Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Käytin äänioikeuttani


  • Äänestäjiä yhteensä
    54
uutiskommentti tuolta sanoi:
Kommarit ja vasurit ja sossut hallitukseen, nelinkertainen verotus yrityksille niin saadaan loputkin yritykset pois Suomesta. Loppu rumpujen pärinä. Voitte lakkoilla keskenänne.
Millähän nimimerkillä täällä kirjoittaa?

Kyllähän rahan pitää mennä rahan luo ja ihan oikein, että ostovoima pilataan vähennysten poistoilla ja ALVin nostolla.
 
Aiemminhan oli juttua, että Suomessa oli lisätty rahoitusta harmaan talouden torjuntaan. Tavoitteet täyttyivät, vaikka olivatkin sitten tehneet ihan kaikkea muuta sillä rahalla...joten ilmeisesti tämän kokeilun voi sitten lopettaa turhana.
http://yle.fi/uutiset/harmaan_talouden_torjuntamiljoonia_vaariin_osoitteisiin/7761957
Viranomaisille annettiin 20 miljoonan euron lisämäärärahat, jolla tavoiteltiin valtion kassaan 300–400 miljoonan euron vuosituloja perittyinä vero- ja rikoshyötyinä.

Tavoitteeseen ei ole vielä päästy ja yksi syistä on se, että osa rahoista on valunut muualle kuin talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaan. Esimerkiksi vuosina 2012 ja 2013 noin 5–6 miljoonan euron määrärahoilla paikattiin muita menoreikiä kuin talousrikollisuuden torjuntaa.

– Raha on käytetty, siitähän ei pääse mihinkään. Ja kun talousrikostutkijoita ei ole ollut sitä määrää mitä olisi pitänyt määrärahan puitteissa olla, niin se on kohdistunut joidenkin muiden kulujen kattamiseen, sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen.

Vielä vuonna 2013 poliisilaitoksilla oli täyttämättä yhteensä 43 talousrikostorjujan virkaa. Lisämäärärahoilla oli tarkoitus palkata yhteensä 92 tutkijaa.
 
Häh? Eikös tossa nyt lue ihan suoraan että tavoitteisiin ei ole päästy.

Olivat ne lopulta saaneet koko 92 tutkijan joukon kasaan, mutta tietysti vähän jälkijunassa, joten hyödyt varmaan myös vähän jälkijunassa. Kouvo kaappasi vain osan tuosta uutisesta tuohon.

Osaltaan pallo on myös poliisihallituksella, jonka olisi pitänyt valvoa rahojen käyttöä poliisilaitoksilla. Vasta kun sisäministeriö alkoi vaatia tilanteeseen muutosta vuonna 2013, rahat löysivät vähitellen kohteensa. Nyt rahoilla on palkattu 92 talousrikostutkijaa.
 

Pääomaverot on tilastossa jaettu neljään alaryhmään: yritys*veroihin, yrittäjien veroihin, kotitalouksien tuloveroihin ja varallisuus*veroihin. Kaikissa neljässä alaryhmässä verojen suhde bruttokansan*tuotteeseen oli Suomessa pienempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Erityisen selvä ero oli varallisuus*veroissa, joiden suhde bruttokansan*tuotteeseen oli Suomessa 1,5 prosenttia, mutta EU-maissa keskimäärin 2,8 prosenttia. Näitä veroja ovat Suomessa muun muassa kiinteistö*vero, varainsiirto*vero sekä perintö- ja lahjavero. Sen sijaan varallisuus*veroa ei ole Suomessa peritty vuoden 2005 jälkeen. EU-maiden keskiarvoa nostivat erityisesti Ranskan ja Britannian verot.
Näidenkään vertailu ei ole ihan yksioikoista puuhaa.

Otetaan kaksi esimerkkiä: asuntolainojen korkovähennys tehdään ensisijaisesti pääomatulosta, jolloin se laskee toteutunutta pääomatuloveroa. Niillä, joilla pääomatuloja ei ole, ko. vähennys tehdään alijäämähyvityksenä.

Toiseksi Suomessa pääomatuloveroprosenttia laskeva tekijä on kiinteistövero. Osassa maita kiinteistövero on huomattavasti korkeampi, mutta vastaavasti se korvaa kokonaan tai suurimmaksi osaksi kunnallisveron, esimerkiksi Britanniassa ja Ranskassa. Varsinaisen varallisuusveron ongelmat on suuret, koska se johtaa tietyissä tilanteissa yli 100 %'n tuloverotukseen.
 
Eihän tuo 100% tuloverotus ole niin paha. Voishan se olla enämpikin. Esim. 107 %.
 
Olivat ne lopulta saaneet koko 92 tutkijan joukon kasaan, mutta tietysti vähän jälkijunassa, joten hyödyt varmaan myös vähän jälkijunassa. Kouvo kaappasi vain osan tuosta uutisesta tuohon.

Tavoite oli vähentää avointen juttujen määrää ei palkata lisätä tutkijoita.
 
Eihän tuo 100% tuloverotus ole niin paha. Voishan se olla enämpikin. Esim. 107 %.
Aikoinaan Astrid Lindgrenin veroaste Ruotsissa oli mukavat 102 %'a varallisuusveron takia, johti sitten viiveellä muutoksiin verokäytännöissä siellä.
 
Siellä on sitten Zippe piäministeri, Soini VVM ja Tuohipilli jatkaa ulkoministerinä. Voi elämän kevät.:o

Vai Rintsi elinkeinoministerinä?
 
Nyt pitäis vielä keksiä että ketä noiden hassunhauskojen lempinimien takana luuraa...
 
Joku pikakuukkeloija varmaan löytää Vihreitten visiot vuoteen 2115. Sadan vuoden päähän visiointi vaatii aikamoista kristallipalloa, mutta saahan sitä sanoa vaikka että asumme kuussa.
 
Joku pikakuukkeloija varmaan löytää Vihreitten visiot vuoteen 2115. Sadan vuoden päähän visiointi vaatii aikamoista kristallipalloa, mutta saahan sitä sanoa vaikka että asumme kuussa.

No onhan niillä. Ei ydinvoimaa, ei fossiilisia polttoaineita, hitosti uusiutuvaa energiaa jne.
 
Ylös