Tuossa Ajastimen keskustelussa käsitellään mm. tuota asiaa ja muita vaikuttimia/taustoja ton lain pois vetämisen suhteen.Taitaa demarimalli eli budjettirahoitus olla eniten forumin mieleen?
En ymmärrä miksi pitäisi vielä saada lisää byrokraatteja valvomaan yleä?
Aiemmienkin sanonut noista linkeistä, että referaatti olisi paikallaan. Ei noita saa kännykällä auki. Suorastaan vituttaa pelkät linkit.Tuossa Ajastimen keskustelussa käsitellään mm. tuota asiaa ja muita vaikuttimia/taustoja ton lain pois vetämisen suhteen.
Avaa telkkari!Aiemmienkin sanonut noista linkeistä, että referaatti olisi paikallaan. Ei noita saa kännykällä auki. Suorastaan vituttaa pelkät linkit.
Ja ylestä tulis todella poliittisesti riippuvainenAvaa telkkari!
Tältä dempputoimitusjohtajalta tulee just hyvä ehdotus mm. siitä että vahvistettaisiin hallintoneuvoston roolia valvonnan suhteen.
Tuota Pentikäisen (sanoman ja sanomalehtien liiton pomo) roolia siinä, kun Linden veti sen lain pois. Eli idea ylimääräisestä valvontaelimestä tuli kaiketi aluperin tuolta suunnalta. Muutenki näyttäs, että ton porukan lobbauksella ja mediakampanjalla oli suuri merkitys asiaan. Oli siinä paljon muutakin, mitä en jaksa referoida. Kuuntele kun pääset kuuntelulaitteen tuntumaan.Aiemmienkin sanonut noista linkeistä, että referaatti olisi paikallaan. Ei noita saa kännykällä auki. Suorastaan vituttaa pelkät linkit.
No eiköhän se rahoituksesta ja muistakin syistä johtuen tule olemaan aina riippuvainen poliittisesti.Ja ylestä tulis todella poliittisesti riippuvainen
Meinaat ettei se nyt sitten ole?Ja ylestä tulis todella poliittisesti riippuvainen
Niin se vaan on (kattokaa vaikka alaspäin) kaikki riippuu jossain!Mainosrahoitteiset mediathan ne vasta riippumattomia ovatkin.
En meinaa! Sitähän mä olen täällä aiemminkin sanonut, kun on valitettu että budjettirahoitus tekisis siitä puolueista riippuvaisia. Mutta jos poliitikoista koostuva hallintoneuvosto päättäisi jo Ylen ohjelmista ja mille "alustoille" Ylen pitää mennä, niin se olisi jo melkoinen muutos.Meinaat ettei se nyt sitten ole?
Paikat jaetaan puoluekirjan mukaan?
OP Heinonenkin valittiin näyttöjen mukaan?
Eihän sen vahvistetun hallintoneuvoston pitäisi päättää "ohjelmista tai mille alustoille YLEN pitäisi mennä" vaan valvoa, että mediakilpailu (tai toiminto) tapahtuu "mahdollisimman reilusti" eli YLE:stä ei tulisi minkään puolueen tai esim. hallituksen äänitorvea.En meinaa! Sitähän mä olen täällä aiemminkin sanonut, kun on valitettu että budjettirahoitus tekisis siitä puolueista riippuvaisia. Mutta jos poliitikoista koostuva hallintoneuvosto päättäisi jo Ylen ohjelmista ja mille "alustoille" Ylen pitää mennä, niin se olisi jo melkoinen muutos.
Hallintoneuvostot on kummallinen jäänne jostakin. Niillä ei ole käytännössä mitään valtaa ja niiden merkittävin tehtävä on ehdottaa hallituksiin jäseniä. Toisaalta palkkiot ei minkään tekemisestä on ihan muhevat.Eihän sen vahvistetun hallintoneuvoston pitäisi päättää "ohjelmista tai mille alustoille YLEN pitäisi mennä" vaan valvoa, että mediakilpailu (tai toiminto) tapahtuu "mahdollisimman reilusti" eli YLE:stä ei tulisi minkään puolueen tai esim. hallituksen äänitorvea.
Senkin takia voisi olla ihan hyvä, jos hallintoneuvostolle kehitettäisin joku tärkeä ja jalo uusi tehtävä. :thumbup:Hallintoneuvostot on kummallinen jäänne jostakin. Niillä ei ole käytännössä mitään valtaa ja niiden merkittävin tehtävä on ehdottaa hallituksiin jäseniä.
Joo, sitä varten kannattaisi istuttaa sinne hallintoneuvostoon kaikki kansanedustajat ja jokaisen puoluetoimistojen väestä, vois sinne laittaa kanssa puolueiden piirijohdon.Niin ja tärkeintä ois saada toi rahoituskuntoon. Ihme venkoilua Lindeniltä, jonka venkoilu ei sinänsä ole ihme.
No tässä on kaksi asiaa.Joo, sitä varten kannattaisi istuttaa sinne hallintoneuvostoon kaikki kansanedustajat ja jokaisen puoluetoimistojen väestä, vois sinne laittaa kanssa puolueiden piirijohdon.
Tuon neuvoston valvontaa varten olisi hyvä sitten perustaa oma neuvosto, joka valvoisi että valvontaa tapahtuu ja puolueettomasti.Eihän sen vahvistetun hallintoneuvoston pitäisi päättää "ohjelmista tai mille alustoille YLEN pitäisi mennä" vaan valvoa, että mediakilpailu (tai toiminto) tapahtuu "mahdollisimman reilusti" eli YLE:stä ei tulisi minkään puolueen tai esim. hallituksen äänitorvea.
Mutta kun tämä hallintoneuvosto on jo olemassa niin ei tarvita mitään uutta "Julkisen palvelun neuvostoa" vai mikä se olikaan.Tuon neuvoston valvontaa varten olisi hyvä sitten perustaa oma neuvosto, joka valvoisi että valvontaa tapahtuu ja puolueettomasti.
Ja kun neuvostoja on tarpeeksi, niin perustetaan semmoinen neuvostoliitto.:ahem: