Renngeist
Soldiers of Antisthenes
Toivoisin että Väyrynen haastaisi Kiviniemen puheenjohtajakilvassa. Ainoastaan siten Keskusta voisi nousta kunnallisvaaleissa.
Veikkaan että jos Kiviniemi ottaa pataan, niin City-kepu lähtee kävelemään.

Elämää on myös kehäkolmosen ulkopuolella. Olisi mahdollisuus saada Persuilta ääniä takaisin.
Veikkaan että jos Kiviniemi ottaa pataan, niin City-kepu lähtee kävelemään.
Kiinnostaako City kepua?Kiinnostaako City-kepua?
Kiinnostaako City kepua?
Kerran näin telkkarissa. Vaikutti yliharkitsevalta persoonallisuudelta. Eli Salen kiltti tyttö. Kait se jotain runoja rustaa, turuksi.
Haukio valmistui valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2001, pääaineenaan valtio-oppi.
Ehdokkaista kertoo paljon myös heidän puolisovalintansa.
Oliko tuo kannanotto toiselle kierrokselle?Ehdokkaista kertoo paljon myös heidän puolisovalintansa.
Just joo
Pitäisikö tuota pollata?Salen ja Jennin ikäero 29 vuotta.
Pekan ja Antonion ikäero 21 vuotta.
Oliko tuo kannanotto toiselle kierrokselle?![]()
Liekö vielä ihmettelyn paikka se, että Aku Ankka saa äänivyöryjä vaaleissa?
Siinähän tuo poseeraa Tampereella samassa rivissä presidenttiehdokkaiden kanssa.
![]()
Pitäisikö tuota pollata?
Liekö vielä ihmettelyn paikka se, että Aku Ankka saa äänivyöryjä vaaleissa?
Siinähän tuo poseeraa Tampereella samassa rivissä presidenttiehdokkaiden kanssa.
![]()