijaa! Kaks ekaa pätkää meni vielä suhteellisen kivuttomasti ja viimeinenkin tulee kartalle vain napsuttelemalla, mutta tää kolmonen ja nelonen.. Ei asetu nykykartalle ollenkaan joiltakin osin, umpimehtäänkö ne on rallit vieneet![]()
Jaakkoparantaismaisesti todettakoon ensin, että juuri tästä kyseisestä rallista en tiedä mitään, mutta talvirallien kanssa voi varmaan tulla erilaisia haasteita kuin kesäkisojen suhteen. Esimerkkinä (perustuu tosin omiin muistikuviin, joiden luottettavuutta on ihan perusteltuakin epäillä): olin hurjassa nuoruudessani katsomassa Nilsiän SM-rallia helmikuussa 2007. Syistä, joita ei ole tässä yhteydessä tarpeen sen kummemmin avata, ehdin kaverini kanssa vasta kisan viimeiselle (?) pätkälle, ja veikkaisin sen olevan tietyiltä osin juuri sellainen reitti, jota on hankala piirtää kartalle. Muistini mukaan siinä mentiin jotain peltotietä ja sitten hyvin pientä, kesäkelillä varmaan ihan mahdotonta tietä.