Ferrari 4ever
Well-known member
Nyt kun Petteri - GOD1 - Jussila on päättänyt vetää Päivärinnan oikeuteen ja oma tuttava huijattiin Jussilan tapaiseen touhuun mukaan niin päätinpä perustaa otsikon! Jutta Jussilahan oli hieman aikaisemmin otsikoissa. Hän syytti yhteiskuntaa kateudesta kun sai sakot sakovilppistä.
Jussilathan ovat "rikastuneet" verkostomarkkinoinnilla, jossa myydään asteittaisesti ternimaitokapseleita. Monet teistäkin ovat varmaan tavanneet tuttavan, joka on pyytänyt lähtemään pienelle "kahvikupposelle". Ensin kerrotaan hieno idea, jolla voi tienata rahaa helposti - tekemättä yhtään mitään. Tämän jälkeen uhri kiikutetaan lahkomaiseen kokoukseen, jossa ihminen puhutaan pyörryksiin. Yleensä ympäripuhuttavalta peritään myös liittymismaksu ja sitten toiminta voikin alkaa. Idea on se, että hommataan uusia myyjiä - alaisia - joiden myynnistä ja liittymismaksusta värvääjä saa pienen provikan. Eli pyramidi-systeemi, jossa alimmat syytävät rahaa ylemmällä tasolla olevalle henkilölle. Yli 90% ihmisistä jää tappiolle ja pari hemmoa käärii miljuunat taskuihin. KS-viranomaiset ovat todenneet, että verkostomarkkinointiin liittyy paljon väärää informaatiota (eihän värvättävälle ikinä kerrota, että yli 90% todennäköisyydellä häneltä viedään rahat ja oma saldo jää lopulta miinukselle) ja yleensä verkostomarkkinoinnin tuotteet ovat hinta-laatu suhteeltaan huonohkoja. Toimintaa ei ole kuitenkaan kielletty lailla - toistaiseksi.
Allekirjoittaneen mielestä kyseessä on sosiaalisen verkoston (ystävien, tuttujen ja sukulaisien) törkeä hyväksikäyttö, joka pitäisi kieltää tältä seisomalta. Ihmisen maailmankuvassa pitää olla jotain vikaa, jos lähdetään tienaamaan rahaa omilla kontakteilla. Ja onhan se tullut huomattua, että nämä ehdottelijat ovat yleensä erittäin lipevän oloisia keikareita, joille valehtelu on kaikki kaikessa.
Tässä vielä tuo uutinen :

"Päivärinnasta rikosilmoitus
Ternimaitoyrittäjät Petteri ja Jutta Jussila jättivät asianajajansa Heikki Salon välityksellä eilen rikosilmoituksen Päivärinta-televisio-ohjelmasta. Jussilat katsovat toimittaja Susanne Päivärinnan syyllistyneen ohjelmassaan useisiin kunnianloukkauksiin.
Yrittäjä Petteri Jussila oli vieraana Päivärinta-ohjelmassa, joka esitettiin 17. toukokuuta TV1:ssä. Jussilan mukaan ohjelmassa piti sopimuksen mukaan käsitellä vain ternimaitovalmisteita, niiden tehoa ja asiaan liittyvää bisnestä. Ohjelman lopussa toimittaja Päivärinta kysyi useaan otteeseen Jussilan veroveloista ja esitti Jussilan mukaan vääriä tietoja.
Jussilan mukaan kyseessä oli ansa, julkinen häpäisy ja halventaminen, koska Päivärinta esitti hänen rikastuneen miljonääriksi muun muassa siksi, että hän on jättänyt veronsa maksamatta.
Jussila ei maksa itselleen palkkaa eikä pääomatuloja, ja yritys on vaimo Jutta Jussilan nimissä.
- Päivärinnan toistama 400 000 euron verovelka ulosotossa ei pidä paikkaansa, ja Päivärinnan paljastamat maksuhäiriöt eivät ole julkista tietoa.
- Olen maksanut takaisin jo 93 000 euroa, ja ne koko rästit ovat kymmenen vuotta sitten nuoruuden tietämättömyydessä tehtyjä. Niillä ei ole mitään tekemistä nykyisen bisnekseni kanssa, sanoo Petteri Jussila.
- Koko liiketoiminta leimattiin ohjelmassa kyseenalaiseksi ja epäluotettavaksi. Meillä on 20 000 edustajaa, joiden elinkeinoa ohjelma on haitannut rankasti. Liikevaihtomme on laskenut huimasti, yhtiön toimitusjohtaja Jutta Jussila sanoo.
Pariskunnan mukaan ohjelmassa esitettiin myös yksipuolisia tutkimustuloksia ternimaidon vaikutuksista.
"Minua petettiin"
Petteri Jussila kertoo havainneensa kevättalvella eräässä koulutustilaisuudessa miehen, joka videoi luvatta tapahtumaa. Mies oli Päivärinta-ohjelman taustatoimittaja.
- Minulle ilmoitettiin, että video ajetaan ulos ohjelmassa, jos en suostuisi mukaan keskusteluohjelmaan. Keskustelin useaan kertaan ohjelman tuottajan Kari Tervon ja juontajan, toimittaja Susanne Päivärinnan kanssa ohjelman sisällöstä, joka osoittautui aivan muuksi kuin sovittiin, Jussila väittää.
- En olisi mennyt koko ohjelmaan, jos olisin tiennyt, että minua petetään. En pidä ohjelman luonteesta muutenkaan. Olemme syvästi loukkaantuneita, ei näin voi kohdella ihmisiä suorassa tv-lähetyksessä. Olen auttanut tuhansia ihmisiä työllistämään itse itsensä ja sitä kautta valtio on saanut veronsa. Uusia yrittäjiähän hallituskin haluaa.
Rikosilmoitus arkipäivää Ylelle
Jutta ja Petteri Jussilan asianajajana toimii helsinkiläinen huippujuristi Heikki Salo.
- En olisi ottanut koko asiaa, jos en olisi vakuuttunut, että tv-ohjelman tekijät syyllistyivät kunnianloukkauksiin. Ei voida vetää esille ihmisen aiempia asioita, jotka eivät liity mitenkään keskusteltavaan aiheeseen ja haittaavat nykyistä liiketoimintaa. Lisäksi esitettiin vääriä väitteitä, Salo jyrisee.
Tarinatalo on tuottanut Päivärinta-ohjelmaa Ylelle, jonka ohjelmajohtaja Ismo Silvo pitää rikosilmoitusta ison mediatalon arkipäivänä.
- Ei näitä nyt usein satu, eikä tietääkseni Päivärinta-ohjelmasta ole tehty yhtään rikosilmoitusta. Olen ohjelman vastaava ohjelmatoimittaja ja vastaan sitten asianmukaisesti, kun poliisin esitutkinta etenee. Voihan olla, että juttu ei mene edes syyttäjälle, Silvo sanoo.
Silvo kertoo olleensa ohjelman ulostuloaikana lomalla, eikä hän ole nähnyt ohjelmaa."
Sekä toinen osa samasta lehdestä...
"Päivärinta ja Tervo:
Jussila tiesi ohjelman aihepiiristä
Päivärinta-ohjelman toimittaja-juontaja Susanne Päivärinta ja tuottaja Kari Tervo vakuuttavat, että liikemies Petteri Jussila tiesi tarkkaan, mitä aihepiiriä ohjelma käsittelisi.
- Kävimme aiheet kahteen kertaan läpi. Aihe oli myös luettavissa Tarinatalon ja Ylen nettisivuilla ohjelmaa edeltävänä perjantaina. Videoimme aikanaan koulutustilaisuutta, kun halusimme tutustua aiheeseen. Tivasin Jussilalta vastausta, kun en sitä saanut. Tämä on tapa ohjelmassa, emme tyydy hiljaisuuteen kenenkään kohdalla, Päivärinta sanoo.
Tervon mukaan ohjelmassa esitetyt tiedot Jussilan veroveloista pitävät paikkansa.
- Jussila voi halutessaan toimittaa julkisuuteen verovelkatodistuksen, josta käy ilmi vanhentumattomien verovelkojen määrä viimeiseltä viideltä vuodelta. Todistus Tampereen ulosottorekisteristä kertoo, että hänellä on nyt ulosotossa 54 000 euroa, Tervo toteaa.
- Olennaista on kysyä, miksi hänellä on nollan euron tulot, verovelkaa ja omaisuus vaimon nimissä, vaikka hän markkinoi itseään miljonäärinä ja eettisenä ja vastuullisena ihmisenä, Päivärinta lisää."
Viimeksi muokattu: