Viimeinen tupakkipäivä kapakoissa

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Isojen ketjujen baareilla on kyllä varaa hommata lupia ja jatkaa emoyhtiön rahoilla katteitten pienenemisestä huolimatta, mutta kyllä nuo pienyrittäjien paikat aika ahtaalla ovat.
 

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
kun nyt jälkeenpäin ajattelen aikaa ennen tuota lakia, niin joskus ollaan käyty puolison kanssa syömässä sellaisessa ravintolassa, jossa muut on saaneet polttaa. Joskus ei muita ollutkaan.

Sen jälkeen kun lähi-Rosso (Tikkurilassa) muuttui täysin savuttomaksi, niin se on hyötynyt selvästi meistä asiakkaina ja nuo muut paikat, missä käytiin satunnaisesti vaihteen vuoksi, ovat jääneet käytännössä käynneittä. Vaikka siellä Rosson listalla ei ole montakaan sellaista annosta, mistä itse todella tykkään, niin ne muutamat harvat on riittävästi. Joskus ollaan käyty siellä jopa 3x viikossa. Siellä tulee käytyä parin viikon välein nykyään.

Nyt ei tule juurikaan edes harkittua muualle menemistä, vaikka ihan hyvin voisi, kun ei tarvitse välittää sen vertaa (kuin aiemmin) tupakoinnista johtuvista haitoista. Jälkijunassa olleet ravintolat kärsivät ainakin meidän kohdalla tuosta myöhäisestä siirtymisestään savuttomiksi. No Jumbon Classic Pizza ja vieressä oleva Fonda Del Sol on alkaneet olla nykyään (savuttomina) sellaisia paikkoja, missä voi käydä perjantaisin viikonlopun ruokaostosten yhteydessä.

Eipä me välttämättä olla kuitenkaan lähellekään niitä parhaita asiakkaita, mitä tulee siihen, minkä verran kannetaan rahaa ravintolaan. Mutta tuskin niitä huonoimpiakaan.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Tää varmaan kuuluisi paremmin merkityksettömiin ilmoituksiin, mutta laitetaan nyt tänne kun ainakin sivuaa aihetta. Sanokaa vaan ruikuttajaksi/kapinoitsijaksi/joksikinmuuksimiksi, mutta itsehän en ole käynyt kertaakaan baarissa lainmuutoksen jälkeen. Not even once.. edes kääntymässä.

Eipä kyllä niin hirmu himo olekaan.. kai sitä alkaa tulla wanhacsi sitten, tai jotain.. :dunno:

Että pitäkää vaan tunkkinne, ei minnuu oikeastaan edes kiinnosta. :cool:
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
kouvotsvoni sanoi:
Isojen ketjujen baareilla on kyllä varaa hommata lupia ja jatkaa emoyhtiön rahoilla katteitten pienenemisestä huolimatta, mutta kyllä nuo pienyrittäjien paikat aika ahtaalla ovat.
Nimenomaan.
Nuo isot pärjää kyllä mutta surku on tullut joitain tuttuja pikkupaikkojen yrittäjiä. Sekä kahvilayrittäjiä että pubiyrittäjiä.
Henkilökuntaa on nyt jo vähennetty ja pelko perseessä odotetaan talvea. Nyt jo on kuulemma viimeistään nähtävissä se, että muutaman ekan kaljan jälkeen ei mennäkään enää ulkoterassille tupakille vaan lähdetään ison ketjun paikkaan jossa on joko jatkoaika (mm. Rikala Salossa) tai lakisääteinen tupakkakoppi.

Todella monen pienen paikan yrittäjällä on edelleen velkaa niistä väkipakolla rakentamaan laitetuista kalliista ilmastointisysteemeistä ja tupakkikoppia ei kertakaikkiaan ole varaa rakentaa ja jatkoaikaa ei heru. Vastoin tuon uutisen tietoa, ainakin näissä mun tietämissä pikkupaikoissa sen tupakkakoppi/jatkoaikapaikkoihin suunnanneen vakioporukan tilalle ei ole tullut uutta vakioporukkaa. Vain joitain satunnaisia kaljalle/kahville poikkeajia.

Mutta mielenkiintoista on, että uutisen mukaan jopa noissa isoissa ketjuissa tilanne on näkynyt myynnin notkahtamisena. Hetkeäkään en ole epäillyt, etteivätkö nuo isot paikat pärjää kun niillä on hyvä taloudelliset resurssit hoitaa asia ja hyvät edellytykset saada jatkoaika.
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Ylen Sankia Priha sanoi:
Tää varmaan kuuluisi paremmin merkityksettömiin ilmoituksiin, mutta laitetaan nyt tänne kun ainakin sivuaa aihetta. Sanokaa vaan ruikuttajaksi/kapinoitsijaksi/joksikinmuuksimiksi, mutta itsehän en ole käynyt kertaakaan baarissa lainmuutoksen jälkeen. Not even once.. edes kääntymässä.

Eipä kyllä niin hirmu himo olekaan.. kai sitä alkaa tulla wanhacsi sitten, tai jotain.. :dunno:

Että pitäkää vaan tunkkinne, ei minnuu oikeastaan edes kiinnosta. :cool:
Kävin ennen lähes joka ilta tossa meidän paikallisella grillillä rupattelemassa kaverien kanssa, syömässä ja kaffeella ja aina sieltä tarttui mukaan kotiinkin Pepsi Maxia, chipsejä, karkkia tms. Nyt en enää siellä käy kuin sen verran että toisinaan haen sieltä iltasafkat jos olen liian laiskalla päällä tekemään kotona. Enää en voi sen kahvikupillisen kera nautiskella vaikkapa hyvää vaniljasikaaria. Kesämmällä vielä tein sitä ja olin ulkoterssilla. Näillä ilmoilla enää en. Eivätkä ne kaveritkaan siellä enää käy, joten aika turha minunkaan olisi sinne mennä yksin istuskelemaan.

Tuossa nimenomaisessa paikassa laki ei kuitenkaan ole ollut kamalan paha ongelma: Siinä missä rekkakuskit ennen söivät ja joivat siellä grillissä, nyt he ottavat annoksen ja kaffeet sun muut juotavat mukaan autoon ja syövät ja juovat siellä. Roskaaminen toki on lisääntynyt kun heittelevät tietty ne pakkausjätteet ikkunasta ulos. Varsinkin virolaiset ja venäläiset rekkakuskit tekevät tuota. Suomalaisistakin osa.
 
Viimeksi muokattu:

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Kyllä noi tupakoijat on ilkeitä ihmisiä, kun kostavat viattomille yrittäjille valtiovallan säätämän lain jättäytymällä ravintoloista pois. :rolleyes:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ei hätää kapakoitsijat, Moe istuu kapakoissa meidän muidenkin puolesta. Muuten Moe olisi täällä foorumilla meuhkaamassa.
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Vellu sanoi:
Kyllä noi tupakoijat on ilkeitä ihmisiä, kun kostavat viattomille yrittäjille valtiovallan säätämän lain jättäytymällä ravintoloista pois. :rolleyes:
Joo, tämä ilmeisesti viittasi ysp:n kommenttiin. No onneksi uusia asiakkaita ilmaantuu. Itsekin olen tupakkalain jälkeen huomattavasti lisännyt käyntejäni työpaikkani läheisyydessä olevissa lounasravintoloissa. Ennen kävin ehkä kerran pari kuukaudessa, nyt 2-3 kertaa viikossa. Toki tuo on poissa työpaikkani lounasravintolalta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Vellu sanoi:
Kyllä noi tupakoijat on ilkeitä ihmisiä, kun kostavat viattomille yrittäjille valtiovallan säätämän lain jättäytymällä ravintoloista pois. :rolleyes:
Nii just.. valtion virkamies vielä kaiken lisäksi tässä.. :p
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
haju sanoi:
Joo, tämä ilmeisesti viittasi ysp:n kommenttiin. No onneksi uusia asiakkaita ilmaantuu. Itsekin olen tupakkalain jälkeen huomattavasti lisännyt käyntejäni työpaikkani läheisyydessä olevissa lounasravintoloissa. Ennen kävin ehkä kerran pari kuukaudessa, nyt 2-3 kertaa viikossa. Toki tuo on poissa työpaikkani lounasravintolalta.
Mitenkä minusta tuntunut, että ennen tuota lakiakin ainaskin täälläpäin ruoka(lounas tms) ravintelit ovat olleet savuttomia.
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
kouvotsvoni sanoi:
Mitenkä minusta tuntunut, että ennen tuota lakiakin ainaskin täälläpäin ruoka(lounas tms) ravintelit ovat olleet savuttomia.
Vaikea on sinun tuntemuksia tulkita, mutta noin se ei Helsingissä ole ollut. Ainakaan työpaikkani ympäristössä olevissa lounasravintoloissa. No nykyisin ne kilpailevat rahoistani. Hyvä niin.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
haju sanoi:
Vaikea on sinun tuntemuksia tulkita, mutta noin se ei Helsingissä ole ollut. Ainakaan työpaikkani ympäristössä olevissa lounasravintoloissa. No nykyisin ne kilpailevat rahoistani. Hyvä niin.
Ehkä Joensuussa sitten oltiin kehityksen edellä:frank:
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
haju sanoi:
Vaikea on sinun tuntemuksia tulkita, mutta noin se ei Helsingissä ole ollut.
Eli ennen lain voimaan astumista Hesan lounasravintoloiden ruokapuolilla on vedetty estotta kessua? :doubtful:
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Törni sanoi:
Eli ennen lain voimaan astumista Hesan lounasravintoloiden ruokapuolilla on vedetty estotta kessua? :doubtful:
Vaikea uskoa, että sinun täytyy tätä kysyä.
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Törni sanoi:
Eli ennen lain voimaan astumista Hesan lounasravintoloiden ruokapuolilla on vedetty estotta kessua? :doubtful:
Tarkennuksena vielä, että ennen tupakkalain voimaantuloa näin mm. Jyrki Kataisen vetävän ahnaasti kessua työpaikkani läheisessä ruokaravintolassa.
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
kouvotsvoni sanoi:
Vaikea tuota sinunkaan juttua uskoa, että ennen olisi ruokaravintoloissa savu häirinnyt.
No voi perse. Jos ravintolassa joku polttaa naapuripöydässä, niin totta v*tussa se häiritsee. No eipä enää kukaan polta ja tämän vuoksi nykyisin käytänkin läheisten lounasravintoloiden palveluja hyväkseni.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
No onneksi täälläpäin ei ole kansanedustajia ym omine lakeineen ollut ruokarauhaa häiritsemässä ennen nykyistäkään lakia:ahem:
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
kouvotsvoni sanoi:
No onneksi täälläpäin ei ole kansanedustajia ym omine lakeineen ollut ruokarauhaa häiritsemässä ennen nykyistäkään lakia:ahem:
No ei Katainen lakia rikkonut. Se veti kessua sisätiloissa ruokaravintolassa ennen nykyisen tupakkalain voimaanastumista.
 
Ylös