Vapaan keskustelun yleisurheilun seurantatojck kesä-syys 2015.

Juuri olin ryhtymässä tätä toikkia etsiskelemään.

Roponen vähän ennusteli Terolle hirmuheittoa tälle illalle. Toivotaan, että sellainen nähdään.
 
Kalevan kisoissa oli määrä ratketa, millainen keihäskolmikko MM-kisoihin lähtee, mutta kimurantimmaksihan tuo tilanne taas meni. :rolleyes:
 
Kalevan kisoissa oli määrä ratketa, millainen keihäskolmikko MM-kisoihin lähtee, mutta kimurantimmaksihan tuo tilanne taas meni. :rolleyes:

Toiselta hajos pää ja toiselta nivuset.

Ja Pitkikseltäkin (Terskis) nappasi pakareissonista. Voi olla pahakin nykäsy.
 
Suomalaiskeihäänheittäjä Sanni Utriainen on heittänyt Kuortaneen Eliittikisoissa oman ennätyksensä 63,03 kolmannella heittokierroksella. Samalla hän rikkoi Pekingin MM-kisojen tulosrajan 61 metriä.

Aiemmin tällä kaudella Utriainen paransi omaa ennätystään Lappeenrannan Eliittikisoissa lukemiin 60,08.
Pitkästä aikaa suomalainen nainenkin heittää yli 60 metriä.
 
Aivan hieno kiskaus:thumbup: Parempi olis pitää tuo taso siellä Pekingissäkin.
 
Ylös