Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Käytin äänioikeuttani


  • Äänestäjiä yhteensä
    54
Olen pelastanut Suomen. Voitte nukkua yönne rauhghrööbsträbäbäbä.
 
Odotetusti keskusta on selvä ykkönen, mutta kakkossijasta tullaan käymään tiukka taistelu SDP:n ja Kokoomuksen välillä ja Perussuomalaiset ovat niin kaukana kolmospaikasta, että he eivät tule nousemaan kolmen parhaan joukkoon.
 
Mun mielestä on ihan hyvä, että tyhmät ihmiset, jotka ei tiedä miksi äänestää, eivät äänestä.:ahem:

Sellainen win-win-tilanne!
 
Oulun vaalipiirissä pääsee joku aika helpolla eduskuntaan Sipilän vanavedessä.
 
Haa

Syystä että?

Mielipiteesi ja ajatuksesi päivän politiikasta olisi päässyt jatkoon.

Myös mää pidättäydyin nuorna miesnä äänestämästä, mutta se ei johtanut yhtään mihinkään. Ei mihinkään, ei.

Uskon, että äänestäminen johtaa. Uskon myös, että pienistä puroista voi syntyä iso joki. Täytyy vaan uskoa yhteiseen asiaan ja tuoda oma mielipide julki. Vaikka äänestämällä.

Että näin. Kannattaa äänestää.
 
maalaarit.jpg
 
Näyttää onneksi siltä, että sellaiset idiootit kuin Teuvo Hakkarainen ja James Hirvisaari ovat putoamassa eduskunnasta ja se on ainoastaan hyvä asia.
 
Ylös