Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AnttiL
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oliko muuten tuossa kisassa viimeisimmät tapahtumat EK2 miljoonan markan kivi mutkassa🤔
En tiedä/muista ulkoa 2000-luvun mahdollisia tapahtumia, mutta joku kädetti vuoden 2013 Castrolin SM:ssä sellaisen oranssin Swiftin sisäjätön ojaan ekalla ajokerralla.

Itse kivi lienee ollut poissa vuodesta ______ ?
 
1992. Tämä tuli tietooni juuri pari viikkoa sitten jostain facebook-ryhmästä. Toki näissä muisteluissa on aina virhemarginaali +-5 vuotta.

Oma VEIKKAUS olisi ollut 93 tai 94. Samaan syssyyn tietä oikaistiin ek:n ex lähdön kohdilta kaatopaikan risteykselle asti.

2003 Linnossa tuli oltua huudeilla ja varsinkin toi kadetin kaato oli aika raikas.
 
1996 tuli oltua Waltikassa. Silloin tuo ajettiin toisin päin eli olin oikeassa ennen kessumutkaa ja silloin ihmettelin kävelessä sinne että missä kivi oli. (Olin nähny aiemmin videolta Rantakarin ulosajon ja odotin näkeväni THE kiven) Oli kuulemma poistettu pari vuotta aiemmin eli osuisi sun skaalaan.
 
Nyt kun Savon lounaispäätä muistellaan, niin eikös se Champion Rallissa -84 pelannut kirraava, nouseva vasen ole se leirikeskuksen tienhaarassa oleva paikka? Onko se mahtanut toimia tuon kisan jälkeen minään vuonna? Jonkun videokoosteen perusteella siinä suorittaneita autokuntia oli määrällisesti muistaakseni yhteensä toistakymmentä.
 
Ei taida löytyä enää tubesta, mutta tämä paikka siis? Tähän paikkaanhan tuli myös itse Kankkus-Jussi katsomaan runkia, kun oli ensin itse keskeyttänyt samalle pätkälle.
 
Nyt kun Savon lounaispäätä muistellaan, niin eikös se Champion Rallissa -84 pelannut kirraava, nouseva vasen ole se leirikeskuksen tienhaarassa oleva paikka? Onko se mahtanut toimia tuon kisan jälkeen minään vuonna? Jonkun videokoosteen perusteella siinä suorittaneita autokuntia oli määrällisesti muistaakseni yhteensä toistakymmentä.

Jos paikka on tuo minkä AnttiL linkkasi niin -84 vuoden hakkuu on auttanut kyllä paikan toimivuuteen aika merkittävästi, nythän siinä on umpimetsä takana.
 
Eikä ole ainoa rallimutka missä näin on käynyt :D
Toisinaan ne hakkuut myös haittaa mutkien toimivuutta. Juuri tuossa miljoonan markan kiven sisältäneessä mutkassa sisäkurvin avohakkuu haittaa paikan toimivuutta, kun ulkokurvin puuraja auttaa kuskit oikeaan suuntaan. Vartoillaan joku 10 vuotta vielä niin ne sisäpuolen puut on tarpeeks isoja, että alkaa taas mutka toimia.
 
Championin paikka on mainittuna/merkittynä -84 suurajo-oppaassakin.

EDIT: 88 oppaassa
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun Savon lounaispäätä muistellaan, niin eikös se Champion Rallissa -84 pelannut kirraava, nouseva vasen ole se leirikeskuksen tienhaarassa oleva paikka? Onko se mahtanut toimia tuon kisan jälkeen minään vuonna? Jonkun videokoosteen perusteella siinä suorittaneita autokuntia oli määrällisesti muistaakseni yhteensä toistakymmentä.
Käsittääkseni siinä videokoosteella ei ole läheskään kaikkia. Tämä käsitys tosin perustuu itseäni vanhempien penkkajehujen muisteloihin.
 
LRMU1oS.png

1988 oppaasta löytyy. Sitäpaitsi, Champion-ralli ajettiin 1984 vasta Suurajojen jälkeen.
 
Jos paikka on tuo minkä AnttiL linkkasi niin -84 vuoden hakkuu on auttanut kyllä paikan toimivuuteen aika merkittävästi, nythän siinä on umpimetsä takana.
Toki tuossa DC:n linkkaamassa gifissä näkyy myös toi yrkkä (vai ihan suoranainen reikäpäisyys?) millä paikkoihin tunnuttiin tuolloin menevän. Loppujen lopuksi ei ole mikään maailman hankalin paikka, vaikka onkin hakkuuta, ja apex + oikea linja lienee ollutkin vaikea hahmottaa . Tuohon "vittu se mihinkään käänny"-mentaliteettiin kun ynnätään lähtökohtaisesti halvempi harrastaminen, huonommat renkaat ja alustat nykyvehkeisiin verrattuna, ei ole ihme että vanhat kymmenien autojen paikat ei nykyään välttämättä anna liippiä tai vaihdemissiä enempää.

Hiukan OT:ksi meni. Mun pointti vaan oli, että ennen hakkuun merkitys taisi olla vielä suurempi kuin mitä se nykyään olisi. Tämähän on toki myös paikkakohtaista.
 
Eikä ole ainoa rallimutka missä näin on käynyt :D

Juu, sen takia vähän naurattaa kun joskus penkalla ollaan innoissaan jostain paikasta joka on toiminut silloin ja tällöin, ihan pelkän aikalaiskertomuksen varassa ei kannata mihinkään vanhaan paikkaan mennä.
 
Ylös