Vapaan liveseuranta lätkän MM-kisoihin Tsekeissä 2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Suomi taisi vain taktikoida välttyäkseen Kanadan kohtaamiselta välierissä, mutta samalla Suomi unohti sen, että välieriin pääsee ainoastaan voittamalla puolivälieräottelun.
Sano toi Webbikselle.
Olisiko ehkä kuitenkin kannattanut ottaa se Ruotsi vastaan tässä vaiheessa? Toteutumattoman ottelun lopputulosta on toki mahdoton ennustaa, mutta ainakaan vastustajalla ei olisi ollut "kuudetta kenttäpelaajaa" mukana. Toisaalta, tuomarit varmaan olisivat olleet samat.

Ensimmäinen Mertarannan kyseenalaiseksi mainitsema jäähy meni mielestäni ihan oikein, mutta toinen kieltämättä oli aika käsittämätön. Mutta ei tämä pelkästään niihin kahteen jäähyyn kaatunut. Suomalaiset purkivat huonosti ja syöttelivät minne sattuu, välillä suoraan vastustajalle. Ainakaan ei voi väittää, että huonommin pelaavalle olisi Suomi hävinnyt.
 
Ihan hyvinhän se meni, kun Suomi pelasi jopa yhden hyvän pelin kahdeksasta.

Kaikkihan tiesi, rosteria katsoessa, että rymistelyyn tuo joukkue pystyy. Herkät kädet uupuivat lähes kokonaan.
 
Kaikkihan tiesi, rosteria katsoessa, että rymistelyyn tuo joukkue pystyy. Herkät kädet uupuivat lähes kokonaan.

Olet siis sitä mieltä että Suomen tulee hankkia ulkomailta kunnon pelaajia? No, asiastahan on paljon puhuttu, tälläkin forumilla.
 
Ai niin.

Toisaalta: tarkistin Suomen jääkiekkomaajoukkueen kokoonpanon ja havaitsin että vain Neljä pelaa (ja oletettavasti asuukin) Suomessa. Eli joka tapauksessa Suomen joukkue on täynnä ulkomaalaispelaajia. Ei siinä muukalaislegioonassa enää pari-kolme tusinakanukkia merkkaisi mitään.
 
- Suomi pelasi hitusen huonosti - maalipaikoille ei päästy riittävästi ja tsekin annettiin pyörittää liikaa
- Rinne ei ollut aivan 100% muuri
- Salmelan taso putosi
- Tällä pelillä ei olisi ollut mitään jakoa Kanadaa vastaan

Joskin jos se Kontiolan aikaan saama maalipaikka ja maali olisi hyväksytty, melkein veikkaisin, että Suomi olisi ottelusta jatkoon mennyt, näistäkin heikkouksista huolimatta.
 
Eipä ollut kummallisia torijuhlia Leijonien saapuessa kisoista kotiin. Hävittäjäsaattuekin uupui matkalta.

Ei ollut JVG:tä eikä muutaka poppimusiikkia tarjolla.

Olen pettynyt. Aina pitäis voittaa jotain, että voi järjestää torijuhlia.

BUU!:mad:
 
Rene Faselin mukaan tuomarityöskentelyssä ei ole huomautettavaa. On hävinneiden joukkueiden narinaa vain.

http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/art-1431745420054.html

Kuvitteellisen polvitaklauksen aiheuttamassa rangaistuksessakin kyse on "kulttuurisesta lähestymistavasta" eikä väärästä tuomiosta Fasel toteaa.

Joskus joukkueilla ja ihmisillä on omia näkemyksiään näihin asioihin. Kyse on kulttuurisesta lähestymistavasta. Olen tottunut siihen. Se kuuluu tähän, Fasel vastasi.
 
Ylös